Kärppä eli portimo[3] (Mustela erminea) on näätäeläimiin kuuluva pienikokoinen petoeläin, joka elää pohjoisen pallonpuoliskon lauhkeissa ja viileissä oloissa, muun muassa Suomessa.[4] Kärpän tärkeintä ravintoa ovat vesi-, metsä- ja peltomyyrät sekä oravat ja päästäiset. Kärpän pahimpia saalistajia ovat ketut, näädät sekä petolinnut. Kärppä on kuitenkin nopea eläin, joten saalistaja saa sen harvoin kiinni.[5] Kärppä on hyödyllinen hiirten metsästäjä, mutta joskus harvoin se aiheuttaa vahinkoa käymällä siipikarjan kimppuun. Kärpällä ei nykyisin ole juurikaan taloudellista arvoa.[6][7]
Kärpät ovat melko arkoja petoja. Niiden ruumis on pitkä ja kapea ja jalat lyhyet. Karvapeite on punertava, vatsapuoli valkoinen tai kermanvärinen. Jotkut yksilöt muuttuvat talvella osittain tai kokonaan valkoisiksi, lukuun ottamatta Tyynenmeren rannikon kärppiä, jotka ovat talvisin vaaleanruskeita[6]. Hännänpää on musta, ja sen avulla kärpän erottaa lumikosta. Melko pitkän kaulan kannattelema pää on muodoltaan kolmiomainen, silmät ovat kirkkaat ja mustat, viiksikarvat pitkät ja korvat pyöreät. Uroskärpät ovat suurempia kuin naaraat. Kärpän hännän pituus on kolmasosa ruumiin pituudesta, ja hännän päässä on pitkiä mustia karvoja.[9] Uroskärpän ruumis on 23–27 cm ja naaraan 18–22 cm pitkä, ja hännän pituus on 7–10 cm. Urokset painavat 150–300 g ja naaraat 80–150 g. Ne elävät noin 2–7-vuotiaiksi.[10] Painoissa on kuitenkin suuria alueellisia eroja; Englannissa täysikasvuinen uroskärppä voi painaa 200–445 grammaa, taas Venäjällä vain 134–191[11]. Pohjoisessa elävien yksilöiden on kuitenkin havaittu olevan etelässä eläviä suurikokoisempia. Mustaa kärkeä lukuun ottamatta häntä on ruskea. Ylä- ja alapuolen välinen raja on suora ja terävä. Valkoisen talviturkin kärppä vaihtaa nopeasti, noin parissa viikossa. Myös talviturkissa hännänpää on musta. Pohjoisessa turkki vaihtuu lokakuussa, mutta etelämpänä vaihtokarvaisia kärppiä voi tavata vielä joulukuussa. Kesäturkki vaihtuu takaisin huhti-toukokuussa.[12] Kärpän ääntely on kehräävää. Kiihtyneenä se voi päästää sihiseviä ja kimeitä huutoja.[13] Hyökätessään saaliin kimppuun tai ollessaan kiihtynyt se päästää kimeän kirkaisun.[6]
Kärppiä esiintyy koko Euroopan alueella, lukuun ottamatta Islantia ja Välimeren aluetta[11]. Pienille saarillekin ne ovat selviytyneet jäitä pitkin[10]. Kärpällä on yhteensä 37 alalajia,[2] ja niitä tavataan Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa Himalajaa ja Japania myöten.[14] Pohjoiset ja itäiset populaatiot ovat kooltaan suurimpia ja läntiset populaatiot pienimpiä.[6]
Suomessa kärppä on levittäytynyt joka puolelle, mutta on pohjoisessa yleisempi kuin etelässä.[10] Se viihtyy siellä, missä sen pääravintoa pikkujyrsijöitä on saatavilla, erityisesti ryteikköisillä jokivarsilla, heinittyneillä hakkuualueilla ja erilaisilla reunavyöhykkeillä.[10] Sen on kuitenkin todettu välttelevän synkimpiä saloseutuja. Kärppiä voi tavata myös asutusalueiden tuntumassa, ja ne voivatkin mennä sisään vajoihin ja ulkorakennuksiin tai jopa asustaa talojen kuistien alla.[13] Kärppiä kiinnostavat myös pakettipellot, ojat, kiviaidat ja puupinot.[13] Kärppä ei silti suosi mitään tiettyä elinympäristöä, vaikkakin vaihteleva maasto luo sille parhaat mahdollisuudet selviytyä.[13] Se yleensä viihtyy myös lähellä vesialueita.[6]
Suomen kärppäkanta on Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen vuonna 2007 esittämän arvion mukaan vähentynyt 20 vuoden aikana lähes puoleen.[15] Kärppäpopulaation tiheys vaihtelee yleensä jyrsijäpopulaatioiden vaihtelun mukana.[16] Kärpän totaalista populaatiota ei tunneta, mutta IUCN arvioi kannaksi yli 100 000 yksilöä. Kärppien populaatio on vakaa.[1]
Ihminen on yrittänyt hyödyntää kärppiä istuttamalla niitä tuhoamaan pikkunisäkkäitä, mutta istutukset eivät ole täyttäneet odotuksia. Vaikka kärppä on myyrille todellinen vaara, pysyviä kannanmuutoksia se ei luonnonolosuhteissa aiheuta, sillä tavallisesti pienet kasvinsyöjät lisääntyvät petoja nopeammin.[13] Uuteen-Seelantiin kärppiä on istutettu pitämään kaniinikantoja kurissa.[1] Sekään ei onnistunut, koska saarella oli kärpille helpompaa saalista, maassa pesiviä lentotaidottomia lintuja kakapoja, joiden kannat ovat siksi taantuneet.[13][17] Kärppä luetaankin maailmanlaajuisesti sadan haitallisimman vieraslajin joukkoon.[18]
Kärpät ovat öisin aktiivisia mutta metsästävät myös päivisin.[6] Kärppä on vikkeläliikkeinen. Se liikkuu aaltomaisesti siksak-hyppyjä tehden ja eteenpäin loikkimalla. Välillä se katoaa kasvillisuuteen tai maakoloon mutta ilmestyy hetken kuluttua näkyviin. Nähdäkseen paremmin kärppä pysähtyy välillä paikalleen ja nousee takajaloilleen. Kärpän uteliaasta vilkkaudesta onkin kansan suussa tullut yleinen käsite, kuten sanonnassa "kärppänä paikalla". Metsänkävijät kertovat, kuinka yksi ainoa kärppä vaikuttaa vilahtelevan esiin yhtä aikaa eri puolilta näköpiiriä. Esteet ja pienet vesialueet eivät rajoita kärpän liikkumista, sillä se on varsin sukkela kiipeilijä ja uimari.[19] Kärpät pysyttelevät kuitenkin mieluiten maan pinnalla.[6] Solakan ruumiinrakenteen ansiosta kärppien on helppo edetä sekä maanpinnalla että maanalaisissa käytävissä. Naaraat saalistavat enemmän käytävissä kuin urokset, mikä saattaa selittää sen, että ansoihin jää enemmän uroksia. [13]
Kärppä etenee lumessa helposti. Saalistava kärppä tekee siksak-kuviolla liikkuessaan jopa 50 senttimetrin mittaisia loikkia. Se tutkii jokaisen eteensä osuvan kolon ja painauman, ja niiden ympäristöä tutkiessaan se usein nousee takajaloilleen. Kärpät saattavat kulkea yön aikana jopa 15 kilometriä . [13]
Kärpän lepopaikaksi kelpaa mikä tahansa suojaa tarjoava kolo, röykkiö tai kanto. Vanhat saaliseläinten kolot voivat olla vuorattuja karvoilla ja höyhenillä, ja tällaiseen koloon kärppä tekee poikaset. [10]
Kärpän reviirin laajuus riippuu vahvasti ravinnon määrästä. Jos ravintotilanne on talvella hyvä, naaras selviytyy muutaman hehtaarin alalla, mutta uros liikkuu 2–3 kertaa suuremmalla alueella.[20] Joissakin paikoissa kärpän elinpiiri voi olla parisataakin hehtaaria[10], vaikkakin se on yleensä 12–16 hehtaaria. Kärppä voi eksyä myös kaupunkeihin.[21]
Kärpät ovat yksineläjiä eivätkä siedä reviirillään toista saman sukupuolen edustajaa. Uroksen reviirillä voi kuitenkin olla useampia naaraita. Reviirin puolustamiseen on harvoin tarvetta, mutta sitä on merkittävä tiuhaan ulosteella, virtsalla ja hännän tyvessä olevien rauhasten eritteellä. Lisäksi kärppä merkitsee reviiriään hieromalla itseään kasvillisuuteen.[13] Kärpän pesä on yleensä kiviröykkiössä, risukasassa, juurakoiden tai halkopinojen alusissa.[22] Kärpälle käyvät myös vanhat talot sekä maan kolot. Pesässä on yleensä hiirten karvoja.[6]
Aikuiset urokset hallitsevat naaraita ja poikasia. Naaraat pysyvät yleensä syntymäpaikkansa läheisyydessä koko elinaikansa. Urokset laajentavat reviiriään alueelle, joka usein kattaa useamman naaraan elinalueen. [10]
Kärpän saalistustapoihin kuuluu niin kutsuttu lumoaminen. Kärppä hyppii ja pyörii niin paljon esimerkiksi jäniksen ympärillä, että saalis unohtaa väistää sitä.[23] Kärpät surmaavat saaliinsa puremalla niitä niskaan. Terävät hampaat lävistävät jopa kärppää itseään paljon suuremman eläimen kuten jäniksen lihaksikkaan niskan, mutta niiden kimppuun kärpät käyvät harvoin.[10] Kärpän pääravintoa ovat pikkujyrsijät. Sen päivittäinen ravinnontarve on noin neljäsosa sen ruumiinpainosta, joten yksi vesimyyrä riittää pariksi päiväksi. Mikäli pikkujyrsijöitä on niukasti, kärppä voi korvata puutteen syömällä pikkulintuja, niiden munia ja poikasia[20] sekä hyönteisiä, nilviäisiä ja sammakoita. Lisäksi kärppä on perso kalalle.[24]
Mikäli ravintoa on riittävästi ja olosuhteet sen sallivat, kärppä pyydystää yleensä saalista enemmän kuin kerralla syö, ja ylimäärä päätyy varastoon myöhemmin syötäväksi. Tarhaoloissa mellastamaan päässyt kärppä saattaa tappaa kymmeniä hiiriä, ja se lopettaa vasta väsyttyään.[10]
Kärppä synnyttää huhti-toukokuussa ravintotilanteesta riippuen 3-8 poikasta, mutta Lapissa synnytys voi tapahtua vielä kesäkuussakin. Naaraalla on 8–10 nisää[6]. Pesue syntyy yleensä jyrsijöiden koloihin[16]. Poikaset ovat syntyessään sokeita ja ohuen karvan peitossa. Ne painavat 5–6 g. Turkki on täysin kehittynyt kahdeksan viikon iässä, ja silmät avautuvat jo 5–6 viikon iässä. Vain naaras osallistuu pentujen hoitamiseen. Ennätyspentueessa on ollut 18 poikasta.[25] Noin kolmiviikkoisena niiden kaulan ympärille muodostuu tumma "harja".[26]
Emo voi paritella heti synnytyksen jälkeen. Naaraspoikanenkin voi paritella jo kolmen viikon ikäisenä, mutta ensimmäiset pennut se synnyttää ollessaan vuoden ikäinen.[25] Kesäistä parittelua seuraa viivästynyt alkionkehitys ja poikaset syntyvät vasta seuraavana keväänä.[20] Urokset tulevat sukukypsiksi 10–12 kuukauden iässä.[25] Kärppänaaraan kantoaika on 8½–10 kuukautta.[6] Urokset ja naaraat ovat toistensa kanssa tekemisissä vain paritteluaikana.[27]
Kärppä on ollut haluttu turkiseläin varsinkin hallitsijoiden keskuudessa, ja kärpän nahasta tehty viitta on ollut korkeimpia hallitsijan tunnusmerkkejä.[28]
1200-luvulla gotlantilaiset kauppiaat ostivat suomalaisilta turkiksia, myös kärpännahkoja, ja möivät niitä aina Englantiin asti.[29] Kruunun kirjapidosta vuosilta 1542–1543 selvisi, että kaksi kärpännahkaa riitti kuittaamaan yhden veronahan.[30] Ruotsin kuningas Kaarle IX määräsi vuonna 1607 luokituksen, jonka mukaan yksi kärpän "kiihtelys" eli 40 nahkaa vastasi kahta ketun nahkaa. Yksi ilveksen nahka taas vastasi kymmentä ketun nahkaa, ja yksi karhun tai suden nahka kolmea ketun nahkaa.[31] 1930-luvulla yksin Suomessa myytiin 30 000 kärpännahkaa.[1]
Kärppää metsästetään nykyään varsin vähän, 2000-luvulla vuodessa keskimäärin 3 500 yksilöä.[22]. Suomessa kärppä on rauhoitettu metsästysasetuksen nojalla 1. huhtikuuta – 31. lokakuuta. Muuna aikana kärppää saa metsästää haulikolla ja ansaraudoilla.[32] Kärpän lähisukulainen lumikko on luonnonsuojelulain nojalla Suomessa kokonaan rauhoitettu.[33] Suomessa vuoden huippusaalis on ollut 30 000 yksilöä.[11]
Ainoa kärpässä esiintyvä loinen, jota on tutkittu tarkasti, on Skrjabingylus nasicola -sukkulamato. Kyseinen sukkulamato aiheuttaa usein nenäonteloihin huomattavaa muodonmuutosta ja mahdollisesti aivopaineen kasvua. Arviolta 20–70 prosenttia Britteinsaarten, Manner-Euroopan ja Venäjän kärpistä kantaa kyseistä loista. Uudessa-Seelannissa loista kantaa joka kymmenes ja Pohjois-Amerikassa jokainen kärppä.[34]
Sukkulamadon välttämättömiä väli-isäntiä ovat nilviäiset, mutta kärpät harvoin syövät metsissä eläviä nilviäisiä. Niinpä väli-isänniksi on ehdotettu myös päästäisiä. Tulkintaa vahvistaa se, että loisen aiheuttama skrjabingyloosi yleistyi Newfoundlandissa, kun päästäiset levittäytyivät alueella. Nilviäisten ja päästäisten lisäksi on varmasti muitakin väli-isäntiä, sillä loinen selviytyy myös Uudessa-Seelannissa, missä päästäisiä ei esiinny. Jotkut tutkijat väittävät, että loisinfektio vaikuttaisi kärppien kokoon, hedelmällisyyteen ja turkin kuntoon. Uudessa-Seelannissa tehdyt tutkimukset eivät kuitenkaan ole osoittaneet, että infektoituneet yksilöt olisivat pienempiä tai kevyempiä kuin loista kantamattomat yksilöt.[34]
A. Meylan tutki vuonna 1967 yhden kärpän alalajin M. erminea cigognanii karyotyypin. Tutkimuksessa selvisi, että sen diploidinen kromosomien määrä oli 44, ja se koostuu 21:stä autosomiparista ja X- ja Y-kromosomeista. X-kromosomi on metasentrinen, mutta Y-kromosomin rakennetta oli vaikea määrittää.[34]
J. T. Wu ja M. C. Chang raportoivat vuonna 1973 kärppien ja frettien (M. plutorius furo) keinotekoisesta risteyttämisestä. Kärppien sperma hedelmöitti 78 prosenttia frettien 68 munasolusta. Kahden viikon kuluessa alkio oli kiinnittynyt kohdun seinämään. Yhdessä kolmesta frettinaaraasta havaittiin 42 raskauspäivän kuluttua lähes täysin kehittynyt sikiö. Alkiovaiheessa kuolleisuus oli suurta, mikä todennäköisesti johtui kromosomien yhteensopimattomuudesta. Myös kärppänaaraiden hedelmöittämistä fretin spermalla tutkittiin, mutta munasolut eivät kehittyneet ollenkaan.[34]
Ensimmäisiä petoeläimiä, joilla oli näätäeläinten kaltaisia piirteitä, alkoi esiintyä Pohjois-Amerikassa varhaisella mioseenikaudella noin 28–30 miljoonaa vuotta sitten. Ensimmäiset näätäeläimet olivat todennäköisesti näädän kaltaisia puissa liikkuvia petoja. Osa näätäeläimistä levisi myös Euraasian puolelle, ja mioseenikauden alkupuolella näätäeläimistä oli kehittynyt kaksi erillistä linjaa: toinen Euraasiaan ja toinen Pohjois-Amerikkaan. Euraasian puolelle levittäytyneet eläimet olivat kärpän ja lumikon kaukaisia edeltäjiä, kun taas pitkähäntäkärppä kehittyi Amerikan mantereen puolelle jääneistä yksilöistä. Ensimmäinen selkeästi Mustela-sukuun kuuluva laji eli itäisessä Euraasiassa mioseenikauden lopulla ja muistutti huomattavasti amerikkalaisia sukulaisiaan.[35]
Plioseenikauden aikana erot Martes- ja Mustela-sukujen välillä selvenivät. Tuolloin Pohjois-Amerikkaan ja Euraasiaan kehittyi laajoja ruohomaita, joille saapui myyrien ja sopulien edeltäjiä ja sitä myöten myös näätäeläimiä. Plioseenikaudella, noin 4 miljoonaa vuotta sitten, eli kärpän edeltäjä Mustela plioerminea. Plioseenikauden ja pleistoseenikauden vaihteessa ja Cromer-kompleksin aikana eli yleisenä Mustela palerminea, josta kärppä kehittyi. Samoihin aikoihin kärppä ja vuorikärppä alkoivat erkaantua omiksi lajeikseen. Pohjois-Amerikkaan kärpän läheiset edeltäjät palasivat Beringinsalmen kautta noin miljoona vuotta sitten. Ensimmäisten varmojen nykymuotoisten kärppien jäännökset on ajoitettu 600 000 vuoden taakse.[35]
Historiallisen Pohjanmaan maakunnan vaakunassa on kuusi juoksevaa hopeista kärppää, ja siitä ne ovat periytyneet nykyisen Pohjois-Pohjanmaan maakunnan vaakunaan.[37] Kärppiä esiinty myös Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakuntien vaakunoissa.[38] Samasta syystä kärpät näkyvät myös Lapin, Oulun ja Länsi-Suomen läänien vaakunoissa.[39] Professori, kulttuurihistorian dosentti Jukka Kemppisen mukaan vanha vaakuna viittaa vaakunoissa rikkauksiin, sillä kärpän nahka oli aikoinaan himottua tavaraa.[40] Heraldiikka tuntee myös heraldisen värin eli turkiksen "kärpännahka" (Ermine).[41] Kärppä on myös Pohjois-Pohjanmaan maakuntanisäkäs.[37]
Alankomaiden, Britannian, Luxemburgin, Ruotsin sekä Serbian vaakunoissa on kärpännahka.
Julius Caesarin aikaan kärppiä kesytettiin lumikon ja hillerin ohella kotieläimiksi pitämään talojen hiirikantaa kurissa.[28] Samaa harrastivat myös keskiajan germaanit.[28]
Kristillisessä symboliikassa kärppä kuvaa (moraalisen) puhtauden lisäksi neitseellisyyttä ja viattomuutta. Kärpän liittäminen puhtauteen juontuu valkoisen värin samankaltaisesta symboliikasta, sillä mustaa hännänpäätä lukuun ottamatta kärpän talviturkki on täysin valkoinen. Renessanssin taiteessa se olikin yksi tärkeimmistä ja käytetyimmistä puhtauden symboleista. Kärpän metsästys oli keskiajalla ja uudella ajalla suosiossa ja metsästyksessä käytettiin apuna ihmisten käsitystä, että kärppä mieluummin kuolee kuin antaa turkkinsa tahriutua. Siksi kärppien pesäkolojen eteen kasattiin metsästyskaudella mutaa estämään kärpän pakenemisen. Väite kärppien pelosta tahria turkkinsa on peräisin Aelianukselta. Kärppään liittyvän hyveellisyyden symboliikan vuoksi sen turkkia arvostettiin aateliston piirissä, ja sitä kautta kärpännahka on päätynyt myös heraldiikkaan.[42]
Keskiajalla eli vahvasti uskomus, jonka mukaan kärppä siitti korvan kautta. Korvan taas katsotaan kuvaavan muun muassa Jumalan ilmoitusta Neitsyt Marialle, että tämä synnyttää Jeesuksen. Kärppä siis yhdistetään Jeesuksen inkarnaatioon. Kärppä syö ravinnokseen käärmeitä, joten kristillisessä symboliikassa kärppä yhdistetään luonnollisesti Kristuksen voittoon paholaisesta (käärme).[43][44] Käärme on Raamatussa Saatanan vertauskuva, kuten vaikkapa Vanhan testamentin kertomuksessa, jossa käärme houkuttelee ihmisen maistamaan hyvän ja pahan tiedon puusta kiellettyä hedelmää.
Oululainen jääkiekkoseura on nimeltään Oulun Kärpät. Joskus puhutaan ”kärppälaumasta”[45], vaikka kärppä ei luonnossa koskaan esiinny laumassa. Seura sai nimekseen Kärpät, koska oululaiset olivat saaneet Suomen Palloliitolta malliksi Porin Kärppien säännöt, jotka oli helppo muokata muotoon Oulun Kärpät.[46]
Nainen ja kärppä kokonaisuudessaan.
Yksityiskohta italialaisen Vittore Carpaccion maalauksesta ”Ritari” (1510).
Kärppä neuvostoliittolaisessa postimerkissä vuodelta 1967.
Kärppä talvipuvussa Italian Valtellinassa vuonna 2008.
Kärppä eli portimo (Mustela erminea) on näätäeläimiin kuuluva pienikokoinen petoeläin, joka elää pohjoisen pallonpuoliskon lauhkeissa ja viileissä oloissa, muun muassa Suomessa. Kärpän tärkeintä ravintoa ovat vesi-, metsä- ja peltomyyrät sekä oravat ja päästäiset. Kärpän pahimpia saalistajia ovat ketut, näädät sekä petolinnut. Kärppä on kuitenkin nopea eläin, joten saalistaja saa sen harvoin kiinni. Kärppä on hyödyllinen hiirten metsästäjä, mutta joskus harvoin se aiheuttaa vahinkoa käymällä siipikarjan kimppuun. Kärpällä ei nykyisin ole juurikaan taloudellista arvoa.
.jpg)
