Jalohaikara (Egretta alba tai Ardea alba, joskus myös Casmerodius albus) on laajalle levinnyt haikaralaji.
Jalohaikara on pituudeltaan 94–104 senttimetriä, painoltaan 870–1000 grammaa, ja sen siipien kärkiväli on 131–145 senttimetriä.[2]
Lintu on väriltään kokovalkea. Nokka on soidinaikana huhti–toukokuussa osittain punainen mutta muulloin kokonaan keltainen. Jalat ovat mustat.
Suomessa tavattavista lajeista jalohaikara muistuttaa muodoltaan harmaahaikaraa ja on sen kanssa samaa kokoluokkaa. Suomessa vain erittäin harvinainen silkkihaikara on samanvärinen.
Jalohaikaraa esiintyy ympäri maailmaa, lukuun ottamatta monia valtamerten saaria, Etelämannerta ja Grönlantia. Maailman kanta on 550 000 – 1 900 000 yksilöä.[2] Baltian pesimäkanta on hitaassa nousussa. Jalohaikara pesi ensi kertaa Suomessa 2018. Porvoossa suuren harmaahaikarayhdyskunnan suojissa pesineen jalohaikaraparin pesässä varttui neljä poikasta.[3]
Jalohaikaran elinympäristöä ovat muun muassa matalavetiset rannat, kosteikot ja merenlahdet.
Jalohaikara syö kaloja, sammakoita ja hyönteisiä, jotka se keihästää nokallaan.
Jalohaikara pesii yksittäispareina tai satojen parien yhdyskuntina usein muiden haikaralajien kanssa. Soitimella linnut ”tervehtivät” pariaan puussa seisoskellen, lentävät reviirillään kaulat ojossa, raakkuvat ja korahtelevat, kohottelevat siipiään, taivuttelevat käärmemäistä kaulaansa ja levittävät hartioidensa pitkät ja tuuheat koristehöyhenet komeaksi viuhkaksi.[2]
Jalohaikaran koristehöyhenet ovat pidentyneet molemmilla sukupuolilla, mutta koiraalla ne ovat keskimäärin pidemmät. Jalohaikaran koristehöyheniä käytettiin hyvin paljon naisten hattujen koristeena erityisesti 1800- ja 1900-lukujen taitteessa. Höyhenkauppa loppui 1930-luvulla, ja haikarakannat ovat sittemmin elpyneet. Nykyään haikaroiden tärkein yksittäinen uhkatekijä on kosteikkojen kuivatus.[2]
Jalohaikara (Egretta alba tai Ardea alba, joskus myös Casmerodius albus) on laajalle levinnyt haikaralaji.
