Laulukaskaat (Cicadoidea) ovat nivelkärsäisten (Hemiptera) lahkoon kuuluva hyönteisten yläheimo. Yläheimoon kuuluu vain yksi heimo ja noin 250 eri sukua, joissa lajeja on yhteensä noin 4 000. Laulukaskaita elää yleisesti lauhkealla ja trooppisella vyöhykkeellä eri puolella maapalloa. Verrattain suuren kokonsa ja äänekkyytensä vuoksi ne kuuluvat esiintymisalueillaan tavallisten ihmisten parhaiten tuntemiin hyönteisiin. Niitä kutsutaan joskus arkikielessä sirkoiksi, vaikka ne eivät ole sukua suorasiipisten lahkon sirkkalajeille kuten kulkusirkoille.
Suomessa elää harvalukuisena ja äärimmäisen uhanalaisena vain yksi laulukaskaiden laji, vuorikaskas (Cicadetta montana). Se kasvaa muutaman senttimetrin mittaiseksi, ja on aikuistuessaan usean vuoden toukkavaiheen jälkeen siipiväliltään noin 5 cm. Aikuinen vuorikaskas on kirkassiipinen ja hyvin lentävä.[1]
Kuten kaikilla kaskailla, laulukaskailla on vaillinainen muodonvaihdos. Munavaiheen jälkeen seuraa 7 toukkavaihetta, jonka jälkeen kaskaat aikuistuvat. Laulukaskaiden kehitys aikuisiksi kestää tavallisesti 5–8 vuotta, jonka jälkeen niiden jäljellä oleva elinaika on lyhyt, yleensä vain muutamia viikkoja. Pohjois-Amerikassa elävien Magicicada-suvun lajien koko elinkaari kestää kuitenkin jopa 13 tai 17 vuotta, josta suurin osa toukkavaiheessa maan alla.[2] Aikuiset laulukaskaat ovat tavallisesti 2–5 cm:n mittaisia, mutta jotkut trooppisen vyöhykkeen lajit voivat kasvaa jopa 15 cm:n pituisiksi. Kaskailla on ulkonevat, toisistaan etäällä olevat verkkosilmät ja niiden välissä pään päällä kolme pistesilmää. Niillä on melko lyhyet tuntosarvet.
Aikuisilla laulukaskailla on tanakka ruumis, johon on kiinnittynyt kaksi siipiparia. Siipien kärkiväli on 2,5–15 cm. Levossa ne ovat harjakattomaisesti takaruumiin päällä ja sivuilla. Etusiivet ovat pidemmät ja ne peittävät levossa lyhyemmät takasiivet. Etusiivet ovat yleensä lasimaisen läpikuultavat, ja niitä vahvistavat tukevat, ohuet suonet. Kaskailla on kolme suunnilleen samanmittaista jalkaparia.[2] Koiraskaskaat kuolevat pian paritteluajan jälkeen, mutta naaraat elävät siihen saakka, että niiden sisällä kehittyvät munat ovat valmiita munintaan. Ne laskevat 400–600 munaa jopa 40–50 eri pesään ennen kuin kuolevat.[3]
Kaskaat imevät ravintonsa tavallisesti kasvien siiviläputkista tai niiden lehtien soluista suussaan olevalla imukärsällä. Ennen imemistä ne puhkaisevat kasvin pintaan reiän suussaan olevilla pistimillä.[2] Laulukaskaat ovat ihmisille vaarattomia. Ne eivät pure eivätkä pistä ihmistä, mutta voivat aiheuttaa vahinkoa viljelykasveille, pensaille ja puille, erityisesti muninnan yhteydessä.[4][5]
Koiraskaskailla on takaruumiin molemmilla puolilla niiden 1. jaokkeessa erityiset äänielimet, joita kutsutaan tymbaaleiksi. Tymbaalit ovat takaruumin kitiinikuoreen kehittyneitä kalvorakenteita, joiden kutikula tuottaa naksahtavan äänen kun koiras taivuttaa sitä erityisillä tymbaalilihaksillaan. Kun lihakset rentoutuvat, tymbaalit palautuvat perusasentoonsa uudelleen naksahtaen. Kaskaat värisyttävät tällä tavoin tymbaalejaan hyvin nopeassa tahdissa, ja takaruumiissa olevat ilmapussit toimivat resonoivina ääntä vahvistavina kaikupohjina. Syntyvän äänen taajuus on yleensä 2–7 kHz, ja se on kullekin lajille ominainen, jotta saman lajin naaraat löytävät tiensä koiraiden luo pariutumaan.[6][7][8]. Joidenkin pienikokoisten lajien laulu on kuitenkin niin korkeataajuista, ettei ihminen juuri kuule sitä. Useimpien laulukaskaiden ääni on silti hyvin ihmiskorvan kuultavissa ja laulu on usein varsin kovaäänistä.[9]
Kaskaat pitävät lämmöstä ja laulavat kiihkeimmin juuri kesäpäivän kuumimpien tuntien aikana. Vaikka vain koiraat kykenevät tuottamaan voimakasta ääntä, molemmilla sukupuolilla on korvien tapaiset, ääntä aistivat tympanaalielimet. Koiraat kykenevät sulkemaan korvansa laulaessaan itse kovaäänisesti. Kutsuvien soidinäänten lisäksi useilla kaskailla on erilainen ”seurustelulaulu”, ja saaliiksi joutuessaan ne päästävät hätähuutoja.
Monissa maissa laulukaskaita käytetään ihmisravinnoksi, erityisesti lihaisempia naaraskaskaita. Nykyisin niitä syödään yleisesti muun muassa Kiinassa, Malesiassa, Myanmarissa, Latinalaisessa Amerikassa ja keskisessä Afrikassa, mutta aiemmin niitä on syöty runsaasti Euroopassakin Välimeren alueella. Pohjois-Kiinassa paistettuja laulukaskaita pidetään suurena herkkuna. Kaskaiden kuorista valmistettua uutetta käytetään myös rohtona perinteisessä kiinalaisessa lääkinnässä.[10]
Laulukaskaat (Cicadoidea) ovat nivelkärsäisten (Hemiptera) lahkoon kuuluva hyönteisten yläheimo. Yläheimoon kuuluu vain yksi heimo ja noin 250 eri sukua, joissa lajeja on yhteensä noin 4 000. Laulukaskaita elää yleisesti lauhkealla ja trooppisella vyöhykkeellä eri puolella maapalloa. Verrattain suuren kokonsa ja äänekkyytensä vuoksi ne kuuluvat esiintymisalueillaan tavallisten ihmisten parhaiten tuntemiin hyönteisiin. Niitä kutsutaan joskus arkikielessä sirkoiksi, vaikka ne eivät ole sukua suorasiipisten lahkon sirkkalajeille kuten kulkusirkoille.
Suomessa elää harvalukuisena ja äärimmäisen uhanalaisena vain yksi laulukaskaiden laji, vuorikaskas (Cicadetta montana). Se kasvaa muutaman senttimetrin mittaiseksi, ja on aikuistuessaan usean vuoden toukkavaiheen jälkeen siipiväliltään noin 5 cm. Aikuinen vuorikaskas on kirkassiipinen ja hyvin lentävä.
