Pietaryrtti (Tanacetum vulgare syn. Chrysanthemum vulgare; nappikukka) on asterikasveihin kuuluva keltakukkainen monivuotinen ruoho. Se kasvaa alkuperäisenä Euroopassa ja Aasiassa. Suomessa se on yleinen maan etelä- ja keskiosissa Oulun korkeudelle asti. Monin paikoin pietaryrttiä tavataan viljelyjäänteenä. Pohjois-Amerikkaan se on levinnyt viljelykasvien mukana rikkaruohona.
Pietaryrtti kasvaa 20–120 cm korkeaksi. Sen varsi on jäykkä ja kukat kohoavat tasalatvaisena huiskilona, joka jää kasvin kuihduttua törröttämään pystyyn. Lehdet ovat pariosaiset, sinivihreät.[1]
Pietaryrtti on kuivien pientareiden ja joutomaiden kasvi, joka kukkii loppukesästä. Sen mykerökukinto muistuttaa päivänkakkaran kukinnon keskiosaa.
Pietaryrttiä on käytetty mausteena ja muurahaisten karkotteena. Pietaryrtin haju on voimakas ja vastenmielinen, mikä selittää kasvin käyttöä keskiajalla rohtona ja karkotteena. Sen ajateltiin auttavan esim. ruuansulatushäiriöihin, kuukautiskipuihin, hermosairauksiin ja matolääkkeenä. Pietaryrtti oli tärkeä rohtoyrtti ruotsalaisten luostarien yrttitarhoissa. Pietaryrtti kestää kuivuutta erittäin hyvin, ja siksi sen viljelyä on jälleen alettu kokeilla muun muassa piennaralueilla.
Pietaryrtti on nyttemmin todettu myrkylliseksi, joten sen rohtokäyttö on kielletty monissa maissa. Kasvi sisältää muun muassa tujonia. Toisaalla se on apteekkitavaraa. Ongelmana on myrkkypitoisuuden vaihtelu kasviyksilöstä toiseen.[2]
Pietaryrttiä käytetään myös lankojen värjäykseen: lehdistä ja juurista saadaan vihreää väriä ja kukista keltaista.[3]
Pietaryrtti (Tanacetum vulgare syn. Chrysanthemum vulgare; nappikukka) on asterikasveihin kuuluva keltakukkainen monivuotinen ruoho. Se kasvaa alkuperäisenä Euroopassa ja Aasiassa. Suomessa se on yleinen maan etelä- ja keskiosissa Oulun korkeudelle asti. Monin paikoin pietaryrttiä tavataan viljelyjäänteenä. Pohjois-Amerikkaan se on levinnyt viljelykasvien mukana rikkaruohona.
