dcsimg

Kohokkikasvit ( Fince )

wikipedia FI tarafından sağlandı

Kohokkikasvit (Caryophyllaceae) on kaksisirkkaisten kasvien heimo, johon kuuluu 88 sukua ja noin 2 000 lajia. Kohokkikasveja esiintyy maapallon lauhkeissa osissa ja muutamia myös trooppisilla vuoristoseuduilla; useimmat lajit kasvavat Välimeren ympäristössä sekä Euroopan ja Aasian rajan tuntumassa. Myös Suomessa kasvaa noin 60 lajia. Suvuista tunnetuimpia ovat tähtimöt, kohokit ja neilikat. Erityisesti neilikat ovat hyvin suosittuja koristekasveja, ja myös muiden sukujen lajeja kasvatetaan puutarhoissa. Muutamat lajit ovat hankalasti hävitettäviä rikkaruohoja.

Tuntomerkit

Useimmat kohokkikasvit ovat yksi- tai monivuotisia ruohoja, joiden maanpäälliset osat kuolevat talven ajaksi. Muutamat lajit ovat pensasmaisia tai jopa pieniä puita. Lehdet sijaitsevat lähes aina pareittain ja vastakkain varressa. Kaksineuvoiset kukat ovat useimmiten valkoisia tai punaisia, ja terälehtien lukumäärä on viidellä (harvoin neljällä) jaollinen. Terälehtien päät ovat varsinkin suurikukkaisilla lajeilla rosoiset tai syvään liuskaiset.[3]

Luokittelu

Kohokkikasvien heimossa on 11 tribusta:[4]

  • 1. Corrigioleae Dumortier
    • Lehdet kierteisesti; kehälehdissä kalvomaiset reunat; sikiäimen väliseinät epätäydellisiä; hedelmä rakkomainen tai pieni pähkinä. Sukuja 2, lajeja 16. Välimeren alueelta Pakistaniin, Afrikka, Chile.
  • 2. Paronychieae Dumortier
    • Korvakkeet parillisia tai yksittäisiä; kehälehdet huppumaisia, niissä vihne; hedelmä pikku pähkinä. Sukuja 15, lajeja 190. Levinneisyys yleismaailmallinen, monet suvut Välimeren alueella ja Lähi-Idässä. Vuohenpolvia (Paronychia) 110 lajia, tyräruohoja (Herniaria) 45 lajia.
  • 3. Polycarpeae de Candolle
    • Lehdet korvakkeellisia; verholehdet tavallisesti huppumaisia ja vihneellisiä; vartalot yhdistyneet tyvestään. Levinneisyys miltei yleismaailmallinen. Herikkejä (Polycarpaea) 50 lajia, suvussa Drymaria 48 lajia.
  • 4. Sperguleae Dumortier
    • Korvake pariton ja kasvanut varren ympäri; verholehdissä kalvomaiset reunat. Levinneisyys lähes yleismaailmallinen. Hatikoita (Spergula) 60 lajia.
  • 5. Sclerantheae de Candolle
    • Heteitä 1-10. Pohjoinen pallonpuolisko, Australaasia ja Etiopia. Runsaslajisin suku on Schiedea, siinä 34 lajia.
  • 6. Sagineae J. Presl
    • Pohjoinen pallonpuolisko, tropiikin vuoristot, eteläisen pallonpuoliskon lauhkeat alueet. Suvussa Sabulina 65 lajia, nätiä (Minuartia) 55 lajia.
  • 7. Arenarieae Kitt.
    • Pohjoinen pallonpuolisko, Keski-Amerikka ja Etelä-Amerikan länsiosa. Arhoja (Arenaria) 135 lajia.
  • 8. Alsineae Lamarck & de Candolle
    • Terälehtimäiset kukkalehdet puikeita. Levinneisyys yleismaailmallinen, erityisesti kuitenkin Euraasiassa. Tähtimöitä (Stellaria) 175 lajia, härkkejä (Cerastium) 100 lajia, suvussa Odontostemma 38 lajia.
  • 9. Sileneae de Candolle
    • Pohjoinen lauhkea vyöhyke, Afrikan vuoristot. Sukuja 6, lajeja 738; kohokkeja (Silene) 700 lajia.
  • 10. Caryophylleae Lamarck & de Candolle
    • Erillisiä emilehtiä tavallisesti kaksi, harvoin kolme. Euraasia (enimmäkseen), Afrikka, Australia, Uusi-Seelanti. Neilikoita (Dianthus) 300 lajia, harsoja ja raunikkeja (Gypsophila) 150 lajia, piikkilehtiä (Acanthophyllum) 80-90 lajia.
  • 11. Eremogoneae Rabeler & W. L. Wagner
    • Lehdet tasasoukkia, ruusukkeina; pohjusmalja tavallisesti heikosti kehittynyt; verholehdet erillisiä, niissä kalvomaiset reunat; terälehdet kynnettömiä. Sukuja 2, lajeja 92. Euraasia, läntinen Pohjois-Amerikka. Suvussa Eremogone 90 lajia.

Sukuja

Lähteet

Viitteet

  1. ITIS (taksonomian lähde)
  2. Stevens 2001, viittaus 30.11.2014
  3. Anderberg, A & A-L: Den virtuella Floran 2004-2009. Tukholma: Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 6.7.2009. (ruotsiksi)
  4. Stevens 2001, viittaus 30.11.2014

Aiheesta muualla

lisans
cc-by-sa-3.0
telif hakkı
Wikipedian tekijät ja toimittajat
orijinal
kaynağı ziyaret et
ortak site
wikipedia FI

Kohokkikasvit: Brief Summary ( Fince )

wikipedia FI tarafından sağlandı

Kohokkikasvit (Caryophyllaceae) on kaksisirkkaisten kasvien heimo, johon kuuluu 88 sukua ja noin 2 000 lajia. Kohokkikasveja esiintyy maapallon lauhkeissa osissa ja muutamia myös trooppisilla vuoristoseuduilla; useimmat lajit kasvavat Välimeren ympäristössä sekä Euroopan ja Aasian rajan tuntumassa. Myös Suomessa kasvaa noin 60 lajia. Suvuista tunnetuimpia ovat tähtimöt, kohokit ja neilikat. Erityisesti neilikat ovat hyvin suosittuja koristekasveja, ja myös muiden sukujen lajeja kasvatetaan puutarhoissa. Muutamat lajit ovat hankalasti hävitettäviä rikkaruohoja.

lisans
cc-by-sa-3.0
telif hakkı
Wikipedian tekijät ja toimittajat
orijinal
kaynağı ziyaret et
ortak site
wikipedia FI