الأسماء في صفحات التنقل
Pyrola ye un pequeñu xéneru con 33 especies de plantes de flores pertenecientes a la familia Ericaceae. Naturales de les rexones templar y árticu del hemisferiu norte.[1] Ye un pequeñu parrotal con una roseta de simples fueyas ovaes. Con tarmos de flores de color crema o rosadas que se producen en recímanos.
Son yerbas o subarbustos erectos, perennes; con tarmos simples. Fueyes alternes o subopuestas, formando rosetas basales, peciolaes, coriáceas, pinnatinervias, los marxes enteros o obtusa y inconspicuamente crenados. Inflorescencias en recímanos simétricos, les brácteas de los escapos 1-4; brácteas florales 1, persistentes. Flores fragantes, péndulas; mota persistente nel frutu, los llobos non traslapados na base; corola crateriforme o anchamente campanulada, llixeramente zigomorfa, los pétalos cóncavos, cerosos, blancos, o d'un blancu verdosu o rosado-ablancazáu, ensin apéndices o tubérculos; estambres más o menos incluyíos, arrexuntaos nos llaos adaxiales de les flores; filamentos llixeramente tornaos, esplanaos, atenuaos escontra la base, glabros; anteres coles teques rugosas o llises, mucronadas na base, los túbulos curtios, dehiscentes por poros ovales o elípticos; ovariu ensin un discu nectarífero; estilu tornáu, largamente exerto, el ápice voltiáu escontra riba, l'estigma con un pescuezu o aniellu inconspicuo subxacente. Frutos en cápsules péndulas, ablayáu-globoses, non dehiscentes por completu, les sutures araneosas. Tienen un númberu de cromosomas de n =23, 46.[2]
El xéneru foi descritu por Carlos Linneo y publicáu en Species Plantarum 1: 396–397. 1753.[2] La especie tipo ye: Pyrola rotundifolia
Pyrola: nome xenéricu diminutivu latino de Pyrus que significa "pera", pola forma de les fueyes.[3]
.
Pyrola ye un pequeñu xéneru con 33 especies de plantes de flores pertenecientes a la familia Ericaceae. Naturales de les rexones templar y árticu del hemisferiu norte. Ye un pequeñu parrotal con una roseta de simples fueyas ovaes. Con tarmos de flores de color crema o rosadas que se producen en recímanos.
Pyrola (lat. Pyrola) — erikakimilər fəsiləsinə aid bitki cinsi.
İkiləpəlilər ilə əlaqədar bu məqalə qaralama halındadır. Məqaləni redaktə edərək Vikipediyanı zənginləşdirin. Pyrola (lat. Pyrola) — erikakimilər fəsiləsinə aid bitki cinsi.
Hruštička (Pyrola) je rod se 30 druhy rostlin náležících do čeledě vřesovcovité. Přirozeně se vyskytuje v oblastech severní polokoule.
V tomto článku byl použit překlad textu z článku Pyrola na španělské Wikipedii.
Hruštička (Pyrola) je rod se 30 druhy rostlin náležících do čeledě vřesovcovité. Přirozeně se vyskytuje v oblastech severní polokoule.
Vintergrøn (Pyrola) el. sommerkonval er en slægt af små stedsegrønne urter der vokser på fattig jord. Den må ikke forveksles med slægten Singrøn (Vinca) der ofte, ukorrekt, betegnes Vintergrøn. Vintergrøn var tidligere placeret i sin egen Vintergrøn-familie (Pyrolaceae) men henregnes nu til Lyng-familien. Slægten er hjemmehørende i koldt tempereret og subarktisk/subalpint klima på den nordlige halvkugle.
Arter
Desuden er der tre andre arter i Lyng-familien der på dansk hedder Vintergrøn:
Vintergrøn er små planter med en roset af runde, let læderagtige, stedsegrønne blade. Fra midten af rosetten står en blomsterstilk med en klase af små, hvide eller hvidlige klokkeformede blomster. Den præcise form og farve af blomsterne er med til at skelne mellem arterne. Planten breder sig langsomt vha. frø og underjordiske jordstængler.
Vintergrøn hører til på fattig, let fugtig, ofte sur eller sandet jord – i Danmark typisk på morbund. De fleste arter foretrækker vandrende skygge som findes f.eks. i Fyrre-skoven elller i skovbryn og langs skovveje og stier. Flere arter er almindelige i Norge, Sverige, Finland og Rusland men i Danmark er slægten relativt ualmindelig. Arter af Vintergrøn fandtes tidligere næsten udelukkende i klitplantager i Jylland og Nordsjælland, men arterne synes nu at sprede sig langsomt til andre skove.
Forekomster af Vintergrøn er ofte meget lokale. De kan forekomme i større bestande i et lille område og mangle helt i naboområder. Vintergrøn er afhængig af mykorrhiza (samliv med en svamp), men samlivet med svampen synes at være delvis parasitisk. Flere arter af Vintergrøn kan overleve uden fotosyntese (og dermed uden blade) og leve alene af samlivet med svampen. Væsentlige dele af denne mekanisme er dog endnu ikke fuldt forstået.
Desuden er der tre andre arter i Lyng-familien der på dansk hedder Vintergrøn:
Wintergrün (Pyrola) ist eine Pflanzengattung in der Familie der Heidekrautgewächse (Ericaceae). Früher wurden sie als eigene Familie Wintergrüngewächse (Pyrolaceae) behandelt, bei der Angiosperm Phylogeny Group werden sie zu der Unterfamilie Monotropoideae gerechnet. Die etwa 30 Arten sind auf der Nordhalbkugel verbreitet.[1]
Nach der Eigenschaft, im Winter die Blätter zu behalten, wird diese Gattung Wintergrün genannt. Wintergrün (Pyrola), genannt auch Birnkraut (lateinisch früher auch Pirola), ist nicht zu verwechseln mit dem Wintergrünstrauch (Gaultheria procumbens).
Wintergrüngewächse sind wintergrüne, kleinwüchsige, ausdauernde krautige Pflanzen. Die Laubblätter sind in Rosetten angeordnet. Die Blätter sind derb und wintergrün.
Die zwittrigen Blüten sind radiärsymmetrisch oder glockig gewölbt und vier- oder fünfzählig. Sie besitzen acht bis zehen Staubblätter. Der Fruchtknoten ist oberständig. Es werden Kapselfrüchte gebildet.
Es kommt zur vegetativen Vermehrung durch Ausläufer. Wintergrün-Arten sind mixotrophisch, also eine Kombination von Mykoheterotrophie und Photosynthese.[1] Sowohl für die Keimlingsentwicklung als auch für die Nährstoffversorgung spielen Wurzelpilze (Mykorrhiza) eine entscheidende Rolle.
Wie alle Heidekrautartigen produzieren auch die Pyrola-Arten ihren Pollen in Antheren, die sich an apikalen Poren öffnen. Der Pollen selbst wird in Tetraden gebildet und ist klebrig, da er durch Insekten, vor allem Fliegen, verbreitet werden soll. Die Blüten werden im Sommer gebildet und die zahlreichen kleinen Samen im Herbst aus den unscheinbaren Kapselfrüchten entlassen.
Wintergrün-Arten bevorzugen schattige, frische bis feuchte, nährstoffarme, aber eher basenreiche, humose Standorte wie Waldböden (in ärmeren Nadel- und Mischwäldern), Birkenmoore oder Dünensenken. Ihre Verbreitung kann lokal sehr beschränkt sein. In den Vorkommen wachsen sie dann aber oft „gesellig“, weil klonal über Erdsprosse sich vegetativ ausbreitend, besonders in den nördlichen Gebieten.
Die Gattung Pyrola wurde durch Carl von Linné aufgestellt.
Die Gattung Pyrola gehört zur Tribus Pyroleae in der Unterfamilie Wintergrün- und Fichtenspargelgewächse (Monotropoideae) innerhalb der Familie der Heidekrautgewächse (Ericaceae).[2]
Die Gattung Pyrola ist in den kühl-gemäßigten und den subarktischen Regionen der Nordhalbkugel in Eurasien und Nordamerika verbreitet.
In der Gattung Pyrola gibt es etwa 30[1] Arten (Auswahl):
Folgende Arten wurden früher der Gattung Pyrola zugeordnet:[5]
Als „Wintergrün“ (bzw. in der älteren und pharmakobotanischen Literatur lateinisch Pyrola) kommen in der der Pflanzenheilkunde Mitteleuropas insbesondere Pyrola rotundifolia und daneben auch Pyrola minor, seltener wohl andere Arten, in Betracht.[6]
Die Pyrola-Arten und ihre Verwandten enthalten das (giftige) Glycosid Arbutin, das abgebaut wird und im Harn das desinfizierende Hydrochinon bildet. Aus diesem Grund werden sie in der Volksmedizin zur Behandlung von Blasenleiden eingesetzt. Geschmacksgebende Zutat im amerikanischen Root Beer ist allerdings der nicht zu verwechselnde Wintergrünstrauch (Gaultheria procumbens).
Wintergrün (Pyrola) ist eine Pflanzengattung in der Familie der Heidekrautgewächse (Ericaceae). Früher wurden sie als eigene Familie Wintergrüngewächse (Pyrolaceae) behandelt, bei der Angiosperm Phylogeny Group werden sie zu der Unterfamilie Monotropoideae gerechnet. Die etwa 30 Arten sind auf der Nordhalbkugel verbreitet.
Nach der Eigenschaft, im Winter die Blätter zu behalten, wird diese Gattung Wintergrün genannt. Wintergrün (Pyrola), genannt auch Birnkraut (lateinisch früher auch Pirola), ist nicht zu verwechseln mit dem Wintergrünstrauch (Gaultheria procumbens).
Bòrownik (Pyrola L.) – to je szlach roscënów z rodzëznë wrzosowatëch (Ericaceae Juss.). Dlô Kaszëbów to mòże òznôczac ôrt Pyrola chlorantha.
Grūšlapė (luotīnėškā: Pyrola) ī tuokis medės augalioks, žuolie.
Aug grūšlapė smalkuo medies. Būn so lapās aba ba. Katras grūšlapės būn ba lapu, tas solpa jiedė medegas ėš grību (parazėtā ī). Žėidā balti aba rūžavi, soiejė̄ i žėidīnus.
Каешъяфрак, сазан теле (лат. Pyrola L., 1753[1][2]) — арчанчалар гаиләлегенә караган үсемлекләр ыруы.
Pyrola /ˈpɪrələ/[2] is a genus of evergreen herbaceous plants in the family Ericaceae. Under the old Cronquist system it was placed in its own family Pyrolaceae, but genetic research showed it belonged in the family Ericaceae. The species are commonly known as wintergreen, a name shared with several other related and unrelated plants (see wintergreen for details). They are native to northern temperate and Arctic regions.
They are rather small plants with a rosette of simple orbicular or ovate leaves, with a flower stem bearing generally rather lax racemes of simple white, cream or pink flowers. The immediate distinguishing feature of Pyrola species is the flower style which is often curved, sticks out beyond the petals and is expanded below the stigma which itself is branched into several lobes. To the casual observer the flower appears to have a small bell-clapper sticking out.
They are distributed across northern temperate and arctic Europe, Asia and North America. In North America they also occur down the western mountains south to California. Some populations in New England may be introductions by early European settlers.
Pyrolaceae, as part of the Ericales produce pollen in anthers which open by apical pores. The pollen itself is produced in tetrads and is rather sticky. Not surprisingly, wintergreens are insect pollinated, most commonly by flies. The rather large and complex stigma may be an adaptation to ensure that small insects carrying pollen have an attractive landing place. The flowers are produced in the summer and the rather inconspicuous greenish seed capsules are produced in the autumn. The seeds are numerous and very small.
Wintergreens prefer damp and shady locations in woods or in dune slacks. They are often rather local in distribution but can be locally common especially in their more northern locations. Occurring often separately from the leaved varieties are the achlorophyllous, leafless forms of one or more of the typed species. Leaves, if present, can be narrow and reddish. These are myco-heterotrophs and feed parasitically off of one or more of the local mycelia. Because of this parasitic action, the viability of the non-photosynthetic pyrola relies on the survival of the supporting mycelium. The pyrola group is one of a select few that can live both photosynthetically or not. This differentiation is not understood and if deciphered could explain how other obligate non-photosynthetic forest dwelling plants have crossed that evolutionary threshold.
Captain George Vancouver's (1757-1798)botanist Archibald Menzies discovered four new pyrolas near Squirrel Cove, Cortes Island, BC with delicate pink or white flowers often with evergreen leaves. From Desolation Sound by Heather Harbord 1939 ISBN 978-1-55017-407-6
Pyrola elliptica, commonly known as "shinleaf", contains a drug related to aspirin, and the leaves have been used to treat bruises. Its common name derives from its use in shin casting.[3]
Pyrola /ˈpɪrələ/ is a genus of evergreen herbaceous plants in the family Ericaceae. Under the old Cronquist system it was placed in its own family Pyrolaceae, but genetic research showed it belonged in the family Ericaceae. The species are commonly known as wintergreen, a name shared with several other related and unrelated plants (see wintergreen for details). They are native to northern temperate and Arctic regions.
They are rather small plants with a rosette of simple orbicular or ovate leaves, with a flower stem bearing generally rather lax racemes of simple white, cream or pink flowers. The immediate distinguishing feature of Pyrola species is the flower style which is often curved, sticks out beyond the petals and is expanded below the stigma which itself is branched into several lobes. To the casual observer the flower appears to have a small bell-clapper sticking out.
Pyrola es un género con 33 especies de plantas de flores pertenecientes a la familia Ericaceae. Naturales de las regiones templadas y árticas del hemisferio norte.[1] Es un pequeño arbusto con una roseta de simples hojas ovadas. Con tallos de flores de color crema o rosadas que se producen en racimos.
Son hierbas o subarbustos erectos, perennes; con tallos simples. Hojas alternas o subopuestas, formando rosetas basales, pecioladas, coriáceas, pinnatinervias, los márgenes enteros u obtusa e inconspicuamente crenados. Inflorescencias en racimos simétricos, las brácteas de los escapos 1-4; brácteas florales 1, persistentes. Flores fragantes, péndulas; cáliz persistente en el fruto, los lobos no traslapados en la base; corola crateriforme o anchamente campanulada, ligeramente zigomorfa, los pétalos cóncavos, cerosos, blancos, o de un blanco-verdoso o rosado-blanquecino, sin apéndices o tubérculos; estambres más o menos incluidos, agrupados en los lados adaxiales de las flores; filamentos ligeramente declinados, aplanados, atenuados hacia la base, glabros; anteras con las tecas rugosas o lisas, mucronadas en la base, los túbulos cortos, dehiscentes por poros ovales o elípticos; ovario sin un disco nectarífero; estilo declinado, largamente exerto, el ápice volteado hacia arriba, el estigma con un cuello o anillo inconspicuo subyacente. Frutos en cápsulas péndulas, deprimido-globosas, no dehiscentes por completo, las suturas araneosas. Tienen un número de cromosomas de n =23, 46.[2]
El género fue descrito por Carlos Linneo y publicado en Species Plantarum 1: 396–397. 1753.[2] La especie tipo es: Pyrola rotundifolia
Pyrola: nombre genérico diminutivo latino de Pyrus que significa "pera", por la forma de las hojas.[3]
Pyrola es un género con 33 especies de plantas de flores pertenecientes a la familia Ericaceae. Naturales de las regiones templadas y árticas del hemisferio norte. Es un pequeño arbusto con una roseta de simples hojas ovadas. Con tallos de flores de color crema o rosadas que se producen en racimos.
Uibuleht (Pyrola) on kanarbikulaadsete seltsi kanarbikuliste sugukonda kuuluv igihaljaste taimede perekond.
Cronquisti süsteemi järgi kuulusid uibulehed uibuleheliste sugukonda, kuid hilisemad molekulaargeneetilised uuringud on näidanud nende kuulumist kanarbikuliste sugukonda.
Uibulehed on pärismaised põhjaparasvöötmes ja arktikas. Kaljumäestikus kasvavad uibulehed lõuna poole kuni California Mehhikosse jääva osani, Aasias Himaalajani. Mõned asurkonnad Uus-Inglismaal võivad olla uusasunike poolt sisse toodud.
Uibulehed eelistavad kasvada niisketes ja varjulistes kohtades metsas või luidete vahel. Üldiselt ei ole uibuleheliigid arvukad, kuigi põhja pool võib mõni liik mõnes kohas hulgakesi koos kasvada.
Uibulehed on üsna väikesed taimed. Neil on lihtsad ümmargused või ovaalsed lehed, mis paiknevad lehekodarikus. Õied on lihtsad, valget, kreemjat või kollast värvi ning moodustavad ebamäärase kobara. Uibulehe iseloomulik, kohe silmatorkav tunnus on emakakael, mis on sageli kõver, ulatub kroonlehtede vahelt välja. Emakasuue ise on hargnenud ja moodustab mitu hõlma. Lille tavavaatlejale võib tunduda, nagu kelluka seest paistaks välja kellatila.
Uibulehtede tolmukaid on 10. Õietolm asub tolmukapeades ja pääseb välja nende ülaosas olevate pooride kaudu. Õietolm moodustub tetraadides ja on üsna kleepuv. Uibulehti tolmeldavad putukad, eriti kärbsed. Suur ja haruline emakasuue võib olla kohastumus, mis annab väikestele putukatele ligitõmbava maandumispaiga. Õied puhkevad suvel ja viljad valmivad sügisel. Vili on silmapaistmatu roheline kupar. Seemned on arvukad ja tibatillukesed.
Lisaks rohelisele lehtedega vormile esineb paljudel uibuleheliikidel lehtedeta ja klorofüllita vorm. Kui neil lehed siiski on, on need kitsad ja punakad. Need taimed on mükoheterotroobid ja toituvad parasiitselt seeneniidistikul. Niisuguste taimede ellujäämine ei põhine sugulisel paljunemisel, vaid üksnes seeneniidistikul. Uibulehed on ühed vähestest taimerühmadest, mis suudavad elada nii fotosünteesi kasutades kui ilma selleta. See mehhanism on veel välja selgitamata ja kui sellest aru saadaks, aitaks see selgitada, kuidas teised fotosünteesi mittekasutavad taimed on selle võime kaotanud.
Uibulehti on umbes 30 liiki, millest Eestis kasvab 4 ja Venemaal samuti 4.
Uibuleht (Pyrola) on kanarbikulaadsete seltsi kanarbikuliste sugukonda kuuluv igihaljaste taimede perekond.
Talvikit (Pyrola) ovat kanervakasvien heimoon kuuluva kasvisuku. Talvikit ovat ainavihantia, monivuotisia ruohovartisia tai varpumaisia kasveja.[1], Aikaisemmin niiden on katsottu muodostavan oman heimonsa, talvikkikasvit, mutta nykyisin ne luetaan kanervakasveihin kuuluvaksi. Talvikkeja kasvaa pääasiassa pohjoisella lauhkealla ja arktisella vyöhykkeellä. Talvikkien sukuun kuuluu noin 35 lajia.
Talvikit ovat pienehköjä kasveja. Niiden lehdet ovat pitkänpyöreitä tai soikeita ja ne muodostavat ruusukkeen. Niiden kukat ovat pystysuorassa kukkavarressa muodostaen terttumaisia kukintoja, ja ne ovat tavallisimmin valkoiset tai vaaleanpunaiset. Niiden erityinen tuntomerkki on kukkien kaareva, pientä kelloa muistuttava muoto, johon liittyy, että heteet työntyvät terälehtien välistä esiin.
Talvikkeja kasvaa laajalti Euroopan, Aasian ja Pohjois-Amerikan lauhkeilla ja arktisilla alueilla. Pohjois-Amerikan länsiosan vuoristoissa ne ovat levinneet etelään Kaliforniaan saakka. Niitä kasvaa myös Uudessa-Englannissa, mutta sinne ne ovat mahdollisesti levinneet eurooppalaisten siirtolaisten mukana.
Suomessa kasvavista talvikkilajeista yleisimpiä ovat isotalvikki, pikkutalvikki ja keltatalvikki[1].
Muiden kanervakasvien tavoin talvikit ovat hyönteispölytteisiä kasveja, ja niitä pölyttävät erityisesti kärpäset. Niiden jokseenkin suuren ja mutkikkaan hetiön kehittymiseen on todennäköisesti vaikuttanut se, että täten siitepölyä kuljettavat pienet hyönteiset voivat siihen helposti laskeutua.
Talvikit kukkivat kesällä. Niiden hedelmät ovat vihertäviä ja ulkonäöltään jokseenkin vaatimattomia kotahedelmiä, jotka kypsyvät syksyllä. Siemeniä kehittyy paljon, joa ne ovat hyvin pieniä.
Aikaisemmin on talvikkeihin kuuluviksi luettu myös nuokkutalvikki (Orthilia secunda) ja tähtitalvikki (Moneses uniflora), mutta nykyisin niiden katsotaan kuuluvan toisiin, joskin läheisiin sukuihin.[1]
Talvikkeja kasvaa etupäässä varjoisissa metsissä. Monet niistä esiintyvät vain suppealla alueella, mutta varsinkin pohjoisimmilla esiintymisalueillaan ne voivat olla hyvinkin yleisiä.
Talvikeista on myös muotoja, joilta puuttuu lehtivihreä ja usein lehdetkin, tai jos lehtiä on, ne ovat kapeita ja punertavia. Tällaiset muodot ovat toisenvaraisia, lois- tai marraskasveja, ja ne tulevat toimeen sienijuurensa ansiosta. Talvikit voivat olla myös puolimarraskasveja.[1]
Talvikit kuuluvat niihin harvoihin kasviryhmiin, jotka voivat esiintyä sekä yhteyttävinä että toisenvaraisina. Tämän erilaistumisen syitä ei tunneta, ja jos siitä saadaan lisää tietoa, saadaan mahdollisesti selkoa myös siitä, miten muut metsissä kasvavat ei-yhteyttävät kasvit ovat kehittyneet.
Talvikit (Pyrola) ovat kanervakasvien heimoon kuuluva kasvisuku. Talvikit ovat ainavihantia, monivuotisia ruohovartisia tai varpumaisia kasveja., Aikaisemmin niiden on katsottu muodostavan oman heimonsa, talvikkikasvit, mutta nykyisin ne luetaan kanervakasveihin kuuluvaksi. Talvikkeja kasvaa pääasiassa pohjoisella lauhkealla ja arktisella vyöhykkeellä. Talvikkien sukuun kuuluu noin 35 lajia.
Talvikit ovat pienehköjä kasveja. Niiden lehdet ovat pitkänpyöreitä tai soikeita ja ne muodostavat ruusukkeen. Niiden kukat ovat pystysuorassa kukkavarressa muodostaen terttumaisia kukintoja, ja ne ovat tavallisimmin valkoiset tai vaaleanpunaiset. Niiden erityinen tuntomerkki on kukkien kaareva, pientä kelloa muistuttava muoto, johon liittyy, että heteet työntyvät terälehtien välistä esiin.
Pyrola
Pyrola (les pyroles ou piroles) est un genre de plantes herbacées de la famille des Ericaceae. Il est un hôte alternant de la rouille des cônes de l'épinette (Chrysomyxa pirolata). Les feuilles infectées de Pyrola spp. sont légèrement chlorotiques et plus dressées et leur surface est moins brillante que celle des feuilles en bonne santé. La rouille des cônes de l'épinette est systémique et vivace dans les hôtes alternants[1],[2].
Selon ITIS (25 nov. 2017)[3] :
Selon NCBI (5 avril 2021)[4] :
Selon World Register of Marine Species (5 avril 2021)[5] :
Pyrola
Pyrola (les pyroles ou piroles) est un genre de plantes herbacées de la famille des Ericaceae. Il est un hôte alternant de la rouille des cônes de l'épinette (Chrysomyxa pirolata). Les feuilles infectées de Pyrola spp. sont légèrement chlorotiques et plus dressées et leur surface est moins brillante que celle des feuilles en bonne santé. La rouille des cônes de l'épinette est systémique et vivace dans les hôtes alternants,.
Krušwička (Pyrola) je ród ze swójby krušwičkowych rostlinow (Pyrolaceae). Wobsahuje sćěhowace družiny:
Kriaušlapė (lot. Pyrola) - erikinių šeimos gentis. Tai nedideli visžaliai žoliniai augalai. Lapai sudaro skrotelę. Balti, kreminiai arba rožiniai žiedai sudaro žiedynus.
Paplitusi vidutinio klimato ir arktinėse Europos, Azijos, Š. Amerikos dalyse. Mėgsta drėgną, pavėsingą aplinką, auga miškuose, tarpkopėse.
Kriaušlapės - vieni iš nedaugelio augalų, kurie gali apsirūpinti maisto medžiagomis arba parazituodami grybus, arba fotosintetindami. Parazitinės formos būna belapės, arba lapai būna menki, rausvi. Kas lemia, kuriuo būdu augalas apsirūpins medžiagomis, neaišku. Išsiaiškinus priežastis, galbūt paaiškėtų, kaip susiformavo kitos parazitinių augalų rūšys.
Lietuvoje auga šios rūšys:
Wintergroen is ook een alternatieve aanduiding voor planten die groenblijvend zijn Wintergroen (Pyrola) is een geslacht van kruidachtige, groenblijvende planten uit de heidefamilie (Ericaceae).
De botanische naam Pyrola betekent peer (Pyrus) en verwijst naar de peervormige bladeren van sommige soorten.
De planten hebben een karakteristieke geur door de productie van methylsalicylaat. Het zijn vrij kleine planten, met rozetvormige, ronde of ovale bladeren. De plant vormt een stengel die een tros met enkelvoudige, witte, crèmekleurige of roze bloemen draagt. Het onderscheidende kenmerk van Pyrola-soorten is de stijl die vaak gekromd is, voorbij de kroonbladen uitsteekt en waarvan de stempel vertakt is.
In België en Nederland komen de volgende soorten in het wild voor:
In tuinen worden wel de soorten Pyrola calliantha, Pyrola calliantha, Pyrola media, Pyrola minor, Pyrola rotundifolia en Pyrola rugosa aangeplant.
Het geslacht komt van nature voor in de gematigde en arctische gebieden van het noordelijk halfrond. In Noord-Amerika komen ze voor van de Rocky Mountains tot in Californië. Het is niet uitgesloten dat kolonisten verantwoordelijk zijn voor de aanwezigheid van enkele soorten in het noordoosten van de Verenigde Staten.
De planten in dit geslacht zijn waardplant voor onder andere de bladmineerder Coleophora vitisella.
De bestuiving vindt plaats door insecten, vooral door vliegen.
De complexe stempel kan een aanpassing zijn die er op gericht is dat alleen insecten binnenkomen die klein genoeg zijn om er in te kruipen, waardoor het stuifmeel altijd langs de stempel komt. De zaden zijn zeer talrijk en zeer klein.
Wintergroen prefereert vochtige en schaduwrijke locaties in bossen of duinen. De verspreiding is vaak zeer plaatselijk. In de noordelijke gebieden kan ze talrijker zijn.
De planten leven in symbiose met bepaalde bodemschimmels, wat de verspreiding bemoeilijkt, evenals trouwens het kweken in tuinen.
Wintergroen (Pyrola) is een geslacht van kruidachtige, groenblijvende planten uit de heidefamilie (Ericaceae).
De botanische naam Pyrola betekent peer (Pyrus) en verwijst naar de peervormige bladeren van sommige soorten.
Hasło w Wikisłowniku Gruszyczka (Pyrola L.) – rodzaj roślin należących do rodziny wrzosowatych (Ericaceae). Obejmuje ok. 35 gatunków[4]. Występują one w Europie, Azji i Ameryce Północnej, głównie w północnej części tych kontynentów[3], ale także sięgając na południu do Gwatemali na kontynencie amerykańskim i Sumatry w Azji[5]. We florze polskiej występują 4 gatunki[6]. Rośliny te zasiedlają bory sosnowe i widne, kwaśne lasy, także wrzosowiska i zagłębienia międzywydmowe[4].
Rodzaj należy do plemienia Pyroleae, podrodziny Monotropoideae w rodzinie wrzosowatych Ericaceae[7].
Gruszyczka (Pyrola L.) – rodzaj roślin należących do rodziny wrzosowatych (Ericaceae). Obejmuje ok. 35 gatunków. Występują one w Europie, Azji i Ameryce Północnej, głównie w północnej części tych kontynentów, ale także sięgając na południu do Gwatemali na kontynencie amerykańskim i Sumatry w Azji. We florze polskiej występują 4 gatunki. Rośliny te zasiedlają bory sosnowe i widne, kwaśne lasy, także wrzosowiska i zagłębienia międzywydmowe.
Pyrola L. é um género botânico pertencente à família Ericaceae.[1]
Pyrolasläktet (Pyrola)[1][2] är ett släkte i familjen ljungväxter[1] med 30-40 arter. De förekommer i norra tempererade regionen och söderut till norra Sumatra.
Det är fleråriga, kala örter som är vintergröna. Bladen är rundade eller något ovala, helbräddade eller lite sågade och är samlade i en rosett vid basen. Stjälken är lång, smal och sticker upp ur bladrosetten en bra bit, den har även små fjäll på sig. Blommorna är femtaliga och hänger i en allsidig klase uppe på stjälken, de kan vara vita (vitpyrolan, klotpyrolan och klockpyrolan), gröna (grönpyrolan) eller rosa (klotpyrolan), foderbladen är korta och grönaktiga. Pyrolor har 10 ståndare och två poröppningar, fruktämnet är översittande. De har ett stift som oftast är utskjutande och märket är knapplikt. Frukten är en femrummig kapsel och fröna är mycket små och långsmala.
De små fröna är under 1 mm långa och saknar endosperm (frövita). För sin groning är de beroende av att etablera kontakt med mykorrhizasvampar och genom dem få den näring de behöver. När plantan sedan når över marken blir den mer eller mindre självförsörjande. Visa arter fortsätter att parasitera på svampen men andra övergår till att bli symbiotiska.[3]
Kromosomtal: 2n=46 (grönpyrola, klotpyrola, vitpyrola), 2n=92 (klockpyrola).
I pyrolasläktet förekommer fyra arter i Sverige.
Förut ingick även arterna ögonpyrola (Moneses uniflora), björkpyrola (Orthilia secunda) och ryl (Chimaphila umbellata) i släktet Pyrola, men dessa fördes för ett tag sedan till tre andra släkten.
De fyra släktena pyrolasläktet (Pyrola), björkpyrolasläktet (Orthilia), rylsläktet (Chimaphila) och ögonpyrolasläktet (Moneses) utgjorde förut familjen Pyrolaceae, men numera betraktas den som en del av familjen ljungväxter (Ericaceae).
Pyrolorna har fått sitt släktnamn från päronet (Pyrus), för att pyrolornas blad är så lika päronens blad.
Wikimedia Commons har media som rör Pyrolasläktet.
Wikispecies har information om Pyrolasläktet.
Pyrolasläktet (Pyrola) är ett släkte i familjen ljungväxter med 30-40 arter. De förekommer i norra tempererade regionen och söderut till norra Sumatra.
Це незавершена стаття про Вересові.Pyrola L.
Типовой вид
Груша́нка, или грушо́вка (лат. Pýrola) — род цветковых растений семейства Вересковые.
Энциклопедический словарь Брокгауза и Ефрона указывает на грушанку (грушовку), как на растение, вызывающее у животных «кровяную мочу»[3].
Циркумполярный бореальный род, произрастающий в арктическом и умеренном поясах Северного полушария (от Арктики до Мексики и Гималаев), в лесной зоне.
Листья овальные или округлые, цельнокрайние или слегка городчатые, ясно черешковые, у большинства — вечнозелёные.
Цветки в кистевидном равностороннем соцветии. Кисть редкая, прямая, многоцветковая. Венчик пятилепестный, чашевидный, бокальчатый или почти шаровидный, лепестки вогнутые. Цветки без подпестичного диска. Тычинки в числе 10 с шиловидными, голыми нитями и тупыми на верхушке пыльниками, раскрывающимися на верхушке двумя дырочками. Рыльца пятиугольные или пятилопастные.
Род Грушанка входит в трибу Грушанковые (Pyroleae) подсемейства Вертляницевые (Monotropoideae) семейства Вересковые (Ericaceae) порядка Верескоцветные (Ericales)[4].
В системе Кронквиста род входит в семейство Грушанковые.
По информации базы данных The Plant List, род включает 36 видов[5]:
Груша́нка, или грушо́вка (лат. Pýrola) — род цветковых растений семейства Вересковые.
Энциклопедический словарь Брокгауза и Ефрона указывает на грушанку (грушовку), как на растение, вызывающее у животных «кровяную мочу».
鹿蹄草属（学名：Pyrola）是鹿蹄草科下的一个属，为草本植物。该属共有25种以上，分布于北温带。[1]
这是一篇與植物相關的小作品。你可以通过编辑或修订扩充其内容。 
分類（APG IV） 界 : 植物界 Plantae 階級なし : 被子植物 Angiosperms 階級なし : 真正双子葉類 Eudicots 階級なし : キク上類 Superasterids 階級なし : キク類 Asterids 目 : ツツジ目 Ericales 科 : ツツジ科 Ericaceae 亜科 : イチヤクソウ亜科 Pyroloideae 属 : イチヤクソウ属 Pyrola 学名 Pyrola L. 種 イチヤクソウ属（イチヤクソウぞく、学名：Pyrola、和名漢字表記：一薬草属）はツツジ科イチヤクソウ亜科の属の一つ[1]。
以前はイチヤクソウ科のタイプ属であったが、イチヤクソウ科は新しいAPG植物分類体系では全てツツジ科イチヤクソウ亜科に含められている[1]。
常緑の多年草。植物体は緑色で葉緑体をもち独立栄養をいとなむ。細い地下茎を地にはわせ、その先に数枚の葉を群生させる。長い葉柄があり、葉身は卵形、円形、腎形などで、縁には細かな鋸歯がある。花茎は群生した葉の間から直立し、総状花序をつけ、数個または多数の花がらせん状につく。萼片は小さく、5裂し基部は合着する。花は広鐘形になり、花弁は5個あり離生し、放射相称またはやや左右相称で、下向きにつく。花粉は4集粒。花柱は細長く、まっすぐか湾曲し、柱頭は小さく5裂する[1]。
この項目は、植物に関連した書きかけの項目です。この項目を加筆・訂正などしてくださる協力者を求めています（プロジェクト:植物／Portal:植物）。 イチヤクソウ属（イチヤクソウぞく、学名：Pyrola、和名漢字表記：一薬草属）はツツジ科イチヤクソウ亜科の属の一つ。
以前はイチヤクソウ科のタイプ属であったが、イチヤクソウ科は新しいAPG植物分類体系では全てツツジ科イチヤクソウ亜科に含められている。
노루발속(Pyrola)은 진달래과 노루발아과의 한 속이다. 노루발속 식물은 모두 늘 푸른 풀이며 약 30종이 있다. 크론퀴스트 분류 체계에 따라 노루발과에 속했었으나, 유전학적 연구가 진행되면서 진달래과에 포함하여 분류하고 있다.
