Sikuri (Cichorium intybus) on Euraasiassa luonnonvaraisena kasvava sikurilaji, jota on hyödynnetty jo hyvin pitkään ruoka- ja rohdoskasvina.
Monivuotinen sikuri kasvaa 50–100 cm korkeaksi. Juuri on usein monihaarainen pääjuuri. Koko kasvi on karheakarvainen. Varsi on jäykkä, särmikäs ja niukkahaarainen. Alemmat lehdet ovat ruodillisia ja lehden lapa pariliuskainen tai isohampainen. Ylemmät lehdet ovat tavallisesti sepiviä, ja lehden lapa on ehyt ja nirhalaitainen. Kukka on vaaleansininen. Perättömät, 4–5 cm leveät kukkamykeröt ovat usein pareittain lehtihangoissa. Sikuri kukkii Suomessa luonnonvaraisena heinä-syyskuussa. Pähkylästä puuttuu pappus.[2]
Sikurista tunnetaan kolme muunnosta:juurisikuri (Cichorium intybus var. sativum) Sikuria kasvaa villinä koko Euroopassa pohjoisinta Fennoskandiaa ja Venäjää lukuun ottamatta. Sitä tavataan myös Pohjois-Afrikassa, Turkissa, Lähi-idässä ja Keski-Aasiassa. Se on levinnyt ihmisen mukana myös Pohjois-Amerikkaan, erityisesti mantereen itäosiin.[3] Suomessa sikuria on tavattu Oulun korkeudelle saakka. Nykyään lajin esiintymät painottuvat Etelä-Suomeen ja Ahvenanmaalle.[4] Suomessa sikuria tapaa rautateillä, myllyillä, satamissa, kaatopaikoilla ja pelloilla. Toisinaan laji saattaa olla myös lyhytaikainen viljelyjäänne.[2] Monia sikurin muunnoksia, mm. salaattisikuria, viljellään salaatiksi. Se kylvetään avomaalle kesäkuussa. Sikurin juuria on toisinaan käytetty kahvin korvikkeena, Suomessa viimeksi toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen.[3][5] Sikuri on vanha, jo antiikin aikana käytetty rohdoskasvi. Sen lehtiä ja juuria on käytetty sappikiviä ja huonoa ruoansulatusta vastaan. Sikurin juuri sisältää ainakin inuliinia, karvasaineita, koliinia, parkkiaineita, C- ja K-vitamiinia.[5] Levinneisyys
Elinympäristö
Käyttö
Katso myös
Lähteet
Viitteet
Aiheesta muualla
Sikuri (Cichorium intybus) on Euraasiassa luonnonvaraisena kasvava sikurilaji, jota on hyödynnetty jo hyvin pitkään ruoka- ja rohdoskasvina.
