Vehnä eli leipävehnä (Triticum aestivum) on vehnien sukuun kuuluva tuulipölytteinen viljalaji, josta tehdään muun muassa leipää ja pastaa.
Vehnän lähisukulaiset yksijyvävehnä (Triticum monococcum) ja emmervehnä (Triticum turgidum) ovat maailman vanhimpia viljelyskasveja. Molempien villimuotoja kasvaa Lähi-idässä, missä niitä alettiin viljellä jo 10 000 vuotta sitten.[1][2] Molemmista on olemassa useita toisistaan poikkeavia viljelysmuotoja, mutta nykyisin niiden viljelys on vähäistä, lukuun ottamatta emmervehnästä kehittynyttä durumvehnää (Triticum durum) eli makaronivehnää, jota viljellään runsaasti varsinkin Välimeren maissa ja käytetään etupäässä makaronien ja pastojen valmistukseen.[2]
Nykyisin eniten viljelty vehnälaji, leipävehnä (Triticum aestivum), on ilmeisesti syntynyt emmervehnän ja Kaspianmeren ympäristössä sekä Keski-Aasiassa luonnonvaraisena kasvavan heinälajin Aegilops squarrosa risteytymänä.[2] Arkeologisten todisteiden mukaan sitä on viljelty ainakin jo kuudennella vuosituhannella eaa.[2][3] Antiikin Roomassa leipä oli perusravintoa ja aikuinen mies söi kilon vehnäleipää päivässä.[4]
Lounais-Suomessa vehnää on viljelty jonkin verran jo vuosisatoja, mutta yleiseksi vehnän viljely tuli Suomessa vasta 1900-luvun kuluessa.[5]
Vehnä on riisin ja maissin ohella yksi maailman kolmesta eniten viljellystä viljalajista, ja vuosittain sitä tuotetaan maailmassa noin 600 miljoonaa tonnia. Se on eniten viljelty viljalaji lauhkeassa vyöhykkeessä, kuten suuressa osassa Eurooppaa, Yhdysvaltojen pohjoisosissa, Kanadassa, Pohjois-Kiinassa ja myös eteläisellä pallonpuoliskolla esimerkiksi Argentiinassa. FAO:n tilastoissa vuosilta 2002–2004 vehnä oli maailman selvästi laajimmalla alalla (yli 200 miljoonaa hehtaaria) viljelty viljalaji.[6]
Suomessa viljellään kahdentyyppisiä vehnälajikkeita, syysvehniä ja kevätvehniä. Syysvehnät kylvetään syksyllä ja ne talvehtivat oraana. Kevätvehnät kylvetään vasta keväällä. Vuonna 2008 syysvehnän viljelyala Suomessa oli 21 180 hehtaaria ja kevätvehnän 182 694 hehtaaria. Vuotuinen vehnäsato on noin 700–800 miljoonaa kiloa.[7] Suomessa vehnän viljely rajoittuu pääasiassa maan lounaisosiin, koska vehnä tarvitsee pidemmän kasvukauden kuin ohra ja kaura ja on myös maaperän suhteen vaativa kasvatettava.[8] Syysvehnän pohjoisraja on Etelä-Suomessa, kevätvehnää viljellään suotuisilla paikoilla Oulun läänin korkeudelle asti.[9]
Puolikarkeissa vehnäjauhoissa on sataa grammaa kohden 1 408 kJ (336 kcal) energiaa. Hiilihydraatteja on 70 %, rasvaa 1,2 % ja proteiineja 10,2 %.[10]
Vehnän kuten muidenkin viljavalmisteiden terveellisyys riippuu siitä, mitä jyvän osia viljatuotteeseen on käytetty. Täysjyväviljassa on enemmän kivennäisaineita kuin "valkoisissa jauhoissa", joihin käytetään pelkästään jyvän ydinosaa. Ytimessä on B-ryhmän vitamiineja, erityisesti riboflaviinia, niasiinia ja pantoteenihappoa.[11] Vehnä ei sovi keliakiaa sairastaville sisältämänsä gluteenin takia. Myös vähähiilihydraattista dieettiä noudattavat välttelevät vehnän käyttöä.
Vehnänjyvistä tehdään jauhamalla ja seulomalla erilaisia tuotteita: mannasuurimoita, graham-, ydin- ja hiivaleipäjauhoja, leseitä, hiutaleita ja kuskusta. Parhaan pastan valmistukseen käytetään erityisen kovaa durumvehnää, jonka valkuaispitoisuus on 15 % ja sakoluku ainakin 300.[3]
Puhdistettua, vähäkuituista viljaa pidetään terveydelle haitallisena ja sen jättäminen pois ruokavaliosta voi parantaa terveyttä. Täysjyväviljasta saa kuituja, vitamiineja ja hivenaineita, mitkä voivat olla hyväksi suoliston mikrobeille. Täysjyväviljan terveellisyys on vahvemmin osoitettu kuin puhdistetun viljan epäterveellisyys. Yhdysvaltalainen sydänlääkäri William Davis korostaa Eroon vehnästä -kirjassaan vehnän terveyshaittoja. Suomessa Davisin väitteitä ovat kritisoineet muun muassa ravitsemustietielijä Mikael Fogelholm ja ravitsemusterapeutti Anette Palssa.[12][13]
Vehnä eli leipävehnä (Triticum aestivum) on vehnien sukuun kuuluva tuulipölytteinen viljalaji, josta tehdään muun muassa leipää ja pastaa.
