Delfiinit (Delphinidae)[1] on valaiden lahkoon kuuluva nisäkäsheimo. Kaikki lajit ovat lihansyöjiä ja käyttävät ravinnokseen kalaa ja mustekaloja. Delfiinien heimoon ja pyöriäisiin kuuluu 40 eri lajia.
Pyöriäiset eivät kuulu delfiinien heimoon, vaikka ne ovatkin delfiininsukuisia. Miekkavalaat (Orcinus orca) kuuluvat delfiineihin, mutta niitä nimitetään puhekielessä tavallisesti valaiksi.[2] TV-ohjelmien ja delfinaarioiden myötä pullokuonodelfiini on tullut tutuimmaksi delfiinilajiksi. Se on myös yleisin delfiinilaji.
Delfiinit ovat pieniä tai keskikokoisia valaita. Niiden koko vaihtelee noin 1,5 metristä ja 50 kilosta miekkavalaan 10 metriin ja 7 000 kiloon. Monilla delfiinilajeilla on tyypillinen pullistuma otsassa nokkamaisen kuonon yläpuolella. Joiltain lajeilta puuttuu pitkä nokka, jolloin otsan pullistuma tekee päästä laatikommaisen näköisen. Suurin osa lajeista on sulavalinjaisia, ja osalla on huomiota herättävää kuviointia, mutta osa lajeista on lähes yksivärisiä.[3]
Delfiinejä tavataan kaikista meristä, mutta suurimmillaan lajimäärä on trooppisissa ja lämpimissä vesissä. Useat lajit ovat pantrooppisia, mutta osaa lajeista tavataan vain muutamissa merissä. Ainoa delfiinilaji, joka ei elä ollenkaan trooppisissa vesissä, on pitkäeväpallopää. Lajeista vain miekkavalasta esiintyy arktisilla vesillä. Se onkin laajimmalle alueelle levittäytynyt delfiinilaji. Delfiinejä elää niin laajalla alueella, että niiden elinympäristötkin ovat monipuolisia. Osa lajeista elää syvänmeren alueella ja osa rannikoilla. Jotkut rannikkojen yksilöt saattavat nousta myös jokiin, mutta vain kaksi lajia elää joissa.[4]
Kaikki delfiinilajit ovat ainakin jossain määrin sosiaalisia, mutta eri lajien väliset sosiaaliset verkostot ovat hyvin erilaisia. Osa delfiineistä elää vain muutamien yksilöiden ryhmissä, kun osa lajeistaan puolestaan jopa tuhansien yksilöiden parvissa.[4]
Monien delfiinilajien lisääntymisesta ei tiedetä vielä paljoakaan. Delfiinit tulevat sukukypsiksi arvioituna 6–16 vuoden iässä. Delfiinit synnyttävät yhden poikasen, ja kantoaika vaihtelee arviolta 9 ja 16 kuukauden välillä, vaikka suurimmalla osalla lajeista se kestää alle vuoden.[5] Syntymänsä jälkeen poikanen kuljetetaan nopeasti veden pintaan opettelemaan hengitystä, koska delfiineillä on muiden nisäkkäiden tapaan keuhkot. Delfiinit, kuten muutkin nisäkkäät, imettävät poikasiaan.
Populaarikulttuurissa elää käsitys delfiinien erityisestä älykkyydestä, joka lähestyisi ihmisen älykkyyttä. Käsitys perustuu pitkälle neurotieteilijän ja myöhemmän hippiliikkeen johtajan ja New Age -filosofin John C. Lillyn tutkimuksiin ja kirjoituksiin 1950-luvulta alkaen.
Pullonokkadelfiinin aivojen massa on noin 1800 grammaa, kun ihmisellä 1300 grammaa. Valaiden suurempia aivoja selittää suurempi tarve lämmönsäätelyyn. Delfiinin aivot ovat ihmisen aivoihin verrattuna yksinkertaiset ja heikosti kehittyneet.[6]
Kuten suuret ihmisapinat, myös delfiinit pystyvät ymmärtämään käsitteitä ja yleistämään. Ne osaavat myös ratkoa yksinkertaisia tehtäviä. On myös viitteitä delfiinien työkalujen käytöstä[7].
Delfiinit pystyvät ymmärtämään käsitteitä kuten ”monta” ja ”muutama”. Toisaalta samaan pystyvät myös hyönteiset. Tutkijat ovat eräässä kokeessa opettaneet pullonokkadelfiinin tunnistamaan 40 erilaista symbolia. Toisaalta myös eräät papukaijat ja merileijonat pystyvät samaan. On myös tulkittu että delfiini läpäisisi peilitestin eli tunnistaisi itsensä peilikuvastaan. Kriitikkojen mukaan delfiinin näkö ei kuitenkaan ole niin hyvä, että se pystyisi tähän. Väite delfiinien työkalujen käytöstä liittyy havaintoon, jossa eräät pullonokkadelfiinit Australian länsirannikolla ovat oppineet pitämään nokassaan pesusieniä tonkiessaan merenpohjaa. Ei ole selvää, mihin käytöksellä pyritään.[8]
Delfiinin tärkeimmät aistit ovat näkö- ja kuuloaisti. Delfiinillä on suuret silmät, jotka sijaitsevat sen suunpielien takana. Delfiini näkee hyvin niin vedessä kuin pinnan yläpuolellakin, sekä hämärässä että valossa. Delfiinin kuuloaisti on hyvin tarkka; se pystyy kuulemaan jopa kymmenen kertaa korkeampia ääniä kuin ihminen, sillä ääniaallot kulkeutuvat ihmisen ja delfiinin korvaan eri tavoin. Delfiinillä ei ole korvalehtiä, vaan se ottaa äänen vastaan alaleukansa kautta. Se pystyy myös paikantamaan äänen lähteen tarkasti.
Veden alla äänillä kommunikoiminen on tehokasta, sillä syvällä merenpohjassa on usein pimeää. Siksi delfiinit kommunikoivatkin erilaisilla vihellysäänillä. Naksutteluilla ne puolestaan paikantavat kohteita ja suunnistavat.
Sotalaivojen syvyystutkat häiritsevät delfiinejä ja muita valaita niin, että ne ajautuvat toisinaan rannalle ja joutuvat hengenvaaraan.
Delfinaarioissa ihmiset voivat käydä katsomassa delfiinejä ja yleensä nähdä niiden esittämiä temppuja. Tampereella Särkänniemessä sijaitseva delfinaario suljettiin vuoden 2015 loppupuolella. Delfinaarioiden oikeutuksesta kiistellään jatkuvasti. Niiden puolustajat näkevät delfinaariot tärkeinä paikkoina, joissa ihmiset voivat tutustua delfiineihin ja oppia niistä. Delfinaarioiden ajatellaan myös suojaavan delfiinikantaa, jota kalastus on harventanut. Delfinaarioiden vastustajien mielestä delfinaariot eivät tarjoa delfiineille luonnonmukaisia elinolosuhteita fyysisesti eivätkä sosiaalisesti, minkä katsotaan selittävän korkeita kuolleisuuslukuja. Delfinaarioissa on kuitenkin olemassa jo vahva toisen- kolmannen ja jopa neljännen polven kanta, eikä suurimpaan osaan maailman delfinaarioista enää nykyään pyydystetä delfiineitä luonnosta, vaan paikalliskantojen geneettinen monimuotoisuus varmistetaan siirroilla delfinaarioiden kesken tai keinosiemennyksellä.[9] Keinosiemennystekniikat ovat kehittyneet, ja niistä uskotaan ja toivotaan olevan apua myös muun muassa uhanalaisten delfiinilajien kannan elvyttämisessä.
Kreikkalaisissa taruissa Apollon otti delfiinin hahmon kantaakseen kreetalaiset Delfoihin, jossa nämä pystyttivät hänelle temppelin. Apollon Delphinioksen (delfiinien herra) nimi saattaa johtua minolaisen kulttuurin delfiinisymbolin käytöstä. Ei ole varmaa, että Delfoi (latinaksi Delphi) olisi saanut nimensä delfiinistä. Tämä merinisäkäs on meren jumalan, Poseidonin, tunnus. Toinen hänen vertauskuvansa on hevonen sekä merihevonen. Poseidonin kerrotaan luoneen ensimmäisen hevosen kalliosta. Merestä syntynyt Afrodite (lat. Venus) kuvattiin monesti delfiinien seurassa. Viinin ja humalan jumala Dionysos muutti tarun mukaan merirosvoja delfiineiksi.
Etruskit veivät hautataiteessaan vainajien sielut Autuaiden saarille, mutta myöhemmin he omaksuivat Haadesta muistuttavan käsityksen tuonpuoleisuudesta. Ranskan kruununperijät ottivat delfiinin kuvan vaakunoihinsa. Kirjoihin merkitty "ad usum delphini" tarkoitti epäsiveellisyydestä puhdistettua painosta.[10]
Delfiinit (Delphinidae) on valaiden lahkoon kuuluva nisäkäsheimo. Kaikki lajit ovat lihansyöjiä ja käyttävät ravinnokseen kalaa ja mustekaloja. Delfiinien heimoon ja pyöriäisiin kuuluu 40 eri lajia.
Pyöriäiset eivät kuulu delfiinien heimoon, vaikka ne ovatkin delfiininsukuisia. Miekkavalaat (Orcinus orca) kuuluvat delfiineihin, mutta niitä nimitetään puhekielessä tavallisesti valaiksi. TV-ohjelmien ja delfinaarioiden myötä pullokuonodelfiini on tullut tutuimmaksi delfiinilajiksi. Se on myös yleisin delfiinilaji.
