Rautanokkonen (Urtica urens) on matalakasvuinen, poltinkarvallinen ja yksivuotinen nokkoskasvi.
Rautanokkonen kasvaa 10–50 senttimetriä korkeaksi. Varsi on nelisärmäinen ja tavallisesti melko haarova. Vastakkain olevat vaaleanvihreät lehdet ovat ehyitä ja sahalaitaisia. Lehtilapa on tavallisesti 1,5–5 senttimetriä pitkä, soikea tai soikean puikea, tylppätyvinen ja lyhytkärkinen. Lehtilavan kärkihammas ulottuu vain hieman viereisiä hampaita pitemmälle. Lehtihankaiset kukinnot ovat 1–2 senttiä pitkiä, lehtiruoteja lyhyempiä norkkoja. Yksikotiset kukat ovat pieniä, vihertäviä ja yksineuvoisia. Kukan kehä on nelilehtinen ja verhiömäinen. Rautanokkonen kukkii Suomessa heinä-syyskuussa. Hedelmä on kahden sisemmän kehälehden suojaama pähkylä.[1]
Rautanokkosen poltinkarvat polttavat isonokkosta (Urtica dioica) enemmän.[2] Tähän ominaisuuteen viittaa paitsi lajin virallinen nimi, myös lajin kansanomaiset nimet, kuten ”kusiaisnokkonen”.[3]
Rautanokkonen on levinnyt koko Eurooppaan, joskin maanosan pohjoisosissa laji on harvinainen. Levinneisyysalue jatkuu Aasian puolella Turkkiin, Lähi-itään sekä Siperian keski- ja eteläosien läpi aina Venäjän kaukoitään saakka. Lajia tavataan myös Afrikassa Marokosta Tunisiaan ja Egyptissä sekä paikoitellen muuallakin mantereella. Pohjois-Amerikassa rautanokkosta tavataan paikoitellen ympäri mannerta. Lisäksi lajia tavataan myös paikoin Etelä-Amerikassa ja Oseaniassa.[4]
Suomessa rautanokkonen on muinaistulokas ja sitä voi tavata koko maassa. Runsaimmin lajia kasvaa Lounais- ja Etelä-Suomessa. Laji on suuresti harvinaistunut 1900-luvun loppupuolella koko maassa.[5][6]
Koska rautanokkosella ei ole talvehtivaa maavarsistoa, se ei muodosta isonokkosen tapaan laajoja kasvustoja, vaan kasvaa yksittäin.[4] Lajia tavataan runsastyppisillä paikoilla pihoilla, puutarhoissa, karjapihoilla, kanatarhoissa, pelloilla, kaatopaikoilla ja merenrannoilla.[5][7] Rautanokkonen on hyvin vanha kulttuurin seuralainen. Se on kuitenkin suuresti harvinaistunut perinteisen maatalouden ja eläintenhoidon loputtua. Myös autoistuminen on vähentänyt lajia. Esimerkiksi Helsingissä hevosvetoisen liikenteen loputtua katosi myös suurin osan rautanokkosen suosimista eläinperäisistä typpipitoisista kasvupaikoista kaupungissa.[2]
Rautanokkosen lehtiä voi syödä samaan tapaan kuin isonokkosta.[4]
Rautanokkonen (Urtica urens) on matalakasvuinen, poltinkarvallinen ja yksivuotinen nokkoskasvi.
