Järviruoko eli ryti (Phragmites australis) on rannoilla kasvava monivuotinen ruohovartinen kasvi, jota voidaan käyttää monella tavoin hyödyksi. Se on ainoa Suomessa kasvava ruokolaji. Järviruo’on varsi on pysty ja tavallisesti 1–3 metriä korkea, hyvin ravinteisissa paikoissa jopa nelimetrinen. Lämpimillä seuduilla se voi kasvaa 7 metriä korkeaksi. Lehdet ovat pitkiä ja 1–2 cm leveitä, vihreitä ja terävälaitaisia. Röyhy on tuuhea, miehen kämmenen kokoinen. Juurakko on haarova ja pitkä. Järviruoko lisääntyy sekä siemenistä että kasvullisesti juurakosta.
Tehokkaan lisääntymistapansa avulla laji on levittäytynyt lähes koko maapallolle.[2] Suomessa sitä esiintyy koko maassa, pohjoisimmassa Lapissa harvakseltaan. Vesistöjen rehevöityminen on parantanut lajin elinmahdollisuuksia, ja se onkin paikoin täysin vallannut meren- ja järvenrannat. Laiduntamisen loppuminen on auttanut leviämistä, sillä karja syö mielellään sen lehtiä ja nuoria, meheviä varsia. Luonnon monimuotoisuuden kannalta järviruo’on hallitseva asema on ongelmallinen.
Ruovikossa elää monipuolinen lintulajisto. Suomessa kaulushaikara, rastas- ja rytikerttunen ja viiksitimali ovat täysin riippuvaisia ruovikoista. Myös muun muassa luhtakana, niittysuohaukka, pajusirkku, ruokokerttunen ja ruskosuohaukka ovat suuresti riippuvaisia ruovikoista. Muuttoaikoina suurin osa selkärangattomia ravinnokseen käyttävistä linnuista ruokailee ruovikoissa, missä hyönteisten määrä on valtava. Muun muassa kirvat muodostavat erittäin suuren energiavaraston lintujen tankatessa syysmuuttoa varten.
Nisäkkäistä hirvi, minkki, piisami ja supikoira viihtyvät ruovikossa.
Järviruokoa väli-isäntänään käyttää ruostesieni hierakanjärviruokoruoste (Puccinia phragmitis).[3]
Järviruokoa kutsutaan usein kaislaksi, mutta järvikaisla (Schoenoplectus lacustris) on aivan eri laji.
Järviruo’on käyttö on ikivanhaa ja hyvin monipuolista. Tärkeimpiä käyttömuotoja ovat olleet:[4]
Järviruoko eli ryti (Phragmites australis) on rannoilla kasvava monivuotinen ruohovartinen kasvi, jota voidaan käyttää monella tavoin hyödyksi. Se on ainoa Suomessa kasvava ruokolaji. Järviruo’on varsi on pysty ja tavallisesti 1–3 metriä korkea, hyvin ravinteisissa paikoissa jopa nelimetrinen. Lämpimillä seuduilla se voi kasvaa 7 metriä korkeaksi. Lehdet ovat pitkiä ja 1–2 cm leveitä, vihreitä ja terävälaitaisia. Röyhy on tuuhea, miehen kämmenen kokoinen. Juurakko on haarova ja pitkä. Järviruoko lisääntyy sekä siemenistä että kasvullisesti juurakosta.
Tehokkaan lisääntymistapansa avulla laji on levittäytynyt lähes koko maapallolle. Suomessa sitä esiintyy koko maassa, pohjoisimmassa Lapissa harvakseltaan. Vesistöjen rehevöityminen on parantanut lajin elinmahdollisuuksia, ja se onkin paikoin täysin vallannut meren- ja järvenrannat. Laiduntamisen loppuminen on auttanut leviämistä, sillä karja syö mielellään sen lehtiä ja nuoria, meheviä varsia. Luonnon monimuotoisuuden kannalta järviruo’on hallitseva asema on ongelmallinen.
Ruovikossa elää monipuolinen lintulajisto. Suomessa kaulushaikara, rastas- ja rytikerttunen ja viiksitimali ovat täysin riippuvaisia ruovikoista. Myös muun muassa luhtakana, niittysuohaukka, pajusirkku, ruokokerttunen ja ruskosuohaukka ovat suuresti riippuvaisia ruovikoista. Muuttoaikoina suurin osa selkärangattomia ravinnokseen käyttävistä linnuista ruokailee ruovikoissa, missä hyönteisten määrä on valtava. Muun muassa kirvat muodostavat erittäin suuren energiavaraston lintujen tankatessa syysmuuttoa varten.
Nisäkkäistä hirvi, minkki, piisami ja supikoira viihtyvät ruovikossa.
Järviruokoa väli-isäntänään käyttää ruostesieni hierakanjärviruokoruoste (Puccinia phragmitis).
Järviruokoa kutsutaan usein kaislaksi, mutta järvikaisla (Schoenoplectus lacustris) on aivan eri laji.
