nimet breadcrumb-navigoinnissa
Huuhkaja (Bubo bubo) on suurikokoinen pöllölaji. Huuhkaja on ollut Suomessa rauhoitettu pesimäaikana vuodesta 1966 ja kokonaan vuodesta 1983.
Kalliohuuhkaja (Bubo bengalensis) oli aiemmin huuhkajan alalaji, mutta on nykyisin määritelty omaksi lajikseen.[2]
Huuhkajalla on silmien päällä tuuheat, ulkonevat korvatupsut. Huuhkaja on alapuolelta kellanruskea ja mustaviiruinen, selkäpuolelta tummempi ja mustien täplien ja viirujen kirjoma. Kurkku on valkoinen ja silmät oranssinpunaiset.[3]
Huuhkaja on 60–75 senttimetriä pitkä[4] ja sen siipien kärkiväli on 138–170 senttimetriä.[3] Huuhkajakoiras painaa 1,6–3 ja naaras 2–4 kilogrammaa.[5] Huuhkaja on Euroopan suurin pöllö.
Vanhin suomalainen rengastettu huuhkaja on ollut 26 vuotta 7 kuukautta 2 päivää vanha.Ääntely Naaraan kutsuääni on käheä, karhean haukkuva "rhäev". Varoitusääni on raju, voimakas, nenäsointinen "ka"-haukahdus, jota lintu toistaa usein nopeasti 3-5 kertaa. Hermostuneena huuhkaja päästää nenäsointisen tukahdetun lokkimaisen "gao"-äänen. [3] Koiraan soidinääni on kaksiosainen, syvä ja kuuluva "UU-uh", jonka jälkimmäinen osa on matala. Soidinääntä kuulee pääasiassa lopputalvella ja alkukeväällä, mutta joskus myös kesällä ja syksyllä. Ääni voi kuulua 1½-4 kilometrin päähän, vaikka onkin läheltä kuultuna melko vaimea. Huuhkaja toistaa huhuiluaan tavallisesti 8-12 sekunnin välein, mutta jotkin nuoret koiraat voivat huhuilla nopeampaankin tahtiin. Naaraan huhuilu on koiraan huutoa käheämpi ja korkeampi. [3] Poikasten kerjäysääni höyläävä "tsuysh", jota kuulee öisin loppukesällä ja alkusyksyllä.[3] Huuhkaja on levinnyt suureen osaan Eurooppaa, Aasiaa ja osaan Pohjois-Afrikkaa. Suomessa se on yleisin Lounais-Suomessa ja harvinaistuu siitä itään ja pohjoiseen. Pohjoisimmassa Lapissa se on harvinaisuus. Suomessa pesii nykyisin noin 1 200 huuhkajaparia.[6] Euroopassa arvioidaan asuvan 57 000-114 000 yksilöä ja maailmanlaajuisen kannan arviot liikkuvat 250 000-2 500 000 yksilön välillä.[1] Vanhat huuhkajat ovat paikkalintuja, mutta nuoret yksilöt voivat joutua etsimään omaa elinpiiriään joskus jopa satojen kilometrien päästä. Vaellus tapahtuu pääasiassa syksyllä. Ruoan perässä voivat huuhkajat joutua vaeltamaan kylminä talvina, ja silloin nälkiintyneitä yksilöitä tavataan melko yleisesti asutuksen piirissä. Huuhkaja suosii pesimäympäristöinä vanhoja, kallioisia havumetsiä ja viihtyy myös saaristossa.[3] Nykyisin huuhkaja on vähitellen sopeutunut pesimään myös kaatopaikoilla ja lähellä tai jopa keskellä ihmisasutusta.[6] Kaupunkihuuhkajia on tavattu useissa Euroopan kaupungeissa, kuten Tukholmassa, Wienissä ja Madridissa.[7] Myös Helsingissä on tavattu useita "city-huuhkajia".[8] Tunnetuin niistä on Olympiastadionilla esiintynyt Bubi-huuhkaja.[9] Huuhkaja on sukukypsä jo yhden vuoden iässä, mutta pesii vasta 2–3-vuotiaana.munaa maassa, kalliolla, puun juurella tai muulla suojaisella paikalla olevaan pesään.[4] Poikkeuksellisesti pesänä voidaan käyttää vanhaa haukan pesää. Kaupunkihuuhkajien pesät sijaitsevat rakennuksissa.[3] Naaras hautoo munia noin 35 vuorokautta. Poikaset pysyvät pesässä 50-60 vuorokautta ja itsenäistyvät 3,5 kuukauden ikäisinä. Huuhkaja hylkää herkästi munansa ja pienet poikasensakin häirittynä.[4] Pesältä yllätetty huuhkaja saattaa kahlaajien tavoin esittää siipirikkoa ja inistä säälittävästi.[3] Pesänhylkäysherkkyys on mahdollisesti sopetuma huuhkajan pitkäaikaiseen vainoon. Pitkäikäisyytensä ansiosta huuhkajalle on edullisempaa, että emo pelastaa henkensä ja yrittää pesintää uudelleen ensi vuonna.[10] Huuhkajan ravintoa ovat jyrsijät ja muut nisäkkäät, linnut, matelijat, sammakkoeläimet, kalat sekä kovakuoriaiset ynnä muut selkärangattomat. Huuhkaja voi saalistaa isojakin eläimiä, kuten variksia, lokkeja, siilejä, jäniksiä ja kissoja, joskus jopa kettuja, muita pöllöjä ja sääksiä.[11][12] Huuhkajaa on ennen pidetty onnettomuutta enteilevänä lintuna. Huuhkajan ilmaantumista pihapiiriin pidettiin kuoleman, tai ainakin jonkinlaisen onnettomuuden enteenä. Myös sen äänen kuuleminen tiesi pahaa ja tämän vuoksi huuhkajia vainottiin sekä metsästettiin armotta. Huuhkajista maksettiin Suomen itsehallinnon aikana vuosina 1809-1917 tapporahaa ja laji metsästettiin lähes kokonaan sukupuuttoon.[13] Japanin ainu-kansa on pitänyt huuhkajaa jumalana. Huuhkajalle uhrattiin ruokaa, koska uhraamisen uskottiin tuottavan onnea.[10] 1870-luvulla Ruotsissa uskottiin, että jos huuhkajan oikean jalan asettaa nukkuvan rinnan päälle, tältä voi kysyä mitä tahansa.Suomenkieliset nimet Huuhkajalla on ollut suomen kielessä monta nimeä. Muun muassa Suojärvellä se oli hyybiä tai huuhkajahaukka, Salmissa ja Suistamolla tuukkaja tai tuukkai, Halikossa ja muualla Länsi-Suomessa hyypiä, hyyppiä tai hyyppiö. Ilomantsissa se oli huukkajahavukka tai huukkaja, Hämeessä huhkai tai huhkain, Oulussa huuhkakaija, Lapissa muun muassa isohuuhkaja ja Ristiinassa huuhkaa. Monin paikoin sitä on nimitetty huhkajaksi tai huuhkaimeksi.[14] Levinneisyys
Elinympäristö
Lisääntyminen
Ravinto
Huuhkaja kansanperinteessä
Ferdinand von Wright: Huuhkaja hyökkää jäniksen kimppuun, 1860.
Populaarikulttuurissa
Lähteet
Aiheesta muualla
Huuhkaja (Bubo bubo) on suurikokoinen pöllölaji. Huuhkaja on ollut Suomessa rauhoitettu pesimäaikana vuodesta 1966 ja kokonaan vuodesta 1983.
Kalliohuuhkaja (Bubo bengalensis) oli aiemmin huuhkajan alalaji, mutta on nykyisin määritelty omaksi lajikseen.
