الأسماء في صفحات التنقل
Gwyfyn sy'n perthyn i urdd y Lepidoptera yw emrallt Sussex, sy'n enw gwrywaidd; yr enw lluosog ydy emralltau Sussex; yr enw Saesneg yw Sussex Emerald, a'r enw gwyddonol yw Thalera fimbrialis.[1][2]
Gellir dosbarthu'r pryfaid (neu'r Insecta) sy'n perthyn i'r Urdd a elwir yn Lepidoptera yn ddwy ran: y gloynnod byw a'r gwyfynod. Mae'r dosbarthiad hwn yn cynnyws mwy na 180,000 o rywogaethau mewn tua 128 o deuluoedd.
Wedi deor o'i ŵy mae'r emrallt Sussex yn lindysyn sydd yn bwyta llawer o ddail, ac wedyn mae'n troi i fod yn chwiler. Daw allan o'r chwiler ar ôl rhai wythnosau. Mae pedwar cyfnod yng nghylchred bywyd glöynnod byw a gwyfynod: ŵy, lindysyn, chwiler ac oedolyn.
Gwyfyn sy'n perthyn i urdd y Lepidoptera yw emrallt Sussex, sy'n enw gwrywaidd; yr enw lluosog ydy emralltau Sussex; yr enw Saesneg yw Sussex Emerald, a'r enw gwyddonol yw Thalera fimbrialis.
Gellir dosbarthu'r pryfaid (neu'r Insecta) sy'n perthyn i'r Urdd a elwir yn Lepidoptera yn ddwy ran: y gloynnod byw a'r gwyfynod. Mae'r dosbarthiad hwn yn cynnyws mwy na 180,000 o rywogaethau mewn tua 128 o deuluoedd.
Wedi deor o'i ŵy mae'r emrallt Sussex yn lindysyn sydd yn bwyta llawer o ddail, ac wedyn mae'n troi i fod yn chwiler. Daw allan o'r chwiler ar ôl rhai wythnosau. Mae pedwar cyfnod yng nghylchred bywyd glöynnod byw a gwyfynod: ŵy, lindysyn, chwiler ac oedolyn.
Der Magerrasen-Grünspanner (Thalera fimbrialis), auch Grüner Trockenkräuterspanner oder Scheckspanner genannt, ist ein Schmetterling (Nachtfalter) aus der Familie der Spanner (Geometridae).
Die Flügelspannweite der Falter beträgt 24 bis 34 Millimeter.[1] Sämtliche Flügel sind satt grün bis grüngrau gefärbt. Die grünen Farbelemente können mit zunehmender Lebensdauer verblassen und nehmen dann gelbliche Tönungen an. Auf den Vorderflügeln sind zwei schwach gewellte weiße Querlinien zu erkennen, deren äußere sich auf den Hinterflügeln fortsetzt. Der Hinterflügelrand zeigt in der Mitte eine leicht vorgezogene Ecke, über der sich eine Einbuchtung befindet. Die Fransen aller Flügel sind sehr auffällig abwechselnd weiß und rotbraun gescheckt. Auch der wissenschaftliche Name der Art leitet sich vom lateinischen fimbria = Franse ab.[2] Die Fühler sind bei beiden Geschlechtern beidseitig gekämmt, bei den Weibchen jedoch nur kurz.
Das Ei hat eine schlanke Form und verjüngt sich in Richtung Boden. Im oberen Viertel befinden sich etwa zwanzig gerade verlaufende Rippen. Es ist zunächst grünlich und verfärbt sich später über karminrot mit gelblichen Flecken bis zu schwarzbraun.[3]
Jüngere Raupen haben zumeist eine hellbraune Färbung, die sich bei erwachsenen Tieren in grünliche Tönungen ändert. Oftmals ist eine rote Rückenlinie erkennbar. Kopf und Prothorax zeigen je zwei rötliche Spitzen. Am Hinterleibsende befinden sich ebenfalls zwei oftmals rötliche Spitzen.
Die Puppe hat eine gelbweiße Farbe und zeigt eine dunkle Mittellinie sowie bräunliche Punkte. Von den Flügelscheiden heben sich dunkle Adern ab.
Der Gebüsch-Grünspanner (Hemithea aestivaria) ist etwas kleiner und am Saum grauweiß und schwarzbraun gescheckt. Hauptunterscheidungsmerkmale sind die deutliche Ecke in der Mitte der Hinterflügel ohne darüber befindliche Einbuchtung sowie die gewellte weiße Querlinie, die einen nach außen gerichteten Zacken zeigt.
Die Verbreitung der Art erstreckt sich über weite Teile Europas (mit Ausnahme des hohen Nordens sowie einiger Inseln des Mittelmeeres) und weiter südöstlich bis zur Türkei, dem Libanon, dem Kaukasus, dem Nordiran und Südsibirien. In Zentralasien ist die ssp. magnata beheimatet.[1] Angaben aus Ostasien beziehen sich auf die Schwesterart Thalera chlorosaria.[1] In den Alpen, dem Apennin und den Balkangebirgen steigt der Magerrasen-Grünspanner bis auf jeweils 1400 Meter, in der Sierra Nevada bis auf 1600 Meter und im Nordiran bis auf 3100 Meter.[1] Er ist überwiegend auf Magerrasenflächen, Steppen, Heiden und steinigen Halden zu finden.
Die Falter fliegen in der Regel univoltin in den Monaten Juni bis August. In den Südtälern der Alpen erscheint zuweilen eine zweite Generation.[3] Sie sind nachtaktiv und fliegen künstliche Lichtquellen an. Die Raupen ernähren sich polyphag von den Blättern verschiedener Pflanzen, dazu gehören: Gemeine Schafgarbe (Achillea millefolium), Sand-Thymian (Tymus serpyllum), Färber-Ginster (Genista tinctoria), Feld-Beifuß (Artemisia campestris), Besenheide (Calluna vulgaris) und Echte Goldrute (Solidago virgaurea).[4][5] Die Art überwintert als Raupe.
Der Magerrasen-Grünspanner kommt in den deutschen Bundesländern in unterschiedlicher Anzahl vor und wird auf der Roten Liste gefährdeter Arten als nicht gefährdet geführt.[6]
Der Magerrasen-Grünspanner (Thalera fimbrialis), auch Grüner Trockenkräuterspanner oder Scheckspanner genannt, ist ein Schmetterling (Nachtfalter) aus der Familie der Spanner (Geometridae).
Thalera fimbrialis, the Sussex emerald, is a species of moth of the family Geometridae. It is found in Europe and across the Palearctic up to the area surrounding the Amur River.
It is rare in the UK, only breeding in the Dungeness area in Kent and one site in Rye, East Sussex.[1]
The wingspan is 25–30 mm. The ground colour is green which can fade with increasing lifespan and then assumes yellowish tints. The outer edge of the wings is yellowish, the hair fringes along the edge are alternately white and reddish-brown. The forewing has two white crosslines, the hind wing only a single line as a continuation of the forewing outer line. The hind wing shows a slightly forward corner in the middle, over which there is an indentation. The larva is long and thin, green with a brownish-red dorsal stripe that is sometimes broken up into a variety of spots. The head is divided in two by a deep cleft in the middle. On the front body segment there are a pair of spikes protruding above the head.
The moth flies from June to August depending on the location.
The larvae feed on various woody and herbaceous plants such as Erica, Calluna and Potentilla in mainland Europe.
In the UK, this species only inhabits vegetated shingle and primarily feeds on Wild Carrot, Daucus carota with late larval instars occasionally found on plants in the Ragwort Senecio genus.[2]
Thalera fimbrialis, the Sussex emerald, is a species of moth of the family Geometridae. It is found in Europe and across the Palearctic up to the area surrounding the Amur River.
It is rare in the UK, only breeding in the Dungeness area in Kent and one site in Rye, East Sussex.
The wingspan is 25–30 mm. The ground colour is green which can fade with increasing lifespan and then assumes yellowish tints. The outer edge of the wings is yellowish, the hair fringes along the edge are alternately white and reddish-brown. The forewing has two white crosslines, the hind wing only a single line as a continuation of the forewing outer line. The hind wing shows a slightly forward corner in the middle, over which there is an indentation. The larva is long and thin, green with a brownish-red dorsal stripe that is sometimes broken up into a variety of spots. The head is divided in two by a deep cleft in the middle. On the front body segment there are a pair of spikes protruding above the head.
The moth flies from June to August depending on the location.
Figs 4, 4a, 4b Larvae after final moult The larvae feed on various woody and herbaceous plants such as Erica, Calluna and Potentilla in mainland Europe.
In the UK, this species only inhabits vegetated shingle and primarily feeds on Wild Carrot, Daucus carota with late larval instars occasionally found on plants in the Ragwort Senecio genus.
Vihermittari (Thalera fimbrialis) on vihermittareihin kuuluva keskikokoinen vihreä perhoslaji, jota tavataan laajalla alueella Euroopassa ja Aasiassa. Suomessa vihermittari on harvinainen etelärannikon laji, joka on havaittu maan nykyisten rajojen sisäpuolelta ensimmäisen kerran vuonna 1955. Lajin tyypillistä elinympäristöä ovat levinneisyysalueen pohjoisosassa erilaiset rämeet, etelässä taas hiekkadyynialueet ja soraiset rannat. Vuoristoalueilla perhosta tavataan myös vuoristoniityillä.
Vihermittarin lentoaika ajoittuu Suomessa heinä-elokuulle, etelässä lento alkaa yleensä aikaisemmin. Lajin naaraita voi nähdä ilmassa päivälläkin, koiraat lentelevät yleensä iltaisin ja öisin. Laji talvehtii keskenkasvuisena toukkana, jonka pääasiallinen ravintokasvi on kanerva, mutta toukkien on havaittu syövän myös esimerkiksi mustikkaa, siankärsämöä, piikkihernettä, ja ketomarunaa. Suomessa ja esimerkiksi Saksassa laji on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi, ja muun muassa Englannissa laji on rauhoitettu. Vihermittarin suurimmat uhat ovat elinympäristöjen häviäminen ja umpeenkasvu.
Vihermittari on keskikokoinen mittariperhonen, ja sen siipien kärkiväli on noin 25–31 millimetriä.[1] Pohjois-Euroopan yksilöt ovat usein pienempiä kuin Etelä-Euroopan yksilöt.[3] Lajin siivet ovat väriltään heikon kellertävän vihreät, ja ne muuttuvat yksilön vanhetessa ruskehtavan kellertäviksi.[1][3] Vastakuoriutuneen yksilön siivet ovat kirkkaan vihreät.[6] Siipien poikkiviirut mutkittelevat heikosti, ja niiden väliin jäävä keskisarake on takaa selvästi kapeampi kuin edestä. Siipien ripsissä on selviä punertavia täpliä, jotka kuitenkin puuttuvat f. moskovita -värimuodolta. Takasiipien reunan keskiosassa on selvä kolo ja sen vieressä selvä ulkonema. Koiraan tuntosarvet ovat kaksoiskampahampaiset.[1][3][6] Naaraan tuntosarvien hampaat ovat lyhyet. Molemmilla sukupuolilla pään suuosien huulirihmat ovat hyvin lyhyet.[3][7]
Alalaji T. f. magnata on kuvioinneiltaan hieman nimialalajista poikkeava. Sen siipien poikkiviirut ovat sekä siipien ylä- että alapinnoilla selvästi heikommat kuin nimialalajilla. Lisäksi magnata-alalajin yksilöiden siipien kärkiväli on hieman nimialalajia pidempi, noin 27–35 millimetriä. Muuten alalajit ovat rakenteeltaan toisiaan vastaavia.[3]
Vihermittarin muna on sukkulamainen, ja se kaventuu kohti kärkeä. Munan päässä on parikymmentä harjannetta. Aluksi munat ovat vihertäviä, mutta vanhemmiten ne muuttuvat punertavan tai tumman ruskeiksi ja yläosastaan kellertäviksi.[8] Vihermittarin toukat ovat täysikasvuisina 28–30 millimetrin mittaisia. Niiden kyljet ovat vihertävän keltaiset, ja selän keskellä kulkee vaalean- tai purppuranpunainen viiva, joka voi olla myös katkonainen. Ruumiin ensimmäinen jaoke on venynyt kahdeksi pitkäksi, punertavan ruskeaksi sarveksi, jotka ulottuvat toukan pään yli. Myös vihreä pää on kaksijakoinen. Toukan perä on ruskea.[7][9] Kotelo on väriltään kellanvalkoinen tai joskus vihertävä, selkäpuoleltaan se on toisinaan punertava. Kotelossa on lisäksi paksuhko musta keskiviiva ja pieniä rusehtavia pilkkuja. Siipien paikoissaselvennä on runsaasti mustia suonia. Kotelon peräkärki on pitkä, ja siinä on runsaasti pieniä, koukkupäisiä sukasia.[8][7]
Vihermittarin voi sekoittaa erityisesti neljään muuhun vihermittareihin kuuluvaan perhoseen: kanervamittariin, pilkku- ja laikkupussimittariiin sekä lehvämittariin.[1][6][10] Kanervamittari elää samanlaisilla elinpaikoilla kuin vihermittari, mutta se on vihermittaria huomattavasti pienempi ja tasavärisempi.[6] Pussimittareista lajin erottaa takasiiven kolosta, joka puuttuu pilkku- ja laikkupussimittarilta. Lisäksi pilkkupussimittarin siipiripset ovat yksiväriset.[1][6] Eniten sitä muistuttava laji on Suomessa harvinainen lehvämittari, josta vihermittarin erottaa kuitenkin esimerkiksi koiraan tuntosarvien muodon perusteella. Lisäksi vihermittarin etusiipien keskisarake kapenee takareunasta, kun taas lehvämittarilla sarake on tasaleveä.[1][3][6][10] Myös Itä-Aasiassa tavataan kahta vihermittarin sukuun kuuluvaa samanlaista lajia Thalera chlorosaria ja Thalera lacerataria.[1][3][11]
Vihermittaria tavataan Euroopasta Siperiaan. Lajin levinneisyysalue ulottuu lännessä Pyreneiden niemimaalle, luoteessa Englantiin ja pohjoisessa Fennoskandian eteläosiin. Idässä lajia tavataan muun muassa Venäjällä aina Etelä-Siperiaan asti, Turkissa, Kazakstanissa ja Iranissa.[1][3][6] Keskiaasialaiset ja iranilaiset populaatiot kuuluvat T. f. magnata -alalajiin, mutta muualla tavataan nimialalajia T. f. fimbrialis.[1][3] Euroopassa lajia on tavattu edellä mainittujen alueiden lisäksi ainakin kaikista Baltian maista, Tanskasta, Saksasta, Ranskasta, Puolasta, Unkarista, Alankomaista, Belgiasta, Romaniasta ja Kroatiasta.[3][12][13][14][15][16][17]
Suomessa vihermittari on hyvin harvinainen eteläisen saaristo- ja rannikkoalueen perhonen. Nykyisen Suomen alueelta lajia on tavattu ensimmäisen kerran vuonna 1955 Helsingistä.[1][6] Ennen toista maailmansotaa vihermittarista on tehty havaintoja myös sittemmin Neuvostoliitolle luovutetulta Tytärsaarelta, Pien-Tytärsaarelta ja Karjalankannakselta muun muassa Terijoelta.[1][6][7]. Ensimmäiset havainnot kotimaisesta kannasta eli täällä talvehtineista yksilöistä ovat vuodelta 1961. Useimmat havainnot ovat kuitenkin todennäköisesti varsinaisilta levinnäisalueiltaan tuulen mukana harhautuneita yksilöitä, jotka ovat kulkeutuneet Suomenlahden yli.[1][6] Vuoteen 2000 mennessä kerätyn havaintoaineiston perusteella vihermittaria on tavattu viidessä Suomen luonnonmaantieteellisessä maakunnassa: Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla, Etelä-Karjalassa, Etelä-Hämeessä ja Etelä-Savossa.[4]
Niistä mittarilajeista, jotka levinneisyysalueensa ydinalueilla ovat erilaisten kuivien niittyjen lajeja, useat esiintyvät pohjoisessa pääsääntöisesti erilaisissa suoympäristöissä.[18] Siksi Suomen ja esimerkiksi Liettuan vakinaiset vihermittarikannat elävät pääosin avoimilla rämeillä, erityisesti rahkarämeillä ja -nevoilla. Lisäksi yksilöitä on Suomessakin tavattu erilaisilla kuivilla kankailla, kuten harju- ja paloalueilla. Muualla levinneisyysalueellaan vihermittari pitää elinpaikkanaan yleensä avoimia, hiekkaisia ympäristöjä, kuten hiekkadyynialueita tai soraisia rantoja.[1][3][6][19][20] Myös luovutettujen Tytärsaarten ja Karjalankannaksen populaatiot elävät tällaisessa ympäristössä.[1][7] Lisäksi kalkkipitoiset ympäristöt kuten kalkkiniityt ovat lajin tyypillistä elinaluetta.[3][21] Vuoristoalueilla lajia tavataan myös vuoristoniityillä, korkealla merenpinnan yläpuolella. Alpeilla, Apenniineilla ja Balkanvuorilla vihermittareita on tavattu 1 400 metrin korkeudessa, Espanjan Sierra Nevadalla 1 600 metrissä ja Pohjois-Iranissa jopa 3 100 metrin korkeudessa.[3]
Lajin lentoaika Suomessa ja lähialueilla ajoittuu heinäkuun jälkipuoliskolle. Englannissa ja Keski-Euroopassa lentoaika voi alkaa jo kesäkuun puolella, ja se jatkuu aina elokuun alkupuolelle asti, mutta viimeisiä yksilöitä voidaan nähdä vielä elokuun lopullakin. Vihermittarin koiraat ovat lennossa pääosin auringonlaskun aikaan ja öisin, kun taas naaraat voivat olla lennossa päiväsaikaankin.[1][3][6][7][10][17] Häirittynä molemmat sukupuolet lähtevät herkästi lentoon päiväsaikaan, erityisesti pilvisellä säällä.[1][6] Lentotapa on hidas ja lepatteleva, ja yleensä lajin yksilöt lentävät melko matalalla, aivan varpukasvillisuuden yläpuolella.[6] Englannissa lajin on havaittu suosivan lepopaikkanaan heinäkauran varsia.[10] Lajia tavataan useimmiten harvalukuisena, mutta sopivilla elinpaikoilla voi toisinaan havaita lennossa useampiakin yksilöitä.[6]
Vihermittaritoukkien pääasiallinen ravintokasvi Suomessa on kanerva ja toisinaan mustikka.[1][4] Toukkien on muualla levinneisyysalueella havaittu syövän myös siankärsämöä, piikkihernettä, ketomarunaa, kangasajuruohoa, kultapiiskua, kuismaa ja muita ruohokasveja.[1][3][6][10] Levätessään toukat kiinnittyvät kasvin varteen oksamaiseen asentoon siten, että vain ruumiin viimeinen jaoke on kiinni kasvissa. Tämän tarkoitus on, että saalistaja ei havaitse niitä niin helposti.[3][22]
Vihermittarilla on vuodessa pääsääntöisesti vain yksi sukupolvi.[3][10] Etelä-Saksassa ja yleisemmin Alppien alueella on kuitenkin tehty havaintoja myös pienikokoisemmasta toisesta sukupolvesta, joka lentää elokuun lopulta syyskuun alkuun, Italiassa jopa lokakuun puoliväliin. Alppialueen lisäksi Kroatiassa on tehty havaintoja aikuisista ensimmäisen sukupolven yksilöstä jo toukokuussa.[3][8][15] Lajin toukka talvehtii keskenkasvuisena, joten toukkia tavataan elokuun lopusta kesäkuuhun.[1][6][10] Talvehtiminen tapahtuu pääsääntöisesti maassa, usein puuvartisten ravintokasvien versojen seassa.[21] Toukat koteloituvat hentoon kotelokehtoon karikkeeseen tai kuivuneiden lehtien sekaan.[6][12] Joskus kotelokehto voi olla punottu elävistä kanervanversoista.[21]
Vihermittarilla on kirjallisuuden mukaan ainakin yksi siihen erikoistunut loinen: Syspasis rufinus -loispistiäinen, jonka loisinnasta on havainto Azerbaidžanista.[23]
Suomessa vihermittari on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi. Vielä vuosien 1990 ja 2000 arvioinneissa laji oli luokiteltu vaarantuneeksi. Luokituksen kiristymisen syynä ei kuitenkaan ole ollut lajin harvinaistuminen, vaan uhanalaisuuden kriteerien muutos arviointien välillä. Vuoden 2010 luokituksen mukaan lajin esiintymisalue Suomessa on alle 500 neliökilometriä ja se on voimakkaasti pirstoutunut. Arvioinnin perusteella sekä elinalueen pinta-ala että niillä elävien populaatioiden koot pienenevät tulevaisuudessa. Suurimmat uhkatekijät lajille ovat avoimien elinympäristöjen umpeenkasvu ja soiden ojittaminen.[19] Suomessa laji elää ilmastollisella pohjoisrajallaan, joten ilmastonmuutos voi vaikuttaa vihermittarinkin levinneisyyteen.[6] Kaikesta huolimatta Kymenlaakson alueella tehtyjen tutkimusten perusteella vihermittarin kanta ainakin kyseisellä alueella on vakaa.[24] Suojelualueista vihermittarilla on elinvoimainen kanta muun muassa Stormossenin aarnialueella Hangossa sekä Valkmusan kansallispuistossa.[25][26]
Iso-Britanniassa vihermittari on rauhoitettu. Siitä huolimatta lajin kanta on taantunut, ja sitä esiintyy vain Kentin kreivikunnassa yhdellä pienellä alueella, Dungenessin niemellä sijaitsevan ydinvoimalan läheisyydessä.[27][28] Saksassa vihermittari on Suomen tavoin luokiteltu erittäin uhanalaiseksi. Uhanalaisuuden syynä on Saksassakin avoimien ympäristöjen umpeenkasvu sekä niittyjen rehevöityminen ja turismi. Vain Alppien lounaisosissa, jossa edelleen on laajoja avoimia alueita, vihermittarin kannat ovat säilyneet vakaina.[29] Lisäksi ainakin Norjassa laji on luokiteltu vaarantuneeksi, vastaavista syistä kuin Suomessa.[30] Muualla Euroopassa, kuten esimerkiksi Alankomaissa ja Belgiassa, laji on yleensä harvinainen mutta ei uhanalainen.[22][17]
Lajin vuonna 1763 kuvannut Giovanni Antonio Scopoli sijoitti vihermittarin alun perin sukuun Phalaena, joka ei kuitenkaan enää ole validi tieteellinen nimi. Tästä syystä Jacob Hübner siirsi vihermittarin nykyiseen sukuunsa Thalera vuonna 1823.[2]. Suvun nimi tulee kreikan sanasta θαλερος, thaleros, joka tarkoittaa nuorekasta, tuoretta ja rehevää. Sanalla viitataan suvun perhosten siipien kirkkaan vihreään väriin. Lajinimi fimbrialis puolestaan tulee latinan sanasta fimbriae, joka tarkoittaa ripsiä tai tupsuja. Nimen pohjana ovat vihermittarin siipien punatäpläiset siipiripset.[5][31] Perhosen väriin viittaa myös esimerkiksi lajin englanninkielinen nimi Sussex Emerald, ”Sussexin smaragdi”. Lajin ranskankieliset nimet la Phalène du Buplèvre ja la Phalène du Thym (”jänönputken ja timjamin perhonen”) taas kuvaavat lajin ravintokasveja ja saksankielinen nimi Magerrasen-Grünspanner (”kalkkiniittyjen vihermittari”) lajin elinympäristöä.[5]
Ensimmäisessä suomenkielisessä perhoskirjassa, vuonna 1900 ilmestyneessä J. E. Aron Suomen perhoset -teoksessa, vihermittarille ei ollut annettu vielä suomenkielistä nimeä, sillä lajia ei vielä tuolloin ollut tavattu maan rajojen sisäpuolelta. Nykyään Jodis-sukuun kuuluvat koivu- ja mustikkalehtomittari sekä Chlorissa-sukuun kuuluva kanervamittari oli Aron teoksessa kuitenkin luokiteltu samaan ”lehtomittarien” Nemoria-sukuun kuin vihermittari.[32] Seuraava kattava julkaisu Suomen perhosista ilmestyi 1930- ja 1940-luvuilla Suomen eläimet -kirjasarjassa, jonka viides osa Mittarit ilmestyi 1946. Siinä lajille oli jo annettu nimi, hampainen lehtomittari. Tämä nimi oli todennäköisesti joko teoksen kirjoittajan K. J. Vallen tai suomalaista hyönteisnimistöä 1930-luvulla kehittäneen ja uudistaneen Uunio Saalaan ja hänen työtoveriensa käsialaa.[33][34] Vihermittari oli kirjassa samalla siirretty nykyiseen, lehtomittareiksi nimettyyn Thalera-sukuunsa. Samaan sukuun oli lisätty myös koivu- ja mustikkalehtomittari. Nyt kanervanlehtomittareiksi nimettyyn Nemoria-sukuun oli kirjassa jätetty pelkkä kanervamittari.[33]
Nykyisen nimensä vihermittari sai 1980-luvulla, kun Suomen Perhostutkijain Seuran julkaisemaa Suomen perhoset -kirjasarjaa varten Suomessa tavattujen mittareiden nimistöä uudistettiin. Uusi nimistö perustui pääosin Vallen edellä mainitussa Suomen eläimet -sarjassa käyttämiin nimimuotoihin, mutta joillekin lajeille haluttiin antaa esimerkiksi kieliasultaan uudenaikaisemmat, lyhyemmät tai kuvaavammat nimet. Tässä yhteydessä nimistötyöstä päävastuussa ollut Kauri Mikkola muutti hampaisen lehtomittarin nimen yksinkertaisesti vihermittariksi.[35] Tästä nimiuudistuksesta huolimatta osassa myöhempää suomenkielistä kirjallisuutta lajista on käytetty myös nimeä vihreämittari.[6]
Vihermittari (Thalera fimbrialis) on vihermittareihin kuuluva keskikokoinen vihreä perhoslaji, jota tavataan laajalla alueella Euroopassa ja Aasiassa. Suomessa vihermittari on harvinainen etelärannikon laji, joka on havaittu maan nykyisten rajojen sisäpuolelta ensimmäisen kerran vuonna 1955. Lajin tyypillistä elinympäristöä ovat levinneisyysalueen pohjoisosassa erilaiset rämeet, etelässä taas hiekkadyynialueet ja soraiset rannat. Vuoristoalueilla perhosta tavataan myös vuoristoniityillä.
Vihermittarin lentoaika ajoittuu Suomessa heinä-elokuulle, etelässä lento alkaa yleensä aikaisemmin. Lajin naaraita voi nähdä ilmassa päivälläkin, koiraat lentelevät yleensä iltaisin ja öisin. Laji talvehtii keskenkasvuisena toukkana, jonka pääasiallinen ravintokasvi on kanerva, mutta toukkien on havaittu syövän myös esimerkiksi mustikkaa, siankärsämöä, piikkihernettä, ja ketomarunaa. Suomessa ja esimerkiksi Saksassa laji on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi, ja muun muassa Englannissa laji on rauhoitettu. Vihermittarin suurimmat uhat ovat elinympäristöjen häviäminen ja umpeenkasvu.
De geblokte zomervlinder (Thalera fimbrialis) is een nachtvlinder uit de familie van de spanners, de Geometridae. De voorvleugellengte bedraagt tussen de 15 en 16 millimeter. De soort komt verspreid over Europa en Azië tot het gebied rond de Amoer voor. Hij overwintert als rups.
De geblokte zomervlinder heeft als waardplanten diverse kruidachtige en houtige planten. Voorbeelden zijn dophei, struikhei en tormentil.
De geblokte zomervlinder is in Nederland en België een zeldzame soort. De vlinder kent jaarlijks één generatie die vliegt van halverwege juni tot in augustus.
De geblokte zomervlinder (Thalera fimbrialis) is een nachtvlinder uit de familie van de spanners, de Geometridae. De voorvleugellengte bedraagt tussen de 15 en 16 millimeter. De soort komt verspreid over Europa en Azië tot het gebied rond de Amoer voor. Hij overwintert als rups.
Randbladmåler (Thalera fimbrialis) er en sommerfugl som tilhører familien egentlige målere (Geometridae). Denne gulgrønne arten kan kjennes på at vingenes ytterkant er gulaktig, og at bakvingen har en avrundet, grunn innskjæring på yttersiden. I Norge er den ganske sjelden, funnet bare ved Oslofjorden og noen få steder på Sørlandet. Den blir vurdert som Sårbar (VU) på den norske rødlisten fra 2015.
En middelsstor (vingespenn 24 – 30 mm), slank, gulgrønn måler. Vingenes ytterkant er gulaktig, hårfrynsene langs kanten er vekselvis hvite og rødbrune. Forvingen har to hvite tverrlinjer, bakvingen bare en slik linje. Bakvingens ytterkant er noe innskåret i midten. Larven er lang og tynn, grønn med en brunrød ryggstripe som noen ganger er brutt opp til en rekke av flekker. Hodet er delt i to av en dyp kløft i midten. På det fremste kroppsleddet sitter det et par pigger som stikker opp over hodet.
Randbladmåleren finnes på tørre strandenger. Larvene kan leve på mange ulike slags urter, de viktigste næringsplantene er trolig ryllik (Achillea millefolia) og markmalurt (Artemisia campestre). Arten kan være truet ved at denne type miljøer er sterkt utsatt for ferdsel og nedbygging i sammenheng med ferieaktiviteter.
Arten finnes i Europa, bortsett fra lengst i nord, videre østover til Korea og Øst-Sibir. I Norge er den bare funnet ved Ytre Oslofjord og noen få steder på Sørlandet vestover til Tromøya ved Arendal.
Randbladmåler (Thalera fimbrialis) er en sommerfugl som tilhører familien egentlige målere (Geometridae). Denne gulgrønne arten kan kjennes på at vingenes ytterkant er gulaktig, og at bakvingen har en avrundet, grunn innskjæring på yttersiden. I Norge er den ganske sjelden, funnet bare ved Oslofjorden og noen få steder på Sørlandet. Den blir vurdert som Sårbar (VU) på den norske rødlisten fra 2015.
Cost artìcol a l'é mach në sbòss. Da finì.
Le farfale a volo da luj a aost.
A viv an vàire region italian-e, fin a la Sicilia. Pì soens al nòrd.
Cost artìcol a l'é mach në sbòss. Da finì.
AmbientLe farfale a volo da luj a aost.
DistribussionA viv an vàire region italian-e, fin a la Sicilia. Pì soens al nòrd.
Thalera fimbrialis é uma espécie de insetos lepidópteros, mais especificamente de traças, pertencente à família Geometridae.[1]
A autoridade científica da espécie é Giovanni Antonio Scopoli, tendo sido descrita no ano de 1763.
Trata-se de uma espécie presente no território português.
Thalera fimbrialis é uma espécie de insetos lepidópteros, mais especificamente de traças, pertencente à família Geometridae.
A autoridade científica da espécie é Giovanni Antonio Scopoli, tendo sido descrita no ano de 1763.
Trata-se de uma espécie presente no território português.
Thalera fimbrialis, là một loài bướm đêm thuộc họ Geometridae. Nó được tìm thấy ở châu Âu và châu Á tới khu vực xung quanh sông Amur.
Sải cánh dài 25–30 mm. Con trưởng thành bay từ tháng 6 đến tháng 8 tùy theo địa điểm.
Ấu trùng ăn nhiều loài cây gỗ và cây thân thảo khác nhau như Erica, Calluna và Tormentil.
Bài viết liên quan đến tông bướm Hemitheini này vẫn còn sơ khai. Bạn có thể giúp Wikipedia bằng cách mở rộng nội dung để bài được hoàn chỉnh hơn.
Thalera fimbrialis, là một loài bướm đêm thuộc họ Geometridae. Nó được tìm thấy ở châu Âu và châu Á tới khu vực xung quanh sông Amur.
Sải cánh dài 25–30 mm. Con trưởng thành bay từ tháng 6 đến tháng 8 tùy theo địa điểm.
Ấu trùng ăn nhiều loài cây gỗ và cây thân thảo khác nhau như Erica, Calluna và Tormentil.
