dcsimg

Koiranheinät ( الفنلندية )

المقدمة من wikipedia FI

Koiranheinät (Dactylis) on heinäkasvien (Poaceae) heimoon kuuluva pieni kasvisuku. Sukuun kuulunee vain pari lajia, joista tunnetuin lienee koiranheinä (Dactylis glomerata). Koiranheinä on hyvin muunteleva ja se jaetaan useisiin eri alalajeihin, joita on toisinaan myös pidetty omina lajeinaan. Koiranheinien sukuun on aikojen kuluessa kuvattu useita eri lajeja, alalajeja ja muunnoksia, jotka on myöhemmin katsottu samaksi kuin koiranheinä (Dactylis glomerata) ja täten niiden tieteelliset nimet ovat nykyisin koiranheinän tieteellisen nimen synonyymejä.

Koiranheinät ovat monivuotisia ja kasvutavaltaan pystyjä heiniä. Niiden lehdet ovat tasaisia ja kieleke on kalvomainen sekä hyvin kehittynyt. Koiranheinien kukinto on tiivis röyhy, jonka kussakin tähkylässä on kahdesta viiteen kukkaa. Tähkylöiden Kaleet ovat suunnilleen yhtä pitkät sekä hieman kaarevat. Ulkohelpeet ovat viisisuonisia ja niissä on lyhyt, piikkimäinen vihne.[1]

Suomessa koiranheinää kasvaa etelärannikolta aina Oulun korkeudelle asti ja eteläisessä Suomessa koiranheinä on hyvinkin yleinen.[2]

Lajeja ja alalajeja

Nykyiset lajit ja alalajit

[3]

Entisiä lajeja ja alalajeja

[3][4]

Lähteet

  1. Arne A. Anderberg: Den virtuella floran: Hundäxingar Dactylis L. Den virtuella floran. 1998. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 27.4.2017. (ruotsiksi)
  2. Raino Lampinen & Tapani Lahti: Kasviatlas 2015: Koiranheinä (Dactylis glomerata) Kasviatlas 2015. Luonnontieteellinen keskusmuseo. Viitattu 27.4.2017.
  3. a b The Plant List (Dactylis) The Plant List. 2013. Viitattu 27.4.2017. (englanniksi)
  4. Kassu – Kasvien suomenkieliset nimet Kassu – Kasvien suomenkieliset nimet. Viitattu 27.4.2017.
ترخيص
cc-by-sa-3.0
حقوق النشر
Wikipedian tekijät ja toimittajat
النص الأصلي
زيارة المصدر
موقع الشريك
wikipedia FI

Koiranheinät: Brief Summary ( الفنلندية )

المقدمة من wikipedia FI

Koiranheinät (Dactylis) on heinäkasvien (Poaceae) heimoon kuuluva pieni kasvisuku. Sukuun kuulunee vain pari lajia, joista tunnetuin lienee koiranheinä (Dactylis glomerata). Koiranheinä on hyvin muunteleva ja se jaetaan useisiin eri alalajeihin, joita on toisinaan myös pidetty omina lajeinaan. Koiranheinien sukuun on aikojen kuluessa kuvattu useita eri lajeja, alalajeja ja muunnoksia, jotka on myöhemmin katsottu samaksi kuin koiranheinä (Dactylis glomerata) ja täten niiden tieteelliset nimet ovat nykyisin koiranheinän tieteellisen nimen synonyymejä.

Koiranheinät ovat monivuotisia ja kasvutavaltaan pystyjä heiniä. Niiden lehdet ovat tasaisia ja kieleke on kalvomainen sekä hyvin kehittynyt. Koiranheinien kukinto on tiivis röyhy, jonka kussakin tähkylässä on kahdesta viiteen kukkaa. Tähkylöiden Kaleet ovat suunnilleen yhtä pitkät sekä hieman kaarevat. Ulkohelpeet ovat viisisuonisia ja niissä on lyhyt, piikkimäinen vihne.

Suomessa koiranheinää kasvaa etelärannikolta aina Oulun korkeudelle asti ja eteläisessä Suomessa koiranheinä on hyvinkin yleinen.

ترخيص
cc-by-sa-3.0
حقوق النشر
Wikipedian tekijät ja toimittajat
النص الأصلي
زيارة المصدر
موقع الشريك
wikipedia FI