dcsimg
Imagem de Cyanea Péron & Lesueur 1810
Life » » Reino Animal » Cnidários » Scyphozoa » » Cyaneidae »

Cyanea capillata (Linnaeus 1758)

Hiusmeduusa ( Finlandês )

fornecido por wikipedia FI

Hiusmeduusa (Cyanea capillata) on suurin tunnettu meduusalaji (Scyphozoa). Sen uimakellon halkaisija on useimmiten 30–60 cm, mutta suurin tavattu yksilö oli yli kaksimetrinen ja sen pyyntilonkerot 36 metriä pitkiä.[2] Hiusmeduusa on viileiden ja kylmien Pohjois-Atlantin vesien eläin, mutta lähisukuisia ja mahdollisesti samaan lajiin kuuluvia meduusoita elää Tyynenmeren pohjoisosassa ja myös Uuden-Seelannin ja Australian eteläisillä vesillä.

Hiusmeduusoita esiintyy harvalukuisena Etelä-Itämeressä, mutta vain suolapulssien yhteydessä niitä on kulkeutunut Pohjois-Itämereen. Hiusmeduusa tavattiin ensi kerran Suomessa 1956 ja niitä ajautui runsaasti Suomen etelärannikolle syksyllä 1978, mutta sen jälkeen havaintoja ei ole tehty.[3]

Hiusmeduusan uimakello on kahdenksanlohkoinen, ja lonkerot ovat ryhmittyneet kahdeksaan ryhmään, joissa kussakin on 70–150 lonkeroa. Toisin kuin korvameduusan, hiusmeduusan lonkeroiden kosketus voi olla ihmiselle kivulias, muttei kuitenkaan vaarallinen.[4] Joidenkin kalojen, muun muassa valkoturskan, poikaset elävät hiusmeduusan lonkeroiden suojassa itse vahingoittumatta.

Lähteet

  1. a b c d Cyanea capillata ITIS Standard report page. Viitattu 12.5.2012. (englanniksi)
  2. Extreme Science: Arctic Lion's mane extremescience.com.
  3. Kauri Mikkola: Valtamerieläimiä Suomen vesillä 1970-luvun lopulla 2005. YLE Luontoilta.
  4. Jessica Heard: Lion's mane jellyfish - Cyanea capillata Marine Life Information Network in Britain & Ireland.

Aiheesta muualla

licença
cc-by-sa-3.0
direitos autorais
Wikipedian tekijät ja toimittajat
original
visite a fonte
site do parceiro
wikipedia FI

Hiusmeduusa: Brief Summary ( Finlandês )

fornecido por wikipedia FI

Hiusmeduusa (Cyanea capillata) on suurin tunnettu meduusalaji (Scyphozoa). Sen uimakellon halkaisija on useimmiten 30–60 cm, mutta suurin tavattu yksilö oli yli kaksimetrinen ja sen pyyntilonkerot 36 metriä pitkiä. Hiusmeduusa on viileiden ja kylmien Pohjois-Atlantin vesien eläin, mutta lähisukuisia ja mahdollisesti samaan lajiin kuuluvia meduusoita elää Tyynenmeren pohjoisosassa ja myös Uuden-Seelannin ja Australian eteläisillä vesillä.

Hiusmeduusoita esiintyy harvalukuisena Etelä-Itämeressä, mutta vain suolapulssien yhteydessä niitä on kulkeutunut Pohjois-Itämereen. Hiusmeduusa tavattiin ensi kerran Suomessa 1956 ja niitä ajautui runsaasti Suomen etelärannikolle syksyllä 1978, mutta sen jälkeen havaintoja ei ole tehty.

Hiusmeduusan uimakello on kahdenksanlohkoinen, ja lonkerot ovat ryhmittyneet kahdeksaan ryhmään, joissa kussakin on 70–150 lonkeroa. Toisin kuin korvameduusan, hiusmeduusan lonkeroiden kosketus voi olla ihmiselle kivulias, muttei kuitenkaan vaarallinen. Joidenkin kalojen, muun muassa valkoturskan, poikaset elävät hiusmeduusan lonkeroiden suojassa itse vahingoittumatta.

 src=

Ylhäältä päin: sukusolut, hermot ja lonkerot

 src=

Päältäpäin

 src=

Hiusmeduusa vuorovesien rantaan tuomana

 src=

Piirroskuva 1800-luvulta

licença
cc-by-sa-3.0
direitos autorais
Wikipedian tekijät ja toimittajat
original
visite a fonte
site do parceiro
wikipedia FI