Uudenseelanninmerileijona (Phocarctos hookeri) on korvahyljelaji, jonka päälisääntymisalue on Uuden-Seelannin subantarktisilla saarilla, erityisesti Aucklandsaarilla, mutta jota tavataan jonkin verran myös Uuden-Seelannin Eteläsaaren ja Stewartinsaaren rannikoilla.[1]
Uudenseelanninmerileijonakoiraat ovat noin 2,5 metrin pituisia ja painavat 320–450 kilogrammaa. Naaraat ovat selvästi pienempiä, alle kaksimetrisiä ja 90–165 kilon painoisia. Hylkeet voivat elää noin 25-vuotiaiksi.[1] Koiraat tulevat sukukypsiksi 5-vuotiaina, naaraat 3–4 vuoden iässä. Kantoaika on 12 kuukautta. Poikaset syntyvät vajaan metrin pituisina, 8-10-kiloisina; niiden pitkä kuuttikarva alkaa vaihtua normaaliin karvoitukseen noin kahden kuukauden iässä.[1]
Laji on yksi Uuden-Seelannin suurimmista eläimistä, ja sillä on ollut suojelustatus jo 1890-luvulla. 1990-luvun puolivälissä merileijonia oli ilmeisesti noin 15 000, mutta määrä on ilmeisesti vähentynyt vuonna 1998 levinneen taudin jäljiltä. Tauti tappoi noin 20 % täysikasvuisista naaraista ja 50 % sen vuoden pennuista. Vuonna 2004 merileijonia arvioitiin olevan noin 13 000.
Nisäkäsnimistötoimikunta on ehdottanut, että lajin suomenkieliseksi nimeksi vaihdettaisiin "uuden-seelanninisohylje".[2]
Uudenseelanninmerileijona (Phocarctos hookeri) on korvahyljelaji, jonka päälisääntymisalue on Uuden-Seelannin subantarktisilla saarilla, erityisesti Aucklandsaarilla, mutta jota tavataan jonkin verran myös Uuden-Seelannin Eteläsaaren ja Stewartinsaaren rannikoilla.
Uudenseelanninmerileijonakoiraat ovat noin 2,5 metrin pituisia ja painavat 320–450 kilogrammaa. Naaraat ovat selvästi pienempiä, alle kaksimetrisiä ja 90–165 kilon painoisia. Hylkeet voivat elää noin 25-vuotiaiksi. Koiraat tulevat sukukypsiksi 5-vuotiaina, naaraat 3–4 vuoden iässä. Kantoaika on 12 kuukautta. Poikaset syntyvät vajaan metrin pituisina, 8-10-kiloisina; niiden pitkä kuuttikarva alkaa vaihtua normaaliin karvoitukseen noin kahden kuukauden iässä.
Laji on yksi Uuden-Seelannin suurimmista eläimistä, ja sillä on ollut suojelustatus jo 1890-luvulla. 1990-luvun puolivälissä merileijonia oli ilmeisesti noin 15 000, mutta määrä on ilmeisesti vähentynyt vuonna 1998 levinneen taudin jäljiltä. Tauti tappoi noin 20 % täysikasvuisista naaraista ja 50 % sen vuoden pennuista. Vuonna 2004 merileijonia arvioitiin olevan noin 13 000.
Nisäkäsnimistötoimikunta on ehdottanut, että lajin suomenkieliseksi nimeksi vaihdettaisiin "uuden-seelanninisohylje".
