Papukaijat (Psittacidae) ovat koukkunokkaisten lintujen heimo, jonka monia lajeja pidetään lemmikkeinä. Papukaijat tiedetään yleisesti kyvystään matkia erilaisia ääniä, esimerkiksi ihmisen puhetta.
Papukaijoihin kuuluu 36 sukua ja 161 lajia.[1] Suuri osa niistä elää tropiikissa. Aikaisemmin heimoon kuului enemmän lajeja, mutta heimosta on sittemmin erotettu omikseen kakadut, kaijat ja uudenseelanninpapukaijat.
Papukaijat ovat yleensä hyvin värikkäitä. Varsinkin isommilla papukaijoilla on hyvin voimakkaat värit. Papukaijan tunnusmerkki on käyrä, suuri ja voimakas nokka, jonka vuoksi niitä kutsutaan toisinaan koukkunokiksi. Jaloissa on neljä varvasta kussakin, joista kaksi osoittaa eteen ja kaksi taakse. Papukaijojen koot vaihtelevat: on pieniä, keskikokoisia ja suuria lajeja. Papukaijalintujen lahkon (Psittaciformes) linnuilla on useita yhteisiä tuntomerkkejä, joista ne on helppo tunnistaa. Lähes kaikilla lajeilla on käyrä nokka, lyhyet, tukevat koivet ja värikäs höyhenys.
Papukaijat ovat pääasiassa siementen syöjiä. Ne syövät myös pähkinöitä, hedelmiä ja marjoja, mutta kelpuuttavat ruokalistalleen eläinkunnastakin peräisin olevia tarpeita. Papukaijat ovat evoluution myötä mukautuneet elämään tietyltä alueelta löytyvällä ruoalla. Ihanneruokavalio pyrkiikin jäljittelemään tätä luonnosta löytyvää ruokaa. Vankeudessa elävät papukaijat eivät kuitenkaan kuluta niin suurta määriä energiaa kuin luonnossa elävät. Esimerkiksi amatsonit ovat latvustoruokailijoita, joten niiden ruokavalio painottuu enemmän lehtiin, vihanneksiin ja hedelmiin, sekä osittain hedelmien siemeniin. Neitokakadut taas ruokailevat paljon myös maassa, josta ne etsivät siemeniä. Molemmat lajit tarvitsevat sekä tuoreruokaa että siemeniä, mutta niiden osuus ruokavaliossa on erilainen.[2]
Papukaijojen koot vaihtelevat paljon. Pienimmät papukaijat ovat jopa alle kymmenen senttimetrin pituisia (esimerkiksi ecuadorinaranen), suurimmat taas lähestulkoon metrin pituisia ja painavat yli kilon (esimerkiksi hyasinttiara).
Papukaijoja elää luonnonvaraisina useimmissa lämpimissä maissa, muun muassa Intiassa, Kaakkois-Aasiassa ja Länsi-Afrikassa. Suurin osa lajeista on kotoisin Australiasta ja Keski- ja Etelä-Amerikasta. Australiasta kotoisin olevilla pienillä linnuilla on usein miellyttävämpi ääni kuin muilla papukaijoilla.
Papukaijat ovat tarkkoja kuuntelemaan, myös niiden näköaisti on tarkka. Yleensä papukaijan heikoin aisti on hajuaisti. Papukaijat kyllä ”haistavat” huonon tai pilaantuneen ruoan, mutta jos sen ulkonäkö tai haju ei kerro pilaantumisesta, papukaijat maistavat sitä.
Papukaijat tunnetaan kyvystään matkia esimerkiksi ihmisen puhetta. Harmaapapukaija ja keltapääamatsoni ovat tunnetuimpia matkijoita, mutta kyky on myös hyvin yksilöllistä eivätkä kaikki yksilöt opi ollenkaan puhumaan. Jotkin papukaijat voivat oppia viheltämään.Suvut
Lajeja, joilla on oma sukunsa
Lähteet
Aiheesta muualla
Papukaijat (Psittacidae) ovat koukkunokkaisten lintujen heimo, jonka monia lajeja pidetään lemmikkeinä. Papukaijat tiedetään yleisesti kyvystään matkia erilaisia ääniä, esimerkiksi ihmisen puhetta.
Papukaijoihin kuuluu 36 sukua ja 161 lajia. Suuri osa niistä elää tropiikissa. Aikaisemmin heimoon kuului enemmän lajeja, mutta heimosta on sittemmin erotettu omikseen kakadut, kaijat ja uudenseelanninpapukaijat.