Kengurut (Macropodidae)[2] on pussieläimiin kuuluva heimo Macropodiformes-alalahkossa. Heimo jaetaan kahteen alaheimoon ja 11 sukuun.[1] Nykyisin lajeja on 65[3], mutta monet alaheimot ovat kuolleet sukupuuttoon jo esihistoriallisena aikana.
Kenguruita ei tavata luontaisesti muualla kuin Australiassa ja Uudessa-Guineassa. Australiaan kengurut ovat eristäytyneet alkumantereen hajotessa. Kenguruilla nykyaikana ei ole juuri muita luonnollisia vihollisia kuin dingo. Sen lisäksi esimerkiksi varaanit voivat olla vaarallisia pienille lajeille. Pussihukka oli yksi kenguruiden muinaisista vihollisista, mutta se on jo kuollut sukupuuttoon.[4] Kengurut ovat Australiassa varsin yleisiä, ja Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto on luokitellut monet lajit, kuten punajättikengurun, elinvoimaisiksi. Viime aikoina on karanneista ja istutetuista yksilöistä syntynyt pieniä, paikallisia kengurukantoja myös Australian ulkopuolelle Uuteen-Seelantiin, Havaijille, Englantiin ja Saksaan.[5]
Kengurut ovat koalan ohella Australian tunnetuimpia eläimiä. Kengurun kuva on myös Australian vaakunassa.
Kengurut ovat märehtiviä kasvinsyöjiä,[5] joten niiden ravintoon kuuluvat ruoho, lehdet ja juuret. Kengurut ovat joutuneet sopeutumaan Australian mantereen kuumaan ilmastoon ja usein toistuviin pitkiin kuiviin kausiin. Kenguru saa vetensä pääosin syömistään kasveista, eikä sen yleensä tarvitse erikseen juoda vettä. Kenguru kykenee pysäyttämään tiineenä ollessaan raskauden hetkeksi, jos vettä ei ole tarpeeksi saatavilla.[5]
Suurimmat kengurut voivat painaa jopa 80 kg, kun taas pienimmät kengurut painavat vain puoli kiloa. Kenguruiden elinajanodote on luonnossa neljästä kuuteen vuotta,[6] mutta vankeudessa jotkin lajit voivat elää yli 15-vuotiaiksikin[7].
Kengurunaaraalla on jatkuvasti kolme eri kehitysvaiheessa olevaa poikasta. Sillä on kohdussaan kehittyvä alkio, pussissa nisään kiinnittynyt pieni poikanen ja vielä iso poikanen, joka imee toista nisää. Poikaset syntyvät vaiheessa, joka vastaa istukallisten nisäkkäiden sikiöasteen alkamista. Alkion kehitys on pysähdyksissä, kunnes iso poikanen lähtee pussista. Kaksi imevää poikasta saavat eri nisistä erilaista maitoa.
33 päivän kantoajan jälkeen syntyy gramman painoinen poikanen. Pienestä koostaan huolimatta se kiipeää omin voimin 30–50 sentin matkan synnytysaukosta emon pussiin.
Kun poikanen on päässyt pussiin, se löytää yhden emon neljästä nisästä ja tarttuu siihen. Sitten nisä paisuu poikasen suussa niin, että poikanen ei vähään aikaan pääse siitä irti.
Poikanen on 235 päivää pussissa, missä sen paino nousee grammasta 4–5 kiloon. Poikanen on vielä karvaton, sillä turkki kasvaa vasta yksilönkehityksen loppuvaiheessa.
Viimeisenä kuukautena ennen pussista lähtemistään poikanen alkaa kurkottaa päätään ulos ja syödä ruohoa. Kohdussa oleva alkio alkaa nyt jatkaa kehitystään.
Pussista lähdettyään poikanen käy vielä neljän kuukauden ajan pussissa imemässä nisää. Uudella poikasella on oma nisänsä. Naaras tuottaa kahdenlaista maitoa.
Kengurut ovat tärkeä osa Australian alkuperäisasukkaiden ravintoa. Siirtomaakaudella tuhoeläimenä pidetyn kengurun lihan myynti oli kiellettyä, mutta myynti laillistettiin 1980–1993 ja nykyisin kengurutalous on vienti mukaan lukien arvoltaan noin 250 miljoonaa A$ vuodessa.[8] Lihan vähärasvaisuus (n. 2 %) ja villinä kasvaneiden kengurujen metsästämisen luontoystävällisyys (verrattuna nauta- tai lammastarhaukseen) ovat hiljalleen kasvattaneet sen suosiota.[9] Kengurun nahkaa käytetään nahkateollisuudessa vahvikkeena sen erinomaisen lujuuden ja kulutuskestävyyden takia.
Kengurut (Macropodidae) on pussieläimiin kuuluva heimo Macropodiformes-alalahkossa. Heimo jaetaan kahteen alaheimoon ja 11 sukuun. Nykyisin lajeja on 65, mutta monet alaheimot ovat kuolleet sukupuuttoon jo esihistoriallisena aikana.
Kenguruita ei tavata luontaisesti muualla kuin Australiassa ja Uudessa-Guineassa. Australiaan kengurut ovat eristäytyneet alkumantereen hajotessa. Kenguruilla nykyaikana ei ole juuri muita luonnollisia vihollisia kuin dingo. Sen lisäksi esimerkiksi varaanit voivat olla vaarallisia pienille lajeille. Pussihukka oli yksi kenguruiden muinaisista vihollisista, mutta se on jo kuollut sukupuuttoon. Kengurut ovat Australiassa varsin yleisiä, ja Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto on luokitellut monet lajit, kuten punajättikengurun, elinvoimaisiksi. Viime aikoina on karanneista ja istutetuista yksilöistä syntynyt pieniä, paikallisia kengurukantoja myös Australian ulkopuolelle Uuteen-Seelantiin, Havaijille, Englantiin ja Saksaan.
Kengurut ovat koalan ohella Australian tunnetuimpia eläimiä. Kengurun kuva on myös Australian vaakunassa.
