dcsimg

Pussikiipijät ( фински )

добавил wikipedia FI

Pussikiipijät (Phalangeridae) on pussieläinheimo, johon kuuluu noin 25 lajia kuskuksia ja kusuja. Pussikiipijöitä esiintyy Australiassa, Uudessa-Guineassa ja Indonesian itäosissa Sulawesiille ja Timorille asti. Kettukusua on lisäksi istutettu Uuteen-Seelantiin ja harmaakuskusta muun muassa Salomonsaarille.[1]

Nisäkäsnimistötoimikunta on ehdottanut, että tämän heimon suomenkieliseksi nimeksi vaihdettaisiin kuskukset[2]. Nykymerkityksessään kyseinen nimi tarkoittaa vain Phalanger-sukua.[1]

Pussikiipijät ovat keskikokoisia eläimiä, joilla on suhteellisen vahvarakenteinen vartalo. Niillä on pieni pää ja eteenpäin suuntautuneet silmät toimivat apinamaisesti. Pussikiipijöiden häntä pitkä ja yleensä karvainen. Turkki on tuuhea ja väriltään vaihtelee mustasta harmaaseen ja punaruskeaan.

Lähteet

  1. a b Nurminen, Matti (toim.): Maailman eläimet: Nisäkkäät 2, s. 410. (Englanninkielinen alkuperäisteos The Encyclopedia of Mammals 2, sarjassa World of animals). Helsinki: Tammi, 1987. ISBN 951-30-6531-6.
  2. Nisäkäsnimistötoimikunta 2008: Phalangeridae (vahvistamaton ehdotus)

Aiheesta muualla

Tämä nisäkkäisiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
лиценца
cc-by-sa-3.0
авторски права
Wikipedian tekijät ja toimittajat
изворно
посети извор
соработничко мреж. место
wikipedia FI

Pussikiipijät: Brief Summary ( фински )

добавил wikipedia FI

Pussikiipijät (Phalangeridae) on pussieläinheimo, johon kuuluu noin 25 lajia kuskuksia ja kusuja. Pussikiipijöitä esiintyy Australiassa, Uudessa-Guineassa ja Indonesian itäosissa Sulawesiille ja Timorille asti. Kettukusua on lisäksi istutettu Uuteen-Seelantiin ja harmaakuskusta muun muassa Salomonsaarille.

Nisäkäsnimistötoimikunta on ehdottanut, että tämän heimon suomenkieliseksi nimeksi vaihdettaisiin kuskukset. Nykymerkityksessään kyseinen nimi tarkoittaa vain Phalanger-sukua.

Pussikiipijät ovat keskikokoisia eläimiä, joilla on suhteellisen vahvarakenteinen vartalo. Niillä on pieni pää ja eteenpäin suuntautuneet silmät toimivat apinamaisesti. Pussikiipijöiden häntä pitkä ja yleensä karvainen. Turkki on tuuhea ja väriltään vaihtelee mustasta harmaaseen ja punaruskeaan.

лиценца
cc-by-sa-3.0
авторски права
Wikipedian tekijät ja toimittajat
изворно
посети извор
соработничко мреж. место
wikipedia FI