dcsimg

Mangrovesirkku

tarjonnut wikipedia FI

Mangrovesirkku (Camarhynchus heliobates) on niin sanottuihin Darwininsirkkuihin kuuluva Galápagossaarilla Isabelan saarella äärimmäisen uhanalaisena elävä lintu. Aiemmin Mangrovesirkkuja tavattiin myös Fernandinan saarelta.[1]

Mangrovesikrut saavuttavat noin 14 cm:n pituuden. Lintu on vatsastaan vaalea ja selkäpuoli on ruskea. Jalat ovat linnulla tummat. Mangrovesirkku muistuttaa läheisesti tikkasirkkua, mutta mangrovesirkun nokka on pienempi ja laji on myös väritykseltään ruskeampi. Lajin äänet ovat kaksi- tai kolmiosaisia toistoja tur-äänestä.[2]

Mangrovesirkut elävät mangrovemetsissä. Linnut käyttävät ravintonaan hyönteisiä, toukkia, hämähäkkejä ja joitakin kasvinosia. [2]

Vuonna 1999 kannan kooksi arveltiin vain 16–36 paria. Lajin vähentymisen tarkkoja syitä ei tunneta, mutta pääsyiksi arvellaan saarelle tulleita vieraita lajeja.Yhtenä syynä pidetään saarelle saapunutta Polistes versicolor -pistiäistä, jonka toukat loisivat hyönteisten toukissa ja vähentävät siten mangrovesirkkujen ravintoa. Muita mahdollisia lajeja,jotka voivat olla lintujen vähenemisen syynä on pesillä käyvät mustarotat ja villikissat sekä pesäloiset ani ja Philornis downi[1]

Lähteet

  1. a b c BirdLife International: Camarhynchus heliobates IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2013. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 16.2.2014. (englanniksi)
  2. a b Mangrove Finch – BirdLife Species Factsheet BirdLife International. Viitattu 12. helmikuuta 2008.
Tämä lintuihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
lisenssi
cc-by-sa-3.0
tekijänoikeus
Wikipedian tekijät ja toimittajat
alkuperäinen
käy lähteessä
kumppanisivusto
wikipedia FI

Mangrovesirkku: Brief Summary

tarjonnut wikipedia FI

Mangrovesirkku (Camarhynchus heliobates) on niin sanottuihin Darwininsirkkuihin kuuluva Galápagossaarilla Isabelan saarella äärimmäisen uhanalaisena elävä lintu. Aiemmin Mangrovesirkkuja tavattiin myös Fernandinan saarelta.

Mangrovesikrut saavuttavat noin 14 cm:n pituuden. Lintu on vatsastaan vaalea ja selkäpuoli on ruskea. Jalat ovat linnulla tummat. Mangrovesirkku muistuttaa läheisesti tikkasirkkua, mutta mangrovesirkun nokka on pienempi ja laji on myös väritykseltään ruskeampi. Lajin äänet ovat kaksi- tai kolmiosaisia toistoja tur-äänestä.

Mangrovesirkut elävät mangrovemetsissä. Linnut käyttävät ravintonaan hyönteisiä, toukkia, hämähäkkejä ja joitakin kasvinosia.

Vuonna 1999 kannan kooksi arveltiin vain 16–36 paria. Lajin vähentymisen tarkkoja syitä ei tunneta, mutta pääsyiksi arvellaan saarelle tulleita vieraita lajeja.Yhtenä syynä pidetään saarelle saapunutta Polistes versicolor -pistiäistä, jonka toukat loisivat hyönteisten toukissa ja vähentävät siten mangrovesirkkujen ravintoa. Muita mahdollisia lajeja,jotka voivat olla lintujen vähenemisen syynä on pesillä käyvät mustarotat ja villikissat sekä pesäloiset ani ja Philornis downi

lisenssi
cc-by-sa-3.0
tekijänoikeus
Wikipedian tekijät ja toimittajat
alkuperäinen
käy lähteessä
kumppanisivusto
wikipedia FI