الأسماء في صفحات التنقل
Pikkutervakko (Lychnis alpina syn. Silene suecica, Viscaria alpina[1]) on kohokkikasveihin (Caryophyllaceae) kuuluva monivuotinen kasvi. Pikkutervakon varsi on 5–40 cm, ja sen kukat ovat vaaleanpunaisia. Lajin ulkonäkö vaihtelee hieman lajin eri muotojen välillä. Pikkutervakko kasvaa lähes koko Euroopassa sen eteläisintä osaa lukuun ottamatta ja Grönlannissa sekä Pohjois-Kanadassa. Laji on yksi harvoista kasveista, jotka pärjäävät erittäin kuparipitoisilla ultraemäksisillä kallioilla.
Pikkutervakko kasvattaa 5–40 cm pitkän pystyn ja kaljun varren. Aluslehdet vaihtelevat melkein neulasmaisista kapean lusikkamaisiin ja tasasoukan suikeisiin. Toisin kuin lajin lähisukulaisella mäkitervakolla (L. viscaria), sen varsi ei ole tahmea. Kukinto on mykerömäinen tai lyhyen terttumainen, tiheähkö tai harsu. Sekä verhiö että teriö ovat viisilehtisiä. Verhiö on yhdislehtinen, ulkoverhiötön ja kooltaan 4–6 mm. Vaaleanpunaiset terälehdet ovat lisäteriöllisiä, kynnellisiä sekä kaksihalkoisia. Kooltaan terälehtien lapa on 3,5–7 mm pitkä. Emin vartaloita on viisi kappaletta. Joskus osassa kukkia on surkastuneet heteet. Suomessa pikkutervakko kukkii kesä-elokuussa. Hedelmä on viisiliuskaisesti aukeava kota.[2]
Suomessa tavattavat pikkutervakot jaetaan kahteen muotoon, jotka eroavat toisistaan koon, lehtien ja kukinnon perusteella. Nimimuoto kalliopikkutervakko (var. alpina) on kooltaan suurempi, aluslehdet vaihtelevat muodoltaan kapean lusikkamaisista tasasoukan suikeisiin ja sen kukinto on tavallisesti tiheähkö. Toinen muoto serpentiinipikkutervakko (var. serpentinicola) saattaa olla hyvinkin pienikokoinen, aluslehdet ovat lähes neulasmaisia ja kukinto on harsu. Lisäksi kukat ovat tavallisesti pitkäperäisiä ja toisinaan myös terälehdettömiä.[2]
Pohjoismaista tavataan myös kolmatta pikkutervakon muotoa, öölanninpikkutervakkoa (var. oelandica). Muoto on muita pitkävartisempi ja vaaleakukkaisempi.[3]
Pikkutervakko ja mäkitervakko saattavat risteytyä lajien yhteisillä kasvupaikoilla.[3]
Pikkutervakkoa tavataan Euroopassa Pyreneillä, Alpeilla, Apenniinien pohjoisosissa, Skotlannissa, Islannissa sekä Fennoskandiassa Tanskaa lukuun ottamatta. Laji on levinnyt myös Pohjois-Kanadaan ja Grönlantiin.[3] Suomessa pikkutervakko on alkuperäislaji, jota kasvaa suurimmassa osassa maata Satakuntaa ja Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Runsaimmillaan laji on Lapissa ja Kaakkois-Suomessa.[4]
Kasvin Suomessa esiintyvistä muodoista serpentiinipikkutervakko on selkeästi harvinaisempi ja on luokiteltu silmälläpidettäväksi lajiksi.[5] Sitä tavataan lähinnä Keski-Lapissa sekä Kainuussa serpentiniittialueilla Oulujärven ympäristössä, esimerkiksi Jormuan laatan lähistöllä Paltamossa.[6][7]
Pikkutervakkoa tapaa tyypillisesti kallionraoissa, hietikoilla, jokivarsien sora- ja hiekkakentillä varsinkin emäksisellä alustalla, tunturikankaiden sora- ja vuotomailla sekä jäkäläkallioilla. Muodoista serpentiinipikkutervakko esiintyy ultraemäksisillä kallioilla ja soraikoilla.[2] Öölanninpikkutervakko puolestaan kasvaa vain Öölannin alvareilla.[3]
Serpentiinipikkutervakko kuuluu niihin harvoihin kasvilajeihin, jotka kasvavat erittäin kuparipitoisilla ultraemäksisillä kallioilla. Lajin runsaat esiintymät ovat usein merkki maaperän korkeasta kuparimalmipitoisuudesta.[3] Malmirikkaita serpentiinikallioita ja samalla niillä kasvavia kasvilajeja uhkaakin paikoin kaivostoiminta muun muassa Suomessa.[8][9]
Pikkutervakkoa viljellään myös koristekasvina.[10] Lajista on kehitetty jopa eri sävyisiä viljelymuotoja.
Pikkutervakko (Lychnis alpina syn. Silene suecica, Viscaria alpina) on kohokkikasveihin (Caryophyllaceae) kuuluva monivuotinen kasvi. Pikkutervakon varsi on 5–40 cm, ja sen kukat ovat vaaleanpunaisia. Lajin ulkonäkö vaihtelee hieman lajin eri muotojen välillä. Pikkutervakko kasvaa lähes koko Euroopassa sen eteläisintä osaa lukuun ottamatta ja Grönlannissa sekä Pohjois-Kanadassa. Laji on yksi harvoista kasveista, jotka pärjäävät erittäin kuparipitoisilla ultraemäksisillä kallioilla.
