dcsimg

Piikkimakrilli ( الفنلندية )

المقدمة من wikipedia FI

Piikkimakrilli (Trachurus trachurus) on ahvenkaloihin kuuluva merikala, joka kasvaa tyypillisesti 22-senttiseksi ja voi suurimmillaan painaa jopa kaksi kiloa.[2]

Piikkimakrilli on itäisen Atlantin rannikoiden lajia, jonka levinneisyys ulottuu Norjasta Etelä-Afrikkaan ja vähän Intian valtamerenkin puolelle. Se elää myös Välimeressä ja sitä tavataan Tanskan salmissa Juutinraumaan asti.

Aikuiset piikkimakrillit liikkuvat suurina parvina rannikonläheisillä hiekkapohjaisilla vesillä. Ne syövät kalaa, äyriäisiä ja mustekalaa. Länsi-Euroopassa on kaksi erillistä kutukantaa. Läntinen kanta lisääntyy keväällä Biskajanlahden ja Irlannin vesillä ja vaeltaa sitten pohjoiseen Norjan rannikolle ja Pohjanmeren pohjoisosaan. Pohjanmeren kanta taas kutee Pohjanmeren eteläosassa kesällä jä liikkuu Skagerrakin ja Kattegatin vesillä.

Kala on kaupallisesti merkittävä, sitä kaupataan tuoreena, savustettuna, pakastettuna ja purkitettuna.[2] Piikkimakrillin kalastusta on harjoitettu etenkin Pohjois-Afrikan Atlantin rannikolla kuten Senegalissa. Välimerellä saaliit ovat pienentyneet ylikalastuksen takia, ja nuorten kalojen osuus saalista on huolestuttava.[1]

Lähteet

  1. a b Smith-Vaniz, W.F., Sidibe, A., Nunoo, F., Lindeman, K., Williams, A.B., Quartey, R., Camara, K., Carpenter, K.E., Montiero, V., de Morais, L., Djiman, R., Sylla, M. & Sagna, A.: Trachurus trachurus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2015.4. 2015. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 3.1.2016. (englanniksi)
  2. a b Trachurus trachurus (peilipalvelin) FishBase. Froese, R. & Pauly, D. (toim.). Viitattu 2.6.2018. (englanniksi)
ترخيص
cc-by-sa-3.0
حقوق النشر
Wikipedian tekijät ja toimittajat
النص الأصلي
زيارة المصدر
موقع الشريك
wikipedia FI

Piikkimakrilli: Brief Summary ( الفنلندية )

المقدمة من wikipedia FI

Piikkimakrilli (Trachurus trachurus) on ahvenkaloihin kuuluva merikala, joka kasvaa tyypillisesti 22-senttiseksi ja voi suurimmillaan painaa jopa kaksi kiloa.

Piikkimakrilli on itäisen Atlantin rannikoiden lajia, jonka levinneisyys ulottuu Norjasta Etelä-Afrikkaan ja vähän Intian valtamerenkin puolelle. Se elää myös Välimeressä ja sitä tavataan Tanskan salmissa Juutinraumaan asti.

Aikuiset piikkimakrillit liikkuvat suurina parvina rannikonläheisillä hiekkapohjaisilla vesillä. Ne syövät kalaa, äyriäisiä ja mustekalaa. Länsi-Euroopassa on kaksi erillistä kutukantaa. Läntinen kanta lisääntyy keväällä Biskajanlahden ja Irlannin vesillä ja vaeltaa sitten pohjoiseen Norjan rannikolle ja Pohjanmeren pohjoisosaan. Pohjanmeren kanta taas kutee Pohjanmeren eteläosassa kesällä jä liikkuu Skagerrakin ja Kattegatin vesillä.

Kala on kaupallisesti merkittävä, sitä kaupataan tuoreena, savustettuna, pakastettuna ja purkitettuna. Piikkimakrillin kalastusta on harjoitettu etenkin Pohjois-Afrikan Atlantin rannikolla kuten Senegalissa. Välimerellä saaliit ovat pienentyneet ylikalastuksen takia, ja nuorten kalojen osuus saalista on huolestuttava.

ترخيص
cc-by-sa-3.0
حقوق النشر
Wikipedian tekijät ja toimittajat
النص الأصلي
زيارة المصدر
موقع الشريك
wikipedia FI