Rantataskurapu (Carcinus maenas) on Atlantin valtameren koillisrannikolta kotoisin oleva taskurapulaji, joka kuuluu sinitaskurapujen heimoon. Se on ihmisen mukana levittäytynyt monille muille alueille, ja sitä pidetään yhtenä maailman sadasta haitallisimmasta vieraslajista.[2]
Täysikasvuisella rantataskuravulla on 6–10 senttimetrin levyinen, nystermäpintainen selkäkilpi, joka on puolisuunnikkaan muotoinen ja usein pituuttaan leveämpi.[2][3] Selkäkilven etureunassa on kolme leveää ja pyöreää uloketta keskellä ja viisi terävää sakaraa molemmilla laidoilla. Selkäkilven väritys vaihtelee yksilöittäin – tavallisesti se on kirjavan tummanvihreä tai -ruskea lukuun ottamatta nystermiä ja sakaroiden kärkiä, jotka ovat keltaiset. Naarailla selkäkilpi voi olla myös oranssi ja valkoisten nystermien täplittämä.[2]
Voimakkaat ja hieman eripariset sakset ovat samanväriset kuin selkäkilpi ja niissä on terävät ja hammaslaitaiset sakset.[2][3][4] Kolme keskimmäistä raajaparia ovat vankat ja väritykseltään ruskeat, vihertävänkeltaiset tai oranssit.[4] Toinen ja kolmas raajapari voivat olla lähes kaksi kertaa selkäkilven mittaisia; ensimmäinen ja takimmainen raajapari ovat selvästi lyhyempiä.[2] Takimmaisissa raajoissa on litteä ja harjaksinen pää, jota rapu käyttää apuna uimisessa.[2][3]
Rantataskurapu elää luonnostaan Atlantin valtameren Euroopan- ja Pohjois-Afrikan-puoleisilla rannoilla, missä sen levinneisyysalue ulottuu pohjoisessa Norjaan ja Britteinsaarille ja etelässä Mauritaniaan. Se on levinnyt ihmisen mukana myös maailman muille merialueille, ja nykyään sitä tavataan ainakin Australiassa, Havaijilla, Sri Lankassa, Etelä-Afrikassa, Pohjois-Amerikan itä- ja länsirannikolla sekä Etelä-Amerikan itärannikolla.[2] Siitä on tehty myös yksittäinen havainto Naantalin edustalla Suomessa.[5]
Rantataskurapu elää liejussa tai hiekassa, vuorovesilammikoista aina 60 metrin syvyyteen asti. Se on eräs yleisimpiä taskurapulajeja suojaisissa poukamissa ja virransuissa sekä nuorilla marskimailla koko levinneisyysalueellaan.[2][3] Sopeutuvaisena eliönä se pystyy menestymään 4–52 promillen suolapitoisuudessa ja 0–30 asteen lämpöisessä merivedessä.[2] Se pysyttelee jatkuvasti lähellä vedenrajaa vaikka pystyykin oleskelemaan pois vedestä pitkiä aikoja. Pelästyneenä rapu piiloutuu liejuun tai uhittelee iskemällä saksiaan voimakkaasti yhteen.[3]
Rantataskurapua pidetään yhtenä rannikoiden haitallisimmista vieraslajeista hyvän sopeutumiskykynsä ja hedelmällisyytensä vuoksi. Se syrjäyttää helposti alkuperäisiä lajeja joko saalistamalla niitä ravinnokseen tai kilpailemalla niiden kanssa ravinnosta. Erityisen haitallinen se on simpukoille, nuorille ostereille ja toisille taskuravuille.[2]
Rantataskurapu munii ympärivuotisesti ja voi kantaa kerrallaan jopa 185 000 munaa.[2][4] Sen toukat viettävät ensimmäiset viikkonsa avomerellä mutta palaavat sitten vuorovesivyöhykkeelle, jossa niistä kehittyy täysikasvuisia taskurapuja.[2]
Rantataskurapu syö simpukoita, ostereita ja kotiloita sekä kalojen ja äyriäisten mätiä, mutta sille kelpaavat myös kuolleet kalat ja muu eloperäinen aines.[2][3]
Vaikka rantataskurapua kalastetaankin jonkin verran, siitä on kalastusteollisuudelle enemmän haittaa kuin hyötyä, sillä se syrjäyttää taloudellisesti arvokkaampia lajeja.[2]
Rantataskurapu (Carcinus maenas) on Atlantin valtameren koillisrannikolta kotoisin oleva taskurapulaji, joka kuuluu sinitaskurapujen heimoon. Se on ihmisen mukana levittäytynyt monille muille alueille, ja sitä pidetään yhtenä maailman sadasta haitallisimmasta vieraslajista.
