Ruusukaijanen, aikaisemmilta nimiltään persikkakaijanen tai ruusupapukaija[2] (Agapornis roseicollis) on kaijojen heimoon kuuluva suosittu häkkilintu. Se on runsaslukuisin niin sanotuista rakkauspapukaijoista, jotka ovat saaneet nimensä erottamattomista pareista, jotka usein sukivat ja siistivät hellästi toisiaan. Se elää kuivilla, avoimilla mailla Lounais-Afrikassa (lähinnä Angolassa, Namibiassa ja Etelä-Afrikassa). Se on äänekäs ja todella aktiivinen papukaija, joka lentelee joskus jopa sadan linnun parvissa puiden ja pensaiden välillä pysyen aina veden läheisyydessä. Lajista on kaksi alalajia: Agapornis roseicollis roseicollis ja Agapornis roseicollis catumbella.
Ruusukaijanen on hauskannäköinen ja pieni papukaijalintu, joka on noin 15 senttiä pitkä ja painaa noin 50 grammaa. Sen sukupuolta on vaikea tunnistaa, mutta tarkasti katsottuna naaras on hieman pyöreämpi ja kookkaampi. Joissakin värimutaatiotapauksissa mutaatio ilmenee naarailla koiraita useammin. Naaraat saattavat olla myös aggressiivisempia, mitä tulee esimerkiksi reviirikiistoihin tai tappeluihin ruoasta. Lemmikkitasolla naaras ei esimerkiksi hyväksy uutta asuinkumppania häkkiinsä yhtä helposti kuin koiras.
Ruusukaijaset pesivät yhdyskuntina kallioluolissa tai rakennuksissa, tai valtaavat kutojalintujen monikammioisia pesiä. Ne rakentavat kupin muotoisen pesän kuljettamalla erilaisia korsia pyrstössään pesään. Naaras munii 3–6 munaa, joita se hautoo 23 vuorokautta. Yleensä uros ruokkii poikasia 5 viikkoa pesässä ja sen jälkeen ulkopuolella. Poikaset ovat väriltään himmeämpiä ja niiden nokassa on tummia kuvioita. Poikasten höyhenpeite on täydellinen jo kahden kuukauden kuluttua kuoriutumisesta. Tämän jälkeen värit muuttuvat - geeneistä riippuen - vielä hyvinkin pitkään.
Ruusukaijanen syö siemeniä ja marjoja. Häkkilintuna sille voi syöttää afrikankajasille (tai parakiiteille) tarkoitettuja siemenseoksia, pellettejä sekä viherravintoa ja hedelmiä. Pakollisia lisiä ovat kalkki- ja jodikivi.
Jos aikoo hankkia ruusukaijasen häkkilinnuksi, se kannattaa hankkia 7–8 viikon ikäisenä, jolloin se on lähtenyt pesästä ja syö itse. Samalla kannattaa ostaa sille kumppani, sillä kyseiset kaijaset ovat hyvin sosiaalisia. Yksin ollessaan ne vaativat paljon huomiota ihmiseltä. Kumppania hankkiessa kannattaa ottaa huomioon myös sukulaisuuden mahdollisuus, jos asioi samassa kaupassa toista kertaa. Eläinkaupoissa myytävät ”pariskunnat” ovat yleensä sisaruspareja. Jos aikoo pesittää lemmikkiruusukaijasia, se kannattaa aloittaa vasta kun naaras noin kahden vuoden ikäinen, sillä paljon kalsiumia vaativa raskaus on hyvin suuri rasite vielä kehitysvaiheessa oleville luille. Ruusukaijaset tulevat sukukypsiksi jo noin puolen vuoden iässä ja sen jälkeen koiras saattaa kosiskella naarasta hyvinkin aktiivisesti joka päivä. Ellei naarasta ole, uros saattaa koskiskella ja yrittää ruokkia myös sille läheistä ihmistä luullen tätä linnuksi tai itseään ihmiseksi. Mikäli kaijasten häkkiin ei aseta minkäänlaista pesintämateriaalia (esimerkiksi puuvillan siemeniä, oksia tai korsia) linnut eivät yleensä parittele. Muna/voimaruoka lisää pesimisintoa, mutta sitä suositellaan kuitenkin annettavaksi, vaikkei poikueita suunnittelisikaan. Vuodessa suositellaan munittavaksi 1–2 poikuetta. Jos muniminen on liian innokasta, sitä voi rajoittaa tekomunilla tai ruokavalion ollessa tarpeeksi monipuolista, voimaruoan antamisen lopettamisella.
Ruusukaijanen, aikaisemmilta nimiltään persikkakaijanen tai ruusupapukaija (Agapornis roseicollis) on kaijojen heimoon kuuluva suosittu häkkilintu. Se on runsaslukuisin niin sanotuista rakkauspapukaijoista, jotka ovat saaneet nimensä erottamattomista pareista, jotka usein sukivat ja siistivät hellästi toisiaan. Se elää kuivilla, avoimilla mailla Lounais-Afrikassa (lähinnä Angolassa, Namibiassa ja Etelä-Afrikassa). Se on äänekäs ja todella aktiivinen papukaija, joka lentelee joskus jopa sadan linnun parvissa puiden ja pensaiden välillä pysyen aina veden läheisyydessä. Lajista on kaksi alalajia: Agapornis roseicollis roseicollis ja Agapornis roseicollis catumbella.
