Gwyfyn sy'n perthyn i urdd y Lepidoptera yw bwrned pum smotyn ymyl gul, sy'n enw gwrywaidd; yr enw lluosog ydy bwrnedau pum smotyn ymyl gul; yr enw Saesneg yw Narrow-bordered Five-spot Burnet, a'r enw gwyddonol yw Zygaena lonicerae.[1][2]
Gellir dosbarthu'r pryfaid (neu'r Insecta) sy'n perthyn i'r Urdd a elwir yn Lepidoptera yn ddwy ran: y gloynnod byw a'r gwyfynod. Mae'r dosbarthiad hwn yn cynnyws mwy na 180,000 o rywogaethau mewn tua 128 o deuluoedd. Wedi deor o'i ŵy mae'r bwrned pum smotyn ymyl gul yn lindysyn sydd yn bwyta llawer o ddail, ac wedyn mae'n troi i fod yn chwiler. Daw allan o'r chwiler ar ôl rhai wythnosau. Mae pedwar cyfnod yng nghylchred bywyd glöynnod byw a gwyfynod: ŵy, lindysyn, chwiler ac oedolyn.
Gwyfyn sy'n perthyn i urdd y Lepidoptera yw bwrned pum smotyn ymyl gul, sy'n enw gwrywaidd; yr enw lluosog ydy bwrnedau pum smotyn ymyl gul; yr enw Saesneg yw Narrow-bordered Five-spot Burnet, a'r enw gwyddonol yw Zygaena lonicerae.
Gellir dosbarthu'r pryfaid (neu'r Insecta) sy'n perthyn i'r Urdd a elwir yn Lepidoptera yn ddwy ran: y gloynnod byw a'r gwyfynod. Mae'r dosbarthiad hwn yn cynnyws mwy na 180,000 o rywogaethau mewn tua 128 o deuluoedd. Wedi deor o'i ŵy mae'r bwrned pum smotyn ymyl gul yn lindysyn sydd yn bwyta llawer o ddail, ac wedyn mae'n troi i fod yn chwiler. Daw allan o'r chwiler ar ôl rhai wythnosau. Mae pedwar cyfnod yng nghylchred bywyd glöynnod byw a gwyfynod: ŵy, lindysyn, chwiler ac oedolyn.
Das Hornklee-Widderchen (Zygaena lonicerae), auch Klee-Widderchen genannt, ist ein Schmetterling aus der Familie der Widderchen (Zygaenidae). Es bildet zusammen mit dem Sumpfhornklee-Widderchen (Zygaena trifolii) ein Artenpaar.
Die Vorderflügellänge der Weibchen beträgt 16 bis 19 Millimeter, die der Männchen 15 bis 18 Millimeter. Die Vorderflügel der Männchen haben eine schwarze Grundfarbe mit einem kräftigen bläulichen oder blaugrünlichen Schimmer und sind mit fünf Flecken gezeichnet. Fleck 3 ist dabei kleiner als Fleck 4. Die Flecke der Vorderflügel und die Hinterflügel sind karminrot bis zinnoberrot gefärbt. Der Hinterflügelrand tritt zwischen Apex und bis kurz vor den Analwinkel deutlich schwarz hervor. Kopf, Thorax und Abdomen sind mäßig bis stark behaart und schwarz. Die Fühler sind lang und schlank und schwach keulenförmig. Sie laufen spitz zu. Die Weibchen ähneln den Männchen, bei ihnen ist die Spitze der Vorderflügel etwas abgerundet, Abdomen und Thorax sind weniger stark behaart. Die Vorderflügel schimmern grün. Die Art ist wenig variabel, bei einigen Populationen wurden zusammenlaufende Flecke auf den Vorderflügeln festgestellt. In West-, Mittel- und Osteuropa ist die Unterart Z. l. lonicerae verbreitet, die durch die oben genannten Merkmale gekennzeichnet ist. Die Falter der Populationen in den Alpengebieten sind deutlich größer, diejenigen aus dem südlichen Europa sind normalerweise dunkler und der Hinterflügelrand ist breiter. Bei der Unterart Z. l. kindermanni schimmern die Vorderflügel kräftig indigoblau oder grün.[1]
Zu den ähnlichen Arten zählt das Sumpfhornklee-Widderchen (Zygaena trifolii), welches aber kleiner ist und breitere Vorderflügel mit abgerundeterem Apex besitzt. Die Flecke 3 und 4 sind häufig zusammengelaufen. Vom Sechsfleck-Widderchen (Zygaena filipendulae) unterscheidet sich das Hornklee-Widderchen durch die vergleichsweise nur schwach lichtdurchlässige Färbung, größere Vorderflügelflecke und den schmalen Rand der Hinterflügel. Z. lonicerae und Z. filipendulae sind zudem genitalmorphologisch unterscheidbar. Die Flecke sind kleiner und karminrot, der dunkle Rand der Hinterflügel ist sehr breit und nimmt häufig den größten Teil des Hinterflügels ein, sodass nur noch ein kleiner roter Diskalfleck übrig bleibt. Der Grad des Melanismus variiert innerhalb und zwischen den Populationen.[1]
Die Eier sind fahlgelb.
Die Raupen erreichen eine Länge von 19 bis 28 Millimeter. Sie sind bläulich grün oder fahlgelb. Der Rücken ist hell, auf den Segmenten 1 bis 9 befinden sich beidseits des Rückens je zwei schwarze Flecke. Auf jedem Segment ist der vordere Fleck größer und rechteckiger geformt, der hintere Fleck ist schmaler. Vom 2. bis 9. Segment befindet sich unter jedem Dorsalfleck ein gelber Fleck. Die Raupen haben lange schwarze Haare, diese sind deutlich länger als bei Z. filipendulae und Z trifolii.[2][1][3]
Die Puppe ist braun bis schwarz gefärbt. Der Kokon ist spindelförmig und breiter als der des Sechsfleck-Widderchens und des Sumpfhornklee-Widderchens.[1]
Das Verbreitungsgebiet des Hornklee-Widderchens reicht von Irland und Fennoskandinavien bis in den Westen Chinas. Im Süden ist die Art von Nord- und Zentralspanien über Südeuropa bis in die Türkei und den Kaukasus verbreitet.
In Westeuropa werden bevorzugt trockene bis mesophile Bereiche in Küstengebieten, offenen Wäldern und subalpine Matten (bis 2000 Meter Höhe) besiedelt.
Die Weibchen legen die Eier im Juli in einschichtigen Gelegen an der Unterseite von Blättern der Futterpflanzen oder an Pflanzen, die in unmittelbarer Nähe zu diesen wachsen ab. Die Larven leben auf folgenden Pflanzen: Mittlerer Klee (Trifolium medium), Berg-Klee (Trifolium montanum), Wiesen-Klee (Trifolium pratense), Weiß-Klee (Trifolium repens), Wiesen-Platterbse (Lathyrus pratensis), Berg-Platterbse (Lathyrus linifolius), Saat-Platterbse (Lathyrus sativus), Saat-Esparsette (Onobrychis viciifolia), Gewöhnlicher Hornklee (Lotus corniculatus), Sumpf-Hornklee (Lotus uliginosus), Wald-Wicke (Vicia sylvatica). Sie fressen bis zum Spätsommer, überwintern, und setzen die Entwicklung im folgenden Jahr fort. Ende Mai sind die Raupen ausgewachsen. Noch nicht erwachsene Raupen überwintern ein zweites Mal. Sie verpuppen sich in einem länglichen gelblichen oder weißen Kokon an Gräsern und anderen Pflanzen. Die Falter fliegen Ende Juni bis Anfang August.[3] Sie saugen bevorzugt an blauvioletten Blüten wie beispielsweise an Acker-Witwenblume (Knautia arvensis), Tauben-Skabiose (Scabiosa columbaria), Wiesen-Flockenblume (Centaurea jacea), Rispen-Flockenblume (Centaurea stoebe), Acker-Kratzdistel (Cirsium arvense), Knolliger Kratzdistel (Cirsium tuberosum) und Ringdisteln (Carduus). Pro Jahr entwickelt sich eine Generation. Raupen und Puppen sind gelegentlich von Raupenfliegen- (Phryxe magnicornis) und Brackwespenarten parasitiert.[2][4]
Das Hornklee-Widderchen wird in der Rote Liste BRD als eine Art der Vorwarnliste ("Stufe V") geführt.[5]
Es sind gegenwärtig die folgenden Unterarten bekannt:[6]
Das Hornklee-Widderchen (Zygaena lonicerae), auch Klee-Widderchen genannt, ist ein Schmetterling aus der Familie der Widderchen (Zygaenidae). Es bildet zusammen mit dem Sumpfhornklee-Widderchen (Zygaena trifolii) ein Artenpaar.
Zygaena lonicerae, the narrow-bordered five-spot burnet, is a moth of the family Zygaenidae. The species was first described by Theodor Gottlieb von Scheven in 1777.
This species can be found in most of Europe, from Ireland to Fennoscandia, up to west of China. In the southern Europe the species is widespread from northern and central Spain to Turkey and the Caucasus.
In western Europe it prefers dry to mesophilic habitats in coastal areas, sea-cliffs, open forests, grassland, chalk downland and subalpine valleys, at an elevation up to 2,000 metres (6,600 ft) above sea level.
Zygaena lonicerae have a wingspan of 30–46 millimetres (1.2–1.8 in). The forewings reach a length of 16–19 millimetres (0.63–0.75 in) in the females, while they are slightly smaller in males. The forewings usually show five crimson to vermilion spots and a black basic colour, with a strong bluish or blue-green reflection. The third spot is smaller than the fourth one. Head, thorax and abdomen are black and moderately to strongly hairy. The antennae are long and slender and slightly clavate (club shaped) and tapered. The females are similar to males, but the top of the front wing is slightly rounded and the abdomen and the thorax are less hairy. However this species is very variable. Usually the moth populations in alpine areas are much larger, while those from southern Europe are darker.
.jpg)
Both sides
Lateral with open wings
The moth flies during daytime from June to early August depending on the location. They suck nectar of the preferred blue violet flowers, such as on field scabious (Knautia arvensis), dove pincushion flower (Scabiosa columbaria), meadow knapweed (Centaurea jacea), panicle knapweed (Centaurea stoebe), creeping thistle (Cirsium arvense), bulbous thistle (Cirsium tuberosum) and ring thistle (Carduus).
The females lay eggs in July on the underside of leaves of the host plants or on plants that grow close to them. The eggs are pale yellow. The caterpillars reach a length of 19 to 28 millimetres. They are bluish green or pale yellow, with long pale hairs and a few rows of almost rectangular black spots.
The larvae feed on various low-growing plants, including Trifolium (Trifolium medium, Trifolium montanum, Trifolium pratense, Trifolium repens) and Lathyrus species (Lathyrus pratensis, Lathyrus linifolius, Lathyrus sativus), as well as Vicia, Lotus corniculatus, Lotus uliginosus, Onobrychis viciifolia. Larvae and pupae are occasionally parasitized by Tachinidae species (Phryxe magnicornis) and by some species of wasps.
The larvae eat until late summer and early winter, and continue to develop in the following year. At the end of May the caterpillars are fully grown. The not fully grown caterpillars overwinter a second time. The caterpillars pupate in an elongated or spindle-shaped yellowish or white cocoon on grasses and other plants. The colour of pupa varies from brown to black.
Caterpillar
Cocoon
Zygaena lonicerae, the narrow-bordered five-spot burnet, is a moth of the family Zygaenidae. The species was first described by Theodor Gottlieb von Scheven in 1777.
Aasa-verikireslane (Zygaena lonicerae) on kireslaste sugukonda verikireslase perekonda kuuluv liblikas.
Liiki kirjeldas esimesena T. G. von Scheven 1777. aastal.
Aasa-verikireslase valmikul on eestiival viis punast laiku; see eristab teda suur-verikireslasest, kellel on kuus laiku.
Väike-verikireslasel on samuti viis laiku, kuid eestiib on lühem kui 13–14 mm.
Sarnase välimusega on ka Zygaena trifolii.
Aasa-verikireslase levila hõlmab suurema osa Euroopast Kesk-Hispaaniast ja Türgist lõunas kuni Fennoskandiani põhjas. Briti saarel on ta levinud kõikjal, Belgias Brabanti provintsis ja lõunapoolsetes provintsides. Idas ulatub levila Lääne-Hiinasse.
Eestis on aasa-verikireslane levinud kõikjal.
Aasa-verikireslane eelistab kuivasid ja poolniiskeid elupaiku. Ta elab rannikutel, niitudel, puisniitudel ja loopealsetel. Alpiniitudel kohtab teda kuni 2 km kõrguseni.
Aasa-verekireslase tiibade siruulatus on 30–46 mm[1]. Eestiiva pikkus on emastel 16–19 mm, isastel pisut vähem. Eestiiva põhivärv on must ja see läigib rohekalt või sinakasroheliselt. Mustal põhjal on 5 tumepunast täppi, kusjuures kolmas on neljandast väiksem.
Liblika pea ja keha on mustad ja mõõdukalt kuni tugevalt karvased. Tundlad on pikad, saledad, otsast peenemad ja hoiavad teineteisega kokku.
Emane näeb välja nagu isane, ainult tema eestiiva ots on ümardunud ja tema keha on vähem karvane.
Aasa-verikireslase välimuse geograafiline varieeruvus on suur. Alpides on isendid palju suuremad, Lõuna-Euroopas mustemad.
Ta lendab päeval juunis või juulis ühe põlvkonnana. Ta külastab tähtpeade, äiataride, ohakate, jumikate ja teiste lillede õisi[1]. Ta imeb õitest nektarit, eelistades siniseid ja lillasid õisi. Ta on kehv lendaja[2].
Linnud väldivad aasa-verikireslast toiduks tarvitamast, sest ta on halva maitsega ja sisaldab nagu teisedki kireslased sinihapet.
Emased munevad juulis kahvatukollased munad toidutaimele, aga erinevalt teistest liblikatest võivad muneda ka toidutaime kõrval kasvavale taimele.
Vastsed on sinakasrohelised kuni kahvatukollased, pikkade kahvatute karvadega ja mitme mustade peaaegu ristkülikukujuliste laikude riviga seljal. Vastsed on 19–28 mm pikad.
Vastsed toituvad madalatel taimedel, sealhulgas ristiku ja seaherne liikidel ning mets-hiirehernel, harilikul nõiahambal, soo-nõiahambal ja harilikul esparsetil. Kasvades muutuvad nad rohelisemaks ja karvasemaks.
Vastsestaadium kestab kaua. Vastsed talvituvad soodsates oludes ühe, ebasoodsates oludes kaks korda.
Nukk on rohttaime varre küljes. Nukk on heledat värvi ja pikergune või värtnakujuline.
Vastsetel ja nukkudel parasiteerivad mõned vastsekiinlased, näiteks Phryxe magnicornis, ja mõned herilased.
Aasa-verikireslane (Zygaena lonicerae) on kireslaste sugukonda verikireslase perekonda kuuluv liblikas.
Nätkelmäpunatäplä (Zygaena lonicerae) on niittyjen punamusta perhoslaji. Suomen lajiston uhanalaisarvioinnissa 2010 se on luokiteltu vaarantuneeksi (VU)[1].
Nätkelmäpunatäplä on pienehkö perhonen, jonka pohjaväriltään mustissa, hieman sinisen metallinhohtoisissa etusiivissä on viisi punaista täplää. Täplistä kaksi on aivan siiven tyvessä, siiven keskivaiheilla etureunan puolella oleva on selvästi muita pienempi ja kaksi uloimpana sijaitsevaa täplää ovat jokseenkin samankokoiset. Kaikki täplät ovat muodoltaan miltei pyöreitä. Takasiivet ovat punaiset, varsin teräväkärkiset ja niiden takareunaa kiertävä, leveä musta reunus kapenee äkillisesti ennen siiven tyveä. Naaraan väritys on hieman himmeämpi kuin koiraalla ja etusiipien alapinnalla on punertavaa kehnää. Ruumis on kokonaisuudessaan musta, mutta pää ja keskiruumis ovat hieman sinihohtoiset. Verkkosilmät ja imukärsä ovat hyvin kehittyneet ja huulirihmat keskipitkät. Raajat ovat mustat ilman metallinkiiltoa. Siipiväli 30–40 mm.[2][3][4][5]
Viisitäpläisenä laji muistuttaa huomattavan paljon lähisukulaistaan virnapunatäplää. Nätkelmäpunatäplä on kuitenkin selvästi kookkaampi ja nuijamaiset tuntosarvet ovat pitemmät kuin 3/4 etusiiven pituudesta. Etusiivet ovat myös muodoltaan suipommat kuin virnapunatäplällä.[6] Suurin piirtein samankokoisella maitepunatäplällä on kuusi punaista täplää.[5]
Sukulaistensa tapaan maitepunatäplän yksilöiden ulkonäössä on vaihtelua. Esimerkiksi muodolla f. bercei osa täplistä on sulautuneena toisiinsa, muodolla f. rubescens täplät ovat kookkaita ja sumeareunaisia, ja muodolla f. incendium lähes koko etusiipi on punainen. Lajista tunnetaan myös värimuoto f. citrina, jolla punainen väri on korvautunut keltaisella.
Lajin levinneisyys ulottuu Pohjois-Espanjasta ja Irlannista Kaukasukselle ja Kiinan länsiosiin.[5] Suomessa nätkelmäpunatäplää tavataan Ahvenanmaalla sekä maan etelä- ja keskiosissa, mutta havaintoja on hajanaisesti. Perhoset ovat lennossa heinäkuussa.[7]
Nätkelmäpunatäplä on päiväaktiivinen perhonen, joka viihtyy aurinkoisilla niityillä, rannoilla ja metsänreunoilla, ei kuitenkaan kuivissa ympäristöissä. Esiintymät ovat usein hyvin paikallisia, mutta niiden yksilömäärät saattavat olla suuria. Suomessa laji on luokiteltu vaarantuneeksi[1] ja Norjassa suojelun tarpeessa olevaksi[2], mutta Euroopan mittakaavassa laji ei ole harvinainen[5].
Toukka kelpuuttaa ravinnokseen useita hernekasveja, mm. apilat (Trifolium), nätkelmät (Lathyrus) sekä maitteet (Lotus).[5]
Nätkelmäpunatäplä (Zygaena lonicerae) on niittyjen punamusta perhoslaji. Suomen lajiston uhanalaisarvioinnissa 2010 se on luokiteltu vaarantuneeksi (VU).
Zygaena lonicerae, la Zygène du chèvrefeuille, Zygène des bois ou Zygène du trèfle-de-montagne, est une espèce de lépidoptères de la famille des Zygaenidae, sous-famille des Zygaeninae, du genre Zygaena et du sous-genre Zygaena (Zygaena). C'est un « papillon de nuit », actif durant le jour.
Note : contrairement aux noms de ce papillon, la chenille ne se nourrit pas de chèvrefeuilles mais de diverses plantes de la famille des Fabacées.
Les premières ailes sont d'un vert-bleuâtre métallique, avec cinq taches rouges, presque aussi distinctes en - dessous qu'en - dessus : il y en a deux à la base, deux au milieu, et une vers le bout de la côte. Les deux de la base sont très rapprochées et un peu oblongues, les trois autres sont arrondies. Les secondes ailes sont d'un rouge-carmin de part et d'autre, avec une bordure noire, large, sinuée à son côté interne, et garnie d'une frange violette. Les premières ailes ont aussi une frange de cette couleur. Les antennes, la trompe et les pattes, sont semblables à celles de la Zygène de la filipendule. Le corps est d'un bleu-foncé. Les antennes sont terminées en massue comme c'est le cas pour toutes les zygènes. La femelle ressemble au mâle. Quelquefois les taches des ailes supérieures sont réunies en une bande irrégulière.
La chenille est verte, et elle a sur chaque côté du corps deux bandes noires, longitudinales et maculaires, dont l'inférieure plus étroite. Entre ces deux bandes, chaque anneau offre un point jaune.
La coque est allongée, presque en forme de bateau, et d'une couleur jaune. La chrysalide est brune, avec l'enveloppe des ailes terminée en pointe saillante. Les ailes antérieures sont noires avec des reflets bleus ou verts.
La chenille
La chrysalide
Imago profil
Profil ailes déployées
Les deux faces Muséum de Toulouse
Les larves se développent sur des Fabacées : Lathyrus pratensis, Vicia sylvatica, Lotus corniculatus, le genre Trifolium notamment Trifolium pratense[1].
C'est un papillon aposématique, car il se signale par ses couleurs comme toxique aux prédateurs comme les oiseaux et les lézards. En cas d'attaque il émet un liquide contenant du cyanure.
L’espèce a été décrite par Joachim Scheven en 1777 sous le nom initial de Sphinx lonicerae.
Le genre Zygaena est subdivisé en trois sous-genres, l'espèce décrite fait partie du sous-genre Zygaena (Zygaena)
Zygaena lonicerae, la Zygène du chèvrefeuille, Zygène des bois ou Zygène du trèfle-de-montagne, est une espèce de lépidoptères de la famille des Zygaenidae, sous-famille des Zygaeninae, du genre Zygaena et du sous-genre Zygaena (Zygaena). C'est un « papillon de nuit », actif durant le jour.
Note : contrairement aux noms de ce papillon, la chenille ne se nourrit pas de chèvrefeuilles mais de diverses plantes de la famille des Fabacées.
Zygaena lonicerae (Anglice narrow-bordered five-spot burnet) est papilio familiae Zugaenidarum, in plurimo Europae endemicus.
Latitudo alarum est 30–46 mm. Papilio a Iunio ad Iulium interdiu volitat, secundum locum.
Larvae variis humilibus plantis vescuntur, speciebus Trifolio et Lathyro, atque Vicia silvatica et Loto coreniculato non exclusis.
Haec stipula ad insectum spectat. Amplifica, si potes! Zygaena lonicerae (Anglice narrow-bordered five-spot burnet) est papilio familiae Zugaenidarum, in plurimo Europae endemicus.
Latitudo alarum est 30–46 mm. Papilio a Iunio ad Iulium interdiu volitat, secundum locum.
Larvae variis humilibus plantis vescuntur, speciebus Trifolio et Lathyro, atque Vicia silvatica et Loto coreniculato non exclusis.
Paprastasis marguolis (lot. Zygaena lonicerae) - marguolių (Zygaenidae) šeimos drugys.
Sparno ilgis - 15,5-19 mm.
Tai dažniausiai Lietuvoje sutinkamas marguolis. Juos galima surasti įvairiuose biotopuose: pajūrio miškuose, pušynuose, tiek spygliuočių , tiek lapuočių miškuose, tiek mišriuose miškuose bei pamiškėse, sausapievėse, vidurinio drėgnumo pievose, stepinėse pievose, paupiuose, paežerėse. Šių drugių dažniausiai randama po keletą.
Paprastieji marguoliai skraido saulėtomis dienomis, o ūkanotomis dažniausiai tupi ant buožainės (Knautia) žiedynų. Šie marguoliai sutinkami birželio - liepos mėnesiais.
Vikšrai išmarginti juodų taškų linijomis. Jų randama ant įvairių laukinių dobilų, raženių, esparcetų ir kitų augalų. Kokonas būna prisitvirtinęs išilgai smilgos ar kito žolinio augalo.
Vikšras
Lėliukė
Paprastasis marguolis (lot. Zygaena lonicerae) - marguolių (Zygaenidae) šeimos drugys.
Sparno ilgis - 15,5-19 mm.
Tai dažniausiai Lietuvoje sutinkamas marguolis. Juos galima surasti įvairiuose biotopuose: pajūrio miškuose, pušynuose, tiek spygliuočių , tiek lapuočių miškuose, tiek mišriuose miškuose bei pamiškėse, sausapievėse, vidurinio drėgnumo pievose, stepinėse pievose, paupiuose, paežerėse. Šių drugių dažniausiai randama po keletą.
Paprastieji marguoliai skraido saulėtomis dienomis, o ūkanotomis dažniausiai tupi ant buožainės (Knautia) žiedynų. Šie marguoliai sutinkami birželio - liepos mėnesiais.
Vikšrai išmarginti juodų taškų linijomis. Jų randama ant įvairių laukinių dobilų, raženių, esparcetų ir kitų augalų. Kokonas būna prisitvirtinęs išilgai smilgos ar kito žolinio augalo.
De valse vijfvlek-sint-jansvlinder (Zygaena lonicerae) is een vlinder uit de familie bloeddrupjes (Zygaenidae). De wetenschappelijke naam is voor het eerst geldig gepubliceerd in 1777 door Scheven.
De soort komt voor in Europa.
Bronnen, noten en/of referenties
Stor bloddråpesvermer (Zygaena lonicerae) er en sommerfugl som tilhører familien bloddråpesvermere (Zygaenidae). Den finnes fra Kristiansand i sør til nord Møre og Romsdal i Norge.[1]
En middelsstor (vingespenn 32 – 40 mm), rød og svart sommerfugl. Den er den største av de norske bloddråpesvermerne, og skilles normalt fra alle bortsett fra seksflekket bloddråpesvermer på størrelsen. Fra denne arten skilles den lett på at den har fem, ikke seks, røde flekker på forvingen. Den kan ligne på liten bloddråpesvermer, men skiller seg fra denne, i tillegg til på størrelsen, ved at de tre ytterste røde flekkene i forvingen er temmelig runde. Kroppen er svart med en blålig, silkeaktig glans. Forvingen er metallisk blåsvart med fem skarpt røde flekker, de tre ytterste av disse er kvadratiske til sirkelrunde, ikke avlange. Bakvingen er skarpt rød med en ganske bredt svart ytterkant. Larven ligner sterkt på larven til seksflekket bloddråpesvermer, er lysgul med en rad av svarte flekker på hver side og korte, hvite børster.
Arten lever på solrike, åpne områder, som tørrbakker. De gjenlevende norske bestandene holder til på rasmarker ved fjordene på Nordvestlandet, her kan arten være ganske tallrik. Larvene utvikler seg på ulike urter i erteblomstfamilien (Fabaceae). De voksne sommerfuglene flyr om dagen i juli og august.
Den er utbredt i Europa og Sibir. I Norge er den funnet over store deler av Sør-Norge bortsett fra den sørligste delen av Vestlandet, men i dag ser den ut til å være utdødd på Østlandet. Det er fortsatt livskraftige bestander i indre fjordstrøk i Sogn og Fjordane og Møre og Romsdal.
Stor bloddråpesvermer (Zygaena lonicerae) er en sommerfugl som tilhører familien bloddråpesvermere (Zygaenidae). Den finnes fra Kristiansand i sør til nord Møre og Romsdal i Norge.
Zygaena lonicerae – gatunek motyla z rodziny kraśnikowatych.
Motyl ten ma krępe ciało o całkowicie czarnych patagiach i tegulach oraz pozbawione czerwonej obrączki na odwłoku. Drobno piłkowane czułki mają czarny ostatni człon. Przednie skrzydło ma długość od 15 do 18 mm, bardziej niż u kraśnika pięcioplamka zaostrzony wierzchołek i nieprześwitującą powierzchnię. Jego wierzch jest ciemnogranatowy, metaliczny, typowo z pięcioma czerwonymi plamami, ale plamy mogą być też pomarańczowe lub jasnożółte. Znane są odmiany o zlanych plamach trzeciej i czwartej, zredukowanych plamach trzeciej i czwartej, z dodatkową plamą szóstą jak i o zlanych wszystkich plamach. Spód przedniego skrzydła pozbawiony jest czerwonej smugi. Tylne skrzydło ma tło takiej barwy jak plamy lub pomarańczowe przy plamach czerwonych. Samiec ma aparat kopulacyjny jak i drobną, prostokątną, pozbawioną kolców płytkę w edeagusie silniej zesklerotyzowane niż u kraśnika pięcioplamka. Łożysko edeagusa cechuje się półkolistym wycięciem. Ponadto jego genitalia charakteryzuje unkus o wąsko rozstawionych, krótkich, ostro zakończonych wyrostkach. Samica odznacza się w całości silnie zesklerotyzowanym, szerszym niż u kraśnika pięcioplamka, Zygaena viciae i Zygaena osterodensis przewodem torebki kopulacyjnej. W torebce znajduje się znamię o drobnych, słabo zesklerotyzowanych kolcach rozmieszczonych na planie okrągłej plamy[1].
Gatunek ten preferuje leśne łąki i murawy kserotermiczne. Zimuje w stadium gąsienicy. Imagines spotyka się w lipcu i sierpniu. Gąsienice żerują od czerwca na komonicy zwyczajnej, koniczynach i sparcecie siewnej[1].
Owad znany z prawie wszystkich krajów Europy[2], a ponadto z zachodniej części Azji. W Polsce występuje lokalnie na terenie całego kraju z wyjątkiem Tatr[1].
Zygaena lonicerae – gatunek motyla z rodziny kraśnikowatych.
Motyl ten ma krępe ciało o całkowicie czarnych patagiach i tegulach oraz pozbawione czerwonej obrączki na odwłoku. Drobno piłkowane czułki mają czarny ostatni człon. Przednie skrzydło ma długość od 15 do 18 mm, bardziej niż u kraśnika pięcioplamka zaostrzony wierzchołek i nieprześwitującą powierzchnię. Jego wierzch jest ciemnogranatowy, metaliczny, typowo z pięcioma czerwonymi plamami, ale plamy mogą być też pomarańczowe lub jasnożółte. Znane są odmiany o zlanych plamach trzeciej i czwartej, zredukowanych plamach trzeciej i czwartej, z dodatkową plamą szóstą jak i o zlanych wszystkich plamach. Spód przedniego skrzydła pozbawiony jest czerwonej smugi. Tylne skrzydło ma tło takiej barwy jak plamy lub pomarańczowe przy plamach czerwonych. Samiec ma aparat kopulacyjny jak i drobną, prostokątną, pozbawioną kolców płytkę w edeagusie silniej zesklerotyzowane niż u kraśnika pięcioplamka. Łożysko edeagusa cechuje się półkolistym wycięciem. Ponadto jego genitalia charakteryzuje unkus o wąsko rozstawionych, krótkich, ostro zakończonych wyrostkach. Samica odznacza się w całości silnie zesklerotyzowanym, szerszym niż u kraśnika pięcioplamka, Zygaena viciae i Zygaena osterodensis przewodem torebki kopulacyjnej. W torebce znajduje się znamię o drobnych, słabo zesklerotyzowanych kolcach rozmieszczonych na planie okrągłej plamy.
Gatunek ten preferuje leśne łąki i murawy kserotermiczne. Zimuje w stadium gąsienicy. Imagines spotyka się w lipcu i sierpniu. Gąsienice żerują od czerwca na komonicy zwyczajnej, koniczynach i sparcecie siewnej.
Owad znany z prawie wszystkich krajów Europy, a ponadto z zachodniej części Azji. W Polsce występuje lokalnie na terenie całego kraju z wyjątkiem Tatr.
Bredbrämad bastardsvärmare (Zygaena lonicerae) är en fjäril i familjen bastardsvärmare.
Bredbrämad bastardsvärmare har ett vingspann på 30 till 41 millimeter. Den har 5 röda fläckar på de annars svarta framvingarna med metallisk glans i grönt och blått. Bakvingarna är röda och antennerna är klubbformade. Den förväxlas lättast med mindre bastardsvärmare som dock är betydligt mindre. Larven är gul med svarta fläckar. Kokongen är gul och båtformad och sitter på ett grässtrå på någon decimeters höjd.
Den bredbrämade bastardsvärmaren finns i Europa från Irland genom Mellaneuropa vidare österut till västra Kina. I Sverige finns den från Skåne till Ångermanland.
Den bredbrämade bastardsvärmaren lever på blomrika ängsmarker ofta på sandiga marker. Flygtiden är från början av juli till början av augusti. Man ser dem på blommor som till exempel åkervädd, ängsvädd, rödklint och tistlar. Den främsta värdväxten för larven är rödklöver. De övervintrar som larver, ofta flera vintrar.
Wikimedia Commons har media som rör bredbrämad bastardsvärmare.
Bredbrämad bastardsvärmare (Zygaena lonicerae) är en fjäril i familjen bastardsvärmare.
Zygaena lonicerae là một loài bướm đêm thuộc họ Zygaenidae. Nó được tìm thấy ở hầu hết châu Âu.
Sải cánh dài 30–46 mm. Con trưởng thành bay during daytime từ tháng 6 đến tháng 7 tùy theo địa điểm.
Ấu trùng ăn nhiều loại cây mọc thấp, bao gồm Trifolium and Lathyrus, cũng như Vicia silvatica, Lotus corniculatus.
Bài viết liên quan tới phân họ bướm Sphinginae này vẫn còn sơ khai. Bạn có thể giúp Wikipedia bằng cách mở rộng nội dung để bài được hoàn chỉnh hơn.
Zygaena lonicerae là một loài bướm đêm thuộc họ Zygaenidae. Nó được tìm thấy ở hầu hết châu Âu.
Sải cánh dài 30–46 mm. Con trưởng thành bay during daytime từ tháng 6 đến tháng 7 tùy theo địa điểm.
Ấu trùng ăn nhiều loại cây mọc thấp, bao gồm Trifolium and Lathyrus, cũng như Vicia silvatica, Lotus corniculatus.
_lonicerae.jpg)
