Cryptobranchus alleganiensis (Sonnini de Manoncourt & Latreille 1801)

Liejupiru (Cryptobranchus alleganiensis) on kookas Pohjois-Amerikassa tavattava vesielämään sopeutunut salamanteri.

Koko ja ulkonäkö

Liejupirun pää.

Sukukypsät liejupirut ovat pituudeltaan 30–74 cm ja voivat painaa enimmillään 2,2 kiloa. Liejupirun pää ja ruumis ovat litteät, jalat lyhyet ja häntä pitkä. Liejupirujen naaraat ja urokset muistuttavat paljolti toisiaan. Urokset ovat keskimäärin hieman naaraita raskaampia ja leveämpiä. Liejupirujen väritys vaihtelee harmaasta oliivinruskeaan ja joskus kokonaan mustaan.^[2] Liejupiruilla on keuhkot, mutta ne hengittävät pääasiallisesti kylkiensä läppäisen ihon läpi. Sen ihoa peittää lima, joka saattaa suojella liejupirua loisilta ja petoeläimiltä.^[2]

Levinneisyys ja elinympäristö

Liejupirua tavataan Yhdysvalloissa eteläisestä Illinoisista ja eteläisestä Indiananasta New Yorkin lounaisosiin ja eteläisiin keskiosiin, Ohiosta, Pennsylvaniaan, Missourin keski- ja eteläosiin, Arkansasiin, Georgiaan ja Mississippin pohjoisosiin, Etelä ja Pohjois-Carolinan länsiosiin, Virginian länsiosiin, Länsi-Virginian osavaltiosta Kentuckyin ja Tennesseen Tennesseejoen länsipuolisiin osiin. Joitakin kokoelmiin kerättyjä yksilöitä on pyydetty Kansasista, mutta ne ovat todennäköisesti olleet tulosta ihmisten sinne tuomista yksilöistä. Varmentamattomien tietojen mukaan lajia tavattiin aikanaan myöls Iowassa. Vanhat havainnot lajista Louisianasta, Suurten järvien laskujoilta ja New Jerseystä ovat todennäköisesti vääriä. Lajia tavataan tyypillisesti kivipojaisilla ja kirkasvetisillä joilla ja puroilla. Liejupirut välttävät vesistöjä, joilla veden keskilämpötila ylittää 20 °C.^[1]

Elintavat

Liejupirun pääasiallista ravintoa ovat ravut, mutta se pyytää myös muita selkärangattomia ja kaloja mahdollisuuden salliessa. Liejupiru saalistaa naamioitumalla esimerkiksi kiven alle ja odottaen saaliin tulevan paikalle. Liejupirut elävät yksin lukluun ottamatta lisääntymiskautta, jolloin ne saattavat kerääntyä kymmenen tai useamman yksilön joukoiksi. Urokset rakentavat pesäonkalon kiven alle ja joko houkuttelevat tai pakottavat naaraan onkaloon. Naaraat munivat 200-400 munaa, jotka uros hedelmöittää naaraan ruumiin ulkopuolella. Muninta tapahtuu myöhäiskesällä tai alkusyksystä. Muninnan jälkeen uros ajaa naaraan pesäonkalosta ja ne vartioivat munia niiden kehittymiseen asti 68-75 päivän jälkeen. Toukat ovat pituudeltaan 25–30 mm. Toukkien kuolleisuuden uskotaan olevan suurta monien päätyessä kalojen tai muiden saalistajien ravinnoksi. Liejupirut saavuttavat sukukypsyyden 5-7 vuoden ikäisinä. Liejupirut ovat yöaktiivisia ja ne nukkuvat päivät saalistaen öisin. Liejupirut voivat elää arviolta 25 vuotta luonnossa ja huomattavasti pidempäänkin vankeudessa.^[2]

Uhat ja suojelu

Liejupirun mittailua luonnossa.

Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN on määritellyt liejupirun silmälläpidettäväksi lajiksi. Sen pääasiallinen uhka on elinympäristön häviäminen. Liejupiru hengittää pääasiallisesti ihonsa läpi ja se on riippuvainen kylmistä, happipitoisista ja nopeajouksuisista vesistöistä. Patojen rakentaminen vähentää virtauksia ja kaivostoiminta, metsähakkuut ja teiden rakennus saattavat lisätä veden sedimenttipitoisuuksia, joka taas saattaa tuhota vesistöjen kivi ja sotapohjan jota liejupirut tarvitsevat esimerkiksi pesiensä rakentamiseen ja sen saaliseläinten elinympäristöksi. Kaivostoiminnasta veteen mahdollisesti päätyvät saasteet ovat erityisen vahingollisia liejupirujen munille ja toukille. Osa kalastajista uksoo lajin olevan vaarallisen myrkyllinen ja uhka paikallisille kalakannoille. Uskomuksen seurauksena liejupiruja tapetaan mahdollisuuksien puitteissa. Aikanaan niitä pyrittiin myös hävittämään järjestäytyneesti.^[1]

Monet liejupirujen tunnetuista kannoista esiintyvät liittovaltion tai osavaltioiden omistamilla tai suojelemilla alueilla, joilla liejupirujen suojelutoimet ovat mahdollisesti helppoja. Saint Louisin eläintarha kasvattaa liejupiruja vankeudessa.^[1]

Lähteet