Leukakoukulliset (Chelicerata) on niveljalkaisten pääjakson alajakso. Nimensä mukaisesti kaikilla tähän alajaksoon kuuluvilla eläimillä on jonkinlainen leukakoukku. Leukakoukulliset on kuusijalkaisten jälkeen toiseksi laajin niveljalkaisten alajaksoista, niitä tunnetaan noin 100 000 lajia. Alajakson nimesi 1901 eläintieteilijä Richard Heymons. Leukakoukullisiin luetaan nykyisin elävät hämähäkkieläinten, merilukkien ja molukkirapujen luokat sekä vain fossiileina tunnetut meriskorpionit. Hämähäkkieläinten luokka on suurin; siihen kuuluvat hämähäkkien ohella muun muassa punkit ja skorpionit.[1]
Suurin osa leukakoukullisiin kuuluvista merissä elävistä lajeista on aikojen kuluessa kuollut sukupuuttoon. Muinaiset trilobiitit olivat leukakoukullisten lähisukua, ja ne muodostavat yhdessä taksonin Arachnomorpha. Sukupuuttoon kuolleita leukakoukullisten lajeja on tunnistettu fossiililöydöistä noin 2 000, ja niistä vanhimmat ovat myöhäiseltä kambrikaudelta. Varhaisimmat meriskorpionien ja molukkirapujen fossiilit ovat ordovikikaudelta.[1]
Kaikille leukakoukullisille yhteinen anatominen piirre on erityinen raajarakenne, leukakoukku eli kelikeri. Leukakoukku on raajasta kehittynyt suuosa, jossa raajan päässä on yleensä ontto koukku. Sitä kautta eläin ruiskuttaa ruoansulatusnestettä ruokaansa. Leukakoukkuja on kolmea päätyyppiä: linkkuveitsimäinen koukku ja kaksi- tai kolmiosainen saksikoukku. Hämähäkkien leukakoukut ovat linkkuveitsimäisiä, valeskorpionien kaksiosaisia saksia ja skorpionien, lukkien, merilukkien ja molukkirapujen kolmiosaisia saksikoukkuja.
Leukakoukulliset (Chelicerata) on niveljalkaisten pääjakson alajakso. Nimensä mukaisesti kaikilla tähän alajaksoon kuuluvilla eläimillä on jonkinlainen leukakoukku. Leukakoukulliset on kuusijalkaisten jälkeen toiseksi laajin niveljalkaisten alajaksoista, niitä tunnetaan noin 100 000 lajia. Alajakson nimesi 1901 eläintieteilijä Richard Heymons. Leukakoukullisiin luetaan nykyisin elävät hämähäkkieläinten, merilukkien ja molukkirapujen luokat sekä vain fossiileina tunnetut meriskorpionit. Hämähäkkieläinten luokka on suurin; siihen kuuluvat hämähäkkien ohella muun muassa punkit ja skorpionit.
Suurin osa leukakoukullisiin kuuluvista merissä elävistä lajeista on aikojen kuluessa kuollut sukupuuttoon. Muinaiset trilobiitit olivat leukakoukullisten lähisukua, ja ne muodostavat yhdessä taksonin Arachnomorpha. Sukupuuttoon kuolleita leukakoukullisten lajeja on tunnistettu fossiililöydöistä noin 2 000, ja niistä vanhimmat ovat myöhäiseltä kambrikaudelta. Varhaisimmat meriskorpionien ja molukkirapujen fossiilit ovat ordovikikaudelta.
Kaikille leukakoukullisille yhteinen anatominen piirre on erityinen raajarakenne, leukakoukku eli kelikeri. Leukakoukku on raajasta kehittynyt suuosa, jossa raajan päässä on yleensä ontto koukku. Sitä kautta eläin ruiskuttaa ruoansulatusnestettä ruokaansa. Leukakoukkuja on kolmea päätyyppiä: linkkuveitsimäinen koukku ja kaksi- tai kolmiosainen saksikoukku. Hämähäkkien leukakoukut ovat linkkuveitsimäisiä, valeskorpionien kaksiosaisia saksia ja skorpionien, lukkien, merilukkien ja molukkirapujen kolmiosaisia saksikoukkuja.
