Suokilpikonnat (Emydidae) on kilpikonnien (Testudines) heimo, mihin kuuluvia lajeja pidetään usein lemmikkinä. Heimoon kuuluu kaikkiaan 95 lajia, jotka jaetaan 33 sukuun.[2] Vuonna 2004 IUCN luokitteli 13 heimon lajia uhanalaisiksi. [3]
Pienimmät suokilpikonnat ovat halkaisijaltaan 11 cm, suurimmat 60 cm. Heimolla ei ole yhteisiä ulkoisia tuntomerkkejä. Kallon rakenteesta ja muualta luustosta löytyy yhteisiä piirteitä.[2]
Suokilpikonnia tavataan Pohjois-Amerikassa, Etelä-Amerikan pohjoisosissa, Euroopassa, Luoteis-Afrikassa ja Aasiassa. Useimmat lajit elävät makeassa vedessä ja kosteikoissa, muutamat murtovedessä (Malaclemmys terrapin) ja jotkut kuivalla maalla (Terrapene -suku paitsi Terapene coahuila).[2]
Lemmikkieläinkauppa on vaikuttanut suokilpikonnien levinneisyyteen: punakorvakilpikonnia on levinnyt alkuperäisen alueensa ulkopuolelle, ja toisaalta eräät aasialaiset lajit ovat käyneet harvinaisiksi, koska niitä kerätään niin paljon myytäviksi.[2]
Yleisin lemmikkieläimenä pidettävä laji on punakorvakilpikonna (Trachemys scripta elegans). Saatavilla on myös niin sanottuja keltakorvakilpikonnia (Pseudemys scripta troosti) ja juovakilpikonnia (Chrysemys picta dorsalis).
Kaksi alaheimoa ja 10 sukua voidaan jakaa seuraavasti:Emydinae
Lähteet
Aiheesta muualla
Suokilpikonnat (Emydidae) on kilpikonnien (Testudines) heimo, mihin kuuluvia lajeja pidetään usein lemmikkinä. Heimoon kuuluu kaikkiaan 95 lajia, jotka jaetaan 33 sukuun. Vuonna 2004 IUCN luokitteli 13 heimon lajia uhanalaisiksi.
