Mustikka (Vaccinium myrtillus) on puolukoiden (Vaccinium) sukuun kuuluva kanervakasvi (Ericaceae), joka tuottaa syötäviä marjoja. Mustikka kasvaa tuoreissa kangasmetsissä ja muissa kosteissa metsissä Euroopan, Aasian ja Pohjois-Amerikan pohjoisosissa.
Mustikka kukkii toukokuusta heinäkuuhun, ja marjat kypsyvät heinäkuusta alkaen. Suomessa mustikka on toiseksi tärkein kaupallinen luonnonmarja.
Mustikka on normaalisti 10–50 cm korkea, tunturinummilla vain parisenttinenkin[1], kesävihanta varpu, joka pudottaa soikeat lehtensä talveksi. Se kukkii toukokuusta heinäkuuhun. Kukat ovat ruukkumaisia, terälehdet ovat kasvaneet melkein kärkeen asti yhteen kelloksi, jonka aukosta pistää ulos yksivartaloinen emiö. Heteitä on neljä tai kahdeksan. Kukan väri on vaaleanvihertävä tai punertava.[2]
Mustikka marjoo heinäkuusta jopa lokakuulle kasvupaikasta riippuen.[3] Marjominen riippuu suuresti sääolosuhteista: pölyttäjistä sekä alkukesän pakkasista. Pölytyksen suorittavat pääasiassa hyönteiset, mutta mustikka voi myös itsepölyttyä. Pölyttäjien määrä vaikuttaa suuresti satoon: kontukimalaisten pölyttämillä marjamailla sato on jopa 12-kertainen verrattuna alueisiin, joista kimalaiset puuttuvat.[4]
Mustikan sininen väri johtuu vahakerroksesta.[5] Marjat ovat tavallisesti harmaansinisen vahan peittämiä, mutta toisinaan näkee myös tummia vahattomia marjoja, joita mustan värinsä vuoksi kutsutaan terva- tai voimustikoiksi. Vahapeite voidaan myös pyyhkiä pois, jolloin tuloksena on tervamustikkaa vastaava musta marja.[6] Marjoissa voi olla jopa 40 siementä, mutta keskimäärin vain puolet näistä ovat elinkelpoisia. Suuren osan marjoista syövät linnut ja nisäkkäät, joiden ruoansulatuselimistöstä ei selviä elinkelpoisia siemeniä. Mustikka lisääntyykin pääasiassa suvuttomasti maarönsyjen avulla.[7]
Juolukkaa (Vaccinium uliginosum) voidaan pitää mustikan matkijana, sillä kasvit muistuttavat huomattavasti toisiaan.
Mustikka kasvaa tuoreissa kangasmetsissä, lehtomaisissa metsissä, korvissa ja kasvualue kattaa koko Suomen. Se viihtyy kosteassa maaperässä ja sietää hyvin varjoa.[8] Pohjoisessa lajia tavataan myös kuivissa kangasmetsissä ja tunturikankailla. Yleisesti Suomessa kasvavana lajina se on monen metsätyyppiopin mukaisen metsien kasvupaikkatyypin tunnuslaji.[9]
Mustikkaan liittyviä kasvupaikkatyyppejä ovat:[10]
Mustikkaa on viljalti Pohjois-Euroopan ja Aasian boreaalisella ja etenkin subarktisella vyöhykkeellä.[11] Mustikkaa tavataan myös Pohjois-Amerikassa, mutta se ei ole siellä alkuperäinen laji.[12] Monet metsämustikkana myytävät tuotteet sisältävät pensasmustikkaa. Englanniksi eroa on koetettu selventää lanseeraamalla nimitys "bilberry" perinteisen "blueberry"-nimen rinnalle, ja suomeksi puhutaan "metsämustikasta" erona pensasmustikkaan.[13]
.jpg)
Ravintoarvojen lähde: [14] (Finelin tietokanta, elintarvike nro 442)
Infobox OKMustikan marjoissa on hyvin vähän hedelmähappoja. Sen sijaan niissä on runsaasti A- ja B-vitamiinia, mangaania, kuituja sekä flavonoideja. Mustikka sisältää myös fenoliyhdisteitä, kuten ellagitanniineja, kversetiinia ja klorogeenihappoa. Mustikat ovat myös hyviä C-vitamiinin, magnesiumin ja kalsiumin lähteitä.[15]. Mustikan marjoista valmistettavia perinteisiä ruokia Suomessa ovat muun muassa mustikkapiirakka sekä mustikkakeitto, ja perinteisesti mustikoista on valmistettu myös hilloa. Mustikoista valmistettavia Suomen maakuntien perinneruokia ovat muun muassa mustikkapöperö Hämeessä, mustikkakukko Savossa ja mustikkamöllö Karjalassa.
Suomessa mustikka on toiseksi tärkein kaupallinen luonnonmarja, jota poimitaan vuosittain 150−250 miljoonaa kiloa. Tästä määrästä päätyy kauppaan noin 1−3 miljoonaa kiloa, vuonna 2015 jopa 7,2 miljoonaa kiloa.[16]
Mustikanlehti on oivallinen teeaines.[17] Myös kanalintujen pienet poikaset syövät mustikan nuoria lehtiä.[18]
Tummansinisenä marjana mustikat sisältävät merkittäviä määriä antosyaani-väriaineita, joiden käytön on kokeissa havaittu pienentävän useiden sairauksien[19], kuten sydän- ja verisuonisairauksien,[20] silmäsairauksien[21] ja syövän riskejä.[22][23]
Laboratoriokokeet ovat osoittaneet että mustikan syöminen saattaa estää tai parantaa silmäsairauksia, kuten silmänpohjan rappeumaa,[24] mutta tätä terapeuttista käyttöä ei ole tutkittu kliinisesti, vaan suositukset perustuvat laboratorio- ja elinkokeisiin.[25]
Eläintutkimuksista on saatu runsaasti lupaavaa näyttöä mustikan antosyaanien mahdollisuuksista ehkäistä muistihäiriöitä ja muita ikääntymiseen liittyviä toimintahäiriöitä. Mustikan yhteyttä muistiin ja muihin kognitiivisiin toimintoihin on tutkittu 16 000 yli 70-vuotiasta naista kattaneessa tutkimuksessa: pensasmustikoita vähintään kerran viikossa syöneillä naisilla kognitiivinen ikääntyminen oli viivästynyt 2−2,5 vuodella verrattuna niihin, jotka söivät niitä harvemmin kuin kerran kuukaudessa. Pienessä kliinisessä tutkimuksessa oli mukana yhdeksän keskimäärin 76-vuotiasta henkilöä, joilla oli ikääntymiseen liittyvää lievää muistin heikentymistä ja siten suurentunut Alzheimerin taudin riski. Osallistujat joivat 12 viikon ajan mustikkatäysmehua (villi kanadalainen pensasmustikka) 4,4−6,2 dl päivässä. Seitsemän henkilön vertailuryhmä sai juomaa, jossa ei ollut mustikkaa eikä muitakaan polyfenolien lähteitä. Mustikkamehu paransi tuloksia muistitesteissä ja alensi glukoosi- ja insuliinipitoisuuksia. Lisäksi tutkimuksessa saatiin viitteitä masennusoireiden vähenemisestä.[26]
Antosyaanien lisäksi mustikoissa on protoantosyanideja, flavonoleja ja tanniineja, jotka toimivat antioksidantteina,[27] ja niiden on havaittu laboratoriokokeissa vähentävän tulehduksia (inflammaatio).[28]
Mustikkaa on perinteisesti pidetty hämäränäköä parantavana, tarinan mukaan toisessa maailmansodassa RAF:n brittilentäjät söivät mustikkahilloa parantaakseen yönäköään pimeälentoja varten. Vuonna 2000 Yhdysvaltain laivaston tekemässä tutkimuksessa[29] ei kuitenkaan löytynyt tällaista vaikutusta. Brittilentäjien tarinan alkuperää ei ole pystytty selvittämään.[30]
Mustikanlehtiä on käytetty perinteisessä kansanlääkinnässä ruoansulatusvaivojen hoitoon, joko ulkoisesti tai lehdistä uutettuna teenä. Näitä vaikutuksia ei ole todistettu tieteellisesti.
Kuivatut mustikat sisältävät runsaasti parkkihappoa, jota on hyödynnetty lääketieteessä. Parkkihaposta johtuen mustikalla on ripulia hillitsevä vaikutus. Toisaalta suuri määrä tuoreita mustikoita kerralla nautittuna voi aiheuttaa ripulia.[31]
Mustikoiden syömisen jälkeen ulosteen väri voi muuttua tummaksi tai lähes mustaksi. Tästä ei tarvitse huolestua, jos tietää äskettäin nauttineensa mustikoita. Muussa tapauksessa kyseessä voi olla vaarallinen veriuloste.[32]
Mustikan väriaineet ovat kemiallinen happamuuden osoitin eli pH-indikaattori.[33] Mustikkaa käytetään myös kasvivärjäyksessä, esimerkiksi lihan leimauksessa.[34] Mustikasta tehdään myös marjaviiniä.[35]
Mustikka on jo makunsa, värinsä ja muiden ominaisuuksiensa vuoksi Suomen tärkeimpiä luonnonvientituotteita. Mustikkaa voi Suomessa poimia verottomasti myyntiin. Mustikanpoimintaan on kehitetty erilaisia keruuvälineitä kuten poimureita ja haravia. Puutarhoissa kasvatettava pensasmustikka on eri laji, useimmiten Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva Vaccinium corymbosum.[36]
Kukkia alkukesästä
Marjoja loppukesästä
Lehtien syysväri
Talvella lehdettömänä
Mustikka (Vaccinium myrtillus) on puolukoiden (Vaccinium) sukuun kuuluva kanervakasvi (Ericaceae), joka tuottaa syötäviä marjoja. Mustikka kasvaa tuoreissa kangasmetsissä ja muissa kosteissa metsissä Euroopan, Aasian ja Pohjois-Amerikan pohjoisosissa.
Mustikka kukkii toukokuusta heinäkuuhun, ja marjat kypsyvät heinäkuusta alkaen. Suomessa mustikka on toiseksi tärkein kaupallinen luonnonmarja.
