Sammakko eli ruskosammakko, tavallinen sammakko (Rana temporaria) on aitosammakoihin kuuluva yleinen sammakkolaji.
Ruskosammakko on yleisin Suomen sammakkoeläimistä. Sitä tavataan koko maassa pohjoisin Lappi mukaan luettuna. Sammakko on yleinen myös Euroopassa, lukuun ottamatta Pyreneiden niemimaata, Italiaa ja Balkanin niemimaan eteläosia.
Sammakko ja sammakon kutu ovat Suomessa rauhoitettuja.[2]
Koiras on 6–8 cm pitkä, naaras kookkaampi, noin 9 cm. Poikasena koiras on n. 1–5 cm.
Sammakolla on ulkonevat silmät, mutta ei ulkokorvia. Iho on paljas ja sileä ja se tuntuu kylmältä. Väritys on vaihteleva, mutta useimmiten selkä on tummalaikkuinen ja ruskea vivahtaen vihreään tai punaiseen. Vatsapuoli on vaaleampi, vatsan keskiosassa esiintyy marmorikuviointia. Silmästä taaksepäin alaviistoon kapeneva juova on tumma. Kuono on päältä katsoen tylppä ja sivulta kärjestään jyrkästi alaspäin kaartuva. Viitasammakosta sammakon erottaa siitä, että sisimmän takavarpaan alapinnalla on pehmeä, vaaleanvärinen kyhmy.
Sammakot viihtyvät parhaiten kosteassa ympäristössä ja niiden lisääntymisen edellytyksenä on aina vesi. Veden laatu ei ole kovin merkityksellinen; kutupaikoiksi käyvät yhtä hyvin järvien rannat, rehevät lammet tai jopa hitaasti virtaavat purot. Myös ojat ovat hyviä kutemispaikkoja.
Yölämpötilojen laskiessa syksyllä nollan tuntumaan sammakot lopettavat syömisen ja vaeltavat talvehtimispaikkaan. Kesällä kerätyn vararavinnon turvin sammakon on selviydyttävä talvesta ja seuraavan kevään kutupuuhista. Sammakot talvehtivat horrostamalla ojien, järvien ja merenlahtien pohjamudissa, kaivoissa tai kaivannoissa. Jotkut yksilöt horrostavat maalla tai muissa kuivemmissa paikoissa. Viimeksi mainituissa on riski paleltumiseen, jos suoja ei ole tarpeeksi syvä. Tällöin sammakko on altis hengenvaaralliselle kuivumiselle. Hyvästä paikassa saattaa talvehtia kymmeniä tai jopa satoja yksilöitä. Kylmänhorroksen aikana sammakko liikuttelee itseään ajoittain ja tekee lyhyitä uintipyrähdyksiäkin, ellei horrosta kuivalla maalla.
Sammakot lisääntyvät munimalla. Lisääntyminen tapahtuu eri seuduilla eri aikaan, ajoittuen kuitenkin huhti-kesäkuulle. Kutupaikaksi kelpaavat ojat ja lammikot. Koiraat odottelevat naaraita kutupaikoilla suurin joukoin ja houkuttelevat niitä kurnuttamalla. Naaras munii veteen mätimunia, joiden päälle naaraan selässä oleva koiras laskee siemennesteen. Lisääntyminen tapahtuu ulkoisesti. Naaras voi munia jopa parisen tuhatta mätimunaa. Mätimunat turpoavat muninnan jälkeen ja nousevat pintaan yhtenäisenä, hyytelömäisenä massana. Se kehittyy rypälemäiseksi ja laajenee, kun munien ympärillä oleva hyytelö imee vettä. Sammakonkutua ei saa ottaa purkkiin, sillä kaikki sammakot ovat Suomessa rauhoitettuja. Munista kuoriutuu poikasia, joita kutsutaan nuijapäiksi. Lämpimissä pintavesissä munat kehittyvät nopeammin. Myös toukkien kehitysnopeus riippuu suuresti veden lämpötilasta. Toukalle kehittyvät ensin takaraajat ja vasta sitten eturaajat. Pyrstö surkastuu vähitellen. Kudusta kehittyy nuijapäitä n. 2-3 viikon ikäisenä. Toukat eli nuijapäät ovat n. 5-7 viikkoa nuijapäitä, kunnes ne kehittyvät sammakoksi eli kudun kehittyminen sammakoksi kestää noin kymmenen viikkoa. Sammakko on sukukypsä noin neljän vuoden ikäisenä ja voi elää jopa 15-vuotiaaksi.
Sammakko syö hyönteisiä, matoja, etanoita, kotiloita, hämähäkkieläimiä ja pieniä kaloja, joita se pyydystää tahmeapintaisella kielellään. Toukat eli nuijapäät syövät levää, bakteerimassaa ja paikoilleen kiinnittyneitä pikkueläimiä. Sammakolle kelpaavat myös raadot, mutta niitä se syö vain ääriolosuhteissa.
Sammakko eli ruskosammakko, tavallinen sammakko (Rana temporaria) on aitosammakoihin kuuluva yleinen sammakkolaji.
