Mustamuurahainen (Formica fusca) on nimensä mukaisesti ruumiiltaan kokonaan ruskeanmusta muurahaislaji, jonka sääret ovat vaalean ruskeat. Työläisen koko on 4,5–7 millimetriä.
Mustamuurahainen muistuttaa ulkonäöltään pihamauriaista eli sokerimuurahaista. Mustamuurahainen saattaa pesiä esimerkiksi kannon sisässä, ja kesäisin näkee runsaasti lentäviä mustamuurahaisia, jotka ovat lähteneet pesistä häälennoille.
Mustamuurahainen saattaa joskus tehdä tuhoja puutarhoissa.selvennä
Vuonna 2015 julkaistussa tutkimuksessa havaittiin mustamuurahaisten muuttavan ruokailutapojaan sienitaudille altistuttuaan. Ne lisäävät ruokavalioonsa reaktiivista happiradikaalia vetyperoksidia sisältäviä aineita kuten vaurioituneet kasvit, muut hyönteiset ja raadot.[1] Ravinnon muutos paransi tappavasta sienitaudista selviämisen todennäköisyyttä 20 prosenttia.[1]
Pihamauriainen (Lasius niger) ja mustamuurahainen (Formica fusca) ovat hyvin samanlaisia, mutta pihamauriaisen erot mustamuurahaiseen ovat:Lähteet
Aiheesta muualla
Mustamuurahainen (Formica fusca) on nimensä mukaisesti ruumiiltaan kokonaan ruskeanmusta muurahaislaji, jonka sääret ovat vaalean ruskeat. Työläisen koko on 4,5–7 millimetriä.
Mustamuurahainen muistuttaa ulkonäöltään pihamauriaista eli sokerimuurahaista. Mustamuurahainen saattaa pesiä esimerkiksi kannon sisässä, ja kesäisin näkee runsaasti lentäviä mustamuurahaisia, jotka ovat lähteneet pesistä häälennoille.
Mustamuurahainen saattaa joskus tehdä tuhoja puutarhoissa.selvennä
Vuonna 2015 julkaistussa tutkimuksessa havaittiin mustamuurahaisten muuttavan ruokailutapojaan sienitaudille altistuttuaan. Ne lisäävät ruokavalioonsa reaktiivista happiradikaalia vetyperoksidia sisältäviä aineita kuten vaurioituneet kasvit, muut hyönteiset ja raadot. Ravinnon muutos paransi tappavasta sienitaudista selviämisen todennäköisyyttä 20 prosenttia.