dcsimg

Pilkkukala ( Finlandês )

fornecido por wikipedia FI

Pilkkukala (Phalloceros caudimaculatus) on hammaskarppeihin kuuluva kala.

Pilkkukalakoiras kasvaa 3,5 cm pitkäksi, naaras jopa kuusisenttiseksi.[1] Pohjaväri on kellertävä, ja koiraassa on epäsäännöllisiä mustia pilkkuja.[2]

Pilkkukala elää Etelä-Amerikassa: Rio de Janeiron eteläpuolella Brasiliassa, Uruguayssa ja Argentiinassa. Kalaa on levitetty lampiin ja puroihin torjumaan moskiitontoukkia.[1] Myöhemmin on todettu että kala ei edes syö kovin paljon moskiitontoukkia. Australiassa Uuden Etelä-Walesin osavaltiossa elää kanta, jonka arvellaan levinneen sinne kotiakvaariosta.[2]

Pilkkukalan luonnollista elinympäristöä ovat hitaasti virtaavat joet ja purot, ja kasvien täyttämät lammikot. Niitä on tavattu myös estuaareista, joten ne näyttävät kestävän mietoa murtovettä.[3]

Pilkkukala on varsin helppohoitoinen akvaariokala. Se syö useimpia valmisruokia, ja kestää monenlaisia vesioloja ja lämpötiloja. Sen luonnollisessa ympäristössä veden pH on 7.4-7.6, mutta akvaariossa se on menestynyt vesissä, joiden pH on välillä 7-8. Akvaarioon suositellaan hienoa hiekkapohjaa ja tiheää kasvillisuutta, johon kuuluu myös veden pinnalla kelluvia kasveja.[3]

Lähteet

  1. a b Phalloceros caudimaculatus (peilipalvelin) FishBase. Froese, R. & Pauly, D. (toim.). (englanniksi)
  2. a b Speckled mosquitofish (Phalloceros caudimaculatus) Freshwater Pest Fish. NSW Dept. of Primary Industries. Viitattu 14.12.2012.
  3. a b Leopardfish, Phalloceros caudimaculatus Practical Fishkeeping. Viitattu 14.12.2012.
licença
cc-by-sa-3.0
direitos autorais
Wikipedian tekijät ja toimittajat
original
visite a fonte
site do parceiro
wikipedia FI

Pilkkukala: Brief Summary ( Finlandês )

fornecido por wikipedia FI

Pilkkukala (Phalloceros caudimaculatus) on hammaskarppeihin kuuluva kala.

Pilkkukalakoiras kasvaa 3,5 cm pitkäksi, naaras jopa kuusisenttiseksi. Pohjaväri on kellertävä, ja koiraassa on epäsäännöllisiä mustia pilkkuja.

Pilkkukala elää Etelä-Amerikassa: Rio de Janeiron eteläpuolella Brasiliassa, Uruguayssa ja Argentiinassa. Kalaa on levitetty lampiin ja puroihin torjumaan moskiitontoukkia. Myöhemmin on todettu että kala ei edes syö kovin paljon moskiitontoukkia. Australiassa Uuden Etelä-Walesin osavaltiossa elää kanta, jonka arvellaan levinneen sinne kotiakvaariosta.

Pilkkukalan luonnollista elinympäristöä ovat hitaasti virtaavat joet ja purot, ja kasvien täyttämät lammikot. Niitä on tavattu myös estuaareista, joten ne näyttävät kestävän mietoa murtovettä.

Pilkkukala on varsin helppohoitoinen akvaariokala. Se syö useimpia valmisruokia, ja kestää monenlaisia vesioloja ja lämpötiloja. Sen luonnollisessa ympäristössä veden pH on 7.4-7.6, mutta akvaariossa se on menestynyt vesissä, joiden pH on välillä 7-8. Akvaarioon suositellaan hienoa hiekkapohjaa ja tiheää kasvillisuutta, johon kuuluu myös veden pinnalla kelluvia kasveja.

licença
cc-by-sa-3.0
direitos autorais
Wikipedian tekijät ja toimittajat
original
visite a fonte
site do parceiro
wikipedia FI