Lupiini eli komealupiini (Lupinus polyphyllus) on hernekasveihin kuuluva monivuotinen kasvi, jonka luontainen levinneisyysalue ulottuu Pohjois-Amerikassa Alaskasta Wyomingiin ja Kaliforniaan. Eurooppaan komealupiini tuotiin 1800-luvulla koriste- ja rehukasviksi. Ruotsissa on kirjattu lupiinin esiintyminen villiintyneenä luonnossa ensi kerran jo vuonna 1870 Skånessa[1]. Lupiini parantaa maaperän typpipitoisuutta sitomalla typpeä ilmasta juurinystyröidensä bakteerien avulla. Sitä voidaan käyttää keinona lisätä heikkojen hiekkaisten maiden viljavuutta, sekä torjumaan eroosiota.[2]. Lupiini on määritelty Suomessa haitalliseksi vieraslajiksi.[3] Luettelossa Euroopan Unionin kannalta haitallisista vieraslajeista lupiinia ei kuitenkaan mainita.
Suomessa komealupiinia esiintyy koristekasvina puutarhoissa ja sieltä karanneena etenkin tienpientareilla ja ratapenkereillä sekä tienvarsiniityillä. Karkulaisena komealupiini on vallannut paikoin suuria aloja maan eteläosissa. Oulun pohjoispuolella ei juuri esiinny tiheän lupiinikasvuston valtaamia suuria alueita, koska ankarampi talvi ja lyhyempi kasvukausi estävät tehokkaasti siemenistä lisääntymistä. Kesällä kasvaneet hentojuuriset taimet eivät yleensä selviä talvesta, mutta syvälle juurtuneet isommaksi varttuneet yksilöt talvehtivat hyvin myös maan pohjoisimmissa osissa. Ruotsissa komealupiini esiintyy vastaavasti luonnossa etelästä maan keskiosiin asti teiden varsilla.
Kukan väri vaihtelee valkoisesta vaaleanpunaiseen, sinipunaiseen ja siniseen. Kukinnon väri vaihtelee myös samassa yksilössä riippuen iästä. Kukinnon rakenne on terttu, ja hedelmä on monisiemeninen palko. Palko on karvainen. Lehdet ovat monisormiset. Kukkimisaika on kesäkuusta heinäkuuhun.
Suomen ympäristökeskus on voimakkaasti lupiinin leviämisen estämisen kannalla, koska lupiini on luonnossa esiintyviä kotoperäisiä lajeja syrjäyttävä haitallinen vieraslaji. Komealupiini lisää maaperän typpipitoisuutta sitomalla typpeä ilmasta juurinystyröidensä bakteerien avulla kuten monet muutkin hernekasvit, esimerkiksi kotoperäinen hiirenvirna. Maaperän koostumuksen muutos heikentää alkuperäisten, köyhässä maaperässä esiintyvien niittykasvien elinmahdollisuutta.
Villi lupiini sisältää myrkyllisiä ja kitkeriä alkaloideja, mutta siitä on jalostettu vähäalkaloidisia makealupiiniksi kutsuttuja lajikkeita. Makealupiinin siemenet sisältävät runsaasti proteiinia ja sen juuret sitovat ilmakehän typpeä maaperään. Makealupiinia voidaan käyttää maaperän typpipitoisuuden nostamiseen. Sen vahva pylväsmäinen pääjuuri parantaa myös maaperän rakennetta fysikaalisesti. Siten lupiini sopii hyvin vuorottelukasviksi tavallisten viljojen välillä. Makealupiini ja keltalupiini (Lupinus luteus) ovat potentiaalisia rehukasveja myös alueilla, joilla soija ei kasva.[4] Ihmisetkin voivat syödä makealupiinin siemeniä, mutta maapähkinäallergiasta kärsivät saavat tavallisesti myös lupiinista allergisen reaktion.
Australia tuottaa 80 prosenttia maailman lupiinituotannosta. Siellä se on saanut jalansijaa huokeana valkuaislähteenä sikojen rehussa.[4]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lupiini Wikimedia Commonsissa
Lupiini eli komealupiini (Lupinus polyphyllus) on hernekasveihin kuuluva monivuotinen kasvi, jonka luontainen levinneisyysalue ulottuu Pohjois-Amerikassa Alaskasta Wyomingiin ja Kaliforniaan. Eurooppaan komealupiini tuotiin 1800-luvulla koriste- ja rehukasviksi. Ruotsissa on kirjattu lupiinin esiintyminen villiintyneenä luonnossa ensi kerran jo vuonna 1870 Skånessa. Lupiini parantaa maaperän typpipitoisuutta sitomalla typpeä ilmasta juurinystyröidensä bakteerien avulla. Sitä voidaan käyttää keinona lisätä heikkojen hiekkaisten maiden viljavuutta, sekä torjumaan eroosiota.. Lupiini on määritelty Suomessa haitalliseksi vieraslajiksi. Luettelossa Euroopan Unionin kannalta haitallisista vieraslajeista lupiinia ei kuitenkaan mainita.
