Der Mondfleck-Bürstenspinner oder Mondfleck-Bürstenbinder (Gynaephora selenitica) ist ein Schmetterling aus der Familie der Eulenfalter (Noctuidae).
Die Männchen haben eine ockergelbe bis hellbraune Färbung und sind ebenso wie die die dunkleren Vorderflügel der Weibchen stark weiß bis dunkelbraun punktiert. Am unteren Flügelrand befindet sich meist eine dünne hellgraue Binde. Am Vorderflügel findet sich ebenso ein hellgrauer teilweise halbmondförmiger Fleck.[1] Der deutschsprachige, aber auch wissenschaftliche Name leitet sich von diesem Fleck ab.[2] Die dunkelbraunen, fast schwarzen Hinterflügel sind meist zeichnungslos. Die Männchen sind mit 20–25 mm Flügelspannweite teilweise um 10 mm kleiner als die Weibchen mit 30–35 mm.[3] Die Fühler der Männchen sind sehr gefiedert, während die der Weibchen nur leicht kammzähnig sind. Am Hinterleib des Weibchens befindet sich eine Haarbürste, welche es über die grün und rundlichen Eier streicht.[1]
Die Raupen werden bis zu 35 mm lang und sind schwarz, mit hell- bis dunkelgrauen langen Haaren. Die fünf Rückenbürsten sind in jüngeren Stadien weiß mit schwarzer Basis, später färben sie sich gelblich-braun und grau.
Die gelblich behaarte Puppe ist rotbraun mit dunklen Flügelscheiden. Der Kokon ist grau bis graubraun und liegt meist in sandigen Böden.[1]
Junge Raupe
♂ Zwei Ansichten des gleichen Exemplars.
♀ Zwei Ansichten des gleichen Exemplars.
Die Raupen des Ginster-Streckfußes (Calliteara fascelina) sind leicht mit den Raupen des Mondfleck-Bürstenspinners zu verwechseln. Exemplare, welche man im Herbst findet, sind meist die des Mondfleck-Bürstenspinner, da die Raupen des Ginster-Streckfußes (Calliteara fascelina) schon klein überwintern, während die des Mondfleck-Bürstenspinners halbwüchsig oder sogar schon erwachsen überwintern. Eine weitere Möglichkeit, die Arten zu unterscheiden, ist das Verbreitungsgebiet, denn der Ginster-Streckfuß ist im Gegensatz zum Mondfleck-Bürstenspinner, bis nach Südeuropa verbreitet.[4]
Die Falter fliegen in einer Generation von Anfang Mai bis Ende Juni. Während die Männchen tagaktiv sind, fliegen die Weibchen nachts. Die Raupen überwintern in einer Erdhöhle und sind vom Spätsommer mit einer Winterpause bis in das Frühjahr des nächsten Jahres anzutreffen.
Die Raupen ernähren sich hauptsächlich von Hülsenfrüchtlern (Fabaceae) wie …
…, aber auch an anderen Pflanzen wie:
Die stark gefährdete Art ist in Mitteleuropa, Osteuropa bis zum Ural verbreitet. In Süd- West- und Nordeuropa kommt die Art nur stellenweise bzw. überhaupt nicht vor. Die Art bevorzugt als Habitat Magerrasen und Trockenwiesen, seltener auch Moore und warme Gebüschlandschaften.
Die Art ist stark gefährdet, was an der Zerstörung der Lebensräume durch Aufforstung, Verbauung und Trockenlegung liegt. Da die Art große Flächen zum Überleben benötigt, müssten große Gebiete geschützt werden, damit die Art konstant wieder häufiger wird.[6]
Dazu kommt, dass die Raupen, welche im Herbst noch recht häufig sind, den Winter wegen Parasiten oder Krankheiten oft nicht überleben.
Der Mondfleck-Bürstenspinner oder Mondfleck-Bürstenbinder (Gynaephora selenitica) ist ein Schmetterling aus der Familie der Eulenfalter (Noctuidae).
Gynaephora selenitica is a moth in the family Erebidae first described by Eugenius Johann Christoph Esper in 1789.[1] It is found from central Europe through eastern Europe to the Urals and Ob' River in West Siberia. It is not found in western and southern Europe and Scandinavia.[2]
The wingspan is 20–25 mm for males and 30–35 mm for females. Adults are on wing from May to June.
The larvae are polyphagous and feed mainly on Fabaceae species (including Lotus, Coronilla, Hippocrepis and Onobrychis), as well as various shrubs (Prunus spinosa, Salix, Vaccinium, Calluna and Rosa) and other plants (Asteraceae, Rosaceae including Potentilla). Larvae can be found from July to April. The species overwinters in the larval stage.[3]
Caterpillar
Female
Male
Gynaephora selenitica is a moth in the family Erebidae first described by Eugenius Johann Christoph Esper in 1789. It is found from central Europe through eastern Europe to the Urals and Ob' River in West Siberia. It is not found in western and southern Europe and Scandinavia.
The wingspan is 20–25 mm for males and 30–35 mm for females. Adults are on wing from May to June.
The larvae are polyphagous and feed mainly on Fabaceae species (including Lotus, Coronilla, Hippocrepis and Onobrychis), as well as various shrubs (Prunus spinosa, Salix, Vaccinium, Calluna and Rosa) and other plants (Asteraceae, Rosaceae including Potentilla). Larvae can be found from July to April. The species overwinters in the larval stage.
Caterpillar
Female
Male
Rämekarvajalka (Gynaephora selenitica) on jokseenkin harvinainen villakkaisiin kuuluva perhoslaji. Vanhemmassa kirjallisuudessa lajista on käytetty nimeä odelmakehrääjä. Suomen lajiston uhanalaisarvioinnissa 2010 se on luokiteltu vaarantuneeksi (VU)[2].
Rämekarvajalan siipien kärkiväli on koiraalla noin 25-32 millimetriä ja naaraalla noin 32-34 mm. Perhosen siipien pohjaväri on vihertävän tummanruskea ja takasiivet ovat etusiipiä tummemmat. Siipien kuviointi erottaa rämekarvajalan sen lähilajeista. Naaraan takaruumis on koirasta selvästi paksumpi. Molemmilla sukupuolilla on kampamaiset tuntosarvet.[1]
Toukka muistuttaa yleisemmän tuhkakarvajalan (Dicallomera fascelina) toukkaa. Se on musta ja kauttaaltaan pitkien mustien karvojen peittämä. Toukan selkäpuolella on viisi tuuheaa, mustaa karvatupsua, jotka ovat laidoilta vaaleanharmaat.[3]
♂
♀
Rämekarvajalka on levinnyt Eurooppaan ja Venäjälle. Euroopassa sen levinneisyysalue ulottuu Itä-Ranskasta Saksaan, Puolaan Baltiaan ja Suomeen, mutta muualta Skandinaviasta se puuttuu. Venäjällä lajia tavataan Mustanmeren pohjoispuolella, Keski-Venäjälle asti.[4] Suomessa lajilla on vakituinen kanta vain Kaakkois- ja Etelä-Suomessa, Linjan Sipoo-Mäntyharju-Rautjärvi kaakkoispuolella. Lännenpänä on satunnaisia esiintymiä. Laji on Suomessa tulokaslaji, joka on havaittu ensimmäisen kerran vuonna 1890 Porvoosta, jonka suunnalta se on levittäytynyt muualle Suomeen.[1][5]
Laji lentää Suomessa toukokuun lopusta kesäkuun loppuun. Hyvin harvinainen toinen sukupolvi lentää elokuussa. Luonnossa toisen sukupolven yksilöistä on vain yksittäishavaintoja.[1]
Lajin elinympäristöä ovat suot, erityisesti harvaa ja kituliasta mäntyä kasvavat rämeet. Lajin suosiossa ovat erityisesti rämeiden avosuota vasten olevat laidat. Perhosia on toisinaan tavattu myös muissa ympäristöissä, kuten apilapeltojen tuholaisena 1930-luvulla.[1] Perhosen esiintymät ovat paikallisia, eikä lajia yleensä tavata sen tyypillisen elinympäristön ulkopuolella.[4]
Laji on päiväaktiivinen ja lajin koiraat lentävät auringon paistaessa, parin metrin korkeudella. Illan tullen lento rauhoittuu. Naaraat ovat selvästi koiraita vähemmän liikkeellä ja ne lentävät selvästi matalammalla. Aikuiset perhoset eivät nauti ravintoa ja elävät vain muutaman päivän. Parittelun jälkeen naaras munii 150–200 munaa, jotka se asettaa erityisesti kuiville heinänkorsille. Munarykelmiin tarttuu suojaavia karvoja naaraan takaruumiista. Toukkia voi nähdä rämevarvuilla. Toukat elävät yksin ja nuorempina piilottelevat päivisin lähellä maanpintaa. Elo-syyskuussa, kun toukat ovat kookkaampia, ne eivät enää piilottele, jolloin niitä on helppo löytää. Toukat talvehtivat. Toukka koteloituu toukokuun alussa.[4]
Rämekarvajalan toukka on polyfagi. Tavallisia ravintokasveja ovat monet soiden kasvit, kuten suokukka, kanerva, juolukka, mustikka, vadelma, koivut, pajut ja haapa. Myös muita ravintokasveja on havaittu.[1]
Rämekarvajalka (Gynaephora selenitica) on jokseenkin harvinainen villakkaisiin kuuluva perhoslaji. Vanhemmassa kirjallisuudessa lajista on käytetty nimeä odelmakehrääjä. Suomen lajiston uhanalaisarvioinnissa 2010 se on luokiteltu vaarantuneeksi (VU).
Gynaephora selenitica, le Bombyx sélénitique ou Orgyie sélénitique, est une espèce de lépidoptères (papillons) de la famille des Erebidae et de la sous-famille des Lymantriinae.
Chenille
Les deux faces d'un adulte ♂ Muséum de Toulouse
Les deux faces d'un adulte ♀ Muséum de Toulouse
Polyphages, les chenilles se développent sur des Fabaceae (Légumineuses) dont Lathyrus sylvestris, Lathyrus pratensis, Vicia cracca, Trifolium pratense ; aussi sur d'autres herbacées, des arbres : Luzula, Deschampsia caespitosa, Potentilla erecta, Betula verrucosa, Betula pubescens, Quercus robur, Salix caprea, Salix aurita, Salix phylicifolia, Populus tremula, Rubus idaeus, Calluna vulgaris, Vaccinium myrtillus, Vaccinium uliginosum, Andromeda polifolia [1].
L'espèce actuellement appelée Gynaephora selenitica a été décrite par l’entomologiste Eugen Johann Christoph Esper en 1789, sous le nom initial de Phalaena (Bombyx) selenitica[2]. Elle est l'espèce type du genre Gynaephora.
Gynaephora selenitica, le Bombyx sélénitique ou Orgyie sélénitique, est une espèce de lépidoptères (papillons) de la famille des Erebidae et de la sous-famille des Lymantriinae.
Gynaephora selenitica is een vlinder uit de familie van de spinneruilen (Erebidae), onderfamilie donsvlinders (Lymantriinae). De wetenschappelijke naam van de soort is voor het eerst geldig gepubliceerd in 1789 door Esper.
Deze nachtvlinder komt voor in Europa.
Bronnen, noten en/of referenties
Gynaephora selenitica er en sommerfugl i gruppen børstespinnere (Lymantriidae). Denne mørke arten forekommer ikke i Norge, de nærmeste bestandene er i det sørlige Finland.
En middelsstor (vingespenn 26 – 37 mm), kraftig, mørkegrå spinner. Hannen har fjærformede antenner, hunnen trådformede. Kroppen er kledt med ganske lange, mørkegrå hår og rundt bakkroppsspissen har den en dusk av lange hår (analull). Forvingen er mørkegrå, tynt skjellkledt og delvis gjennomsiktig, med en lys, strekformet flekk omtrent midt i vingen og et ujevnt, lyst tverrbånd nær ytterkanten. Hårfrynsene langs kanten er vekselvis lysegrå og mørke. Bakvingen er ensfarget mørkegrå. Hos hannen er den kantet med ganske lange, gulaktige hårfrynser, hos hunnen er disse grå. Larven er svart med tufser av lange, grå hår. Den har to bunter av lengre, svarte hår i forenden og en slik bunt bak. På ryggen har den fem "barberkoster" av tette, oppstående hår som er hvite på sidene og svarte i midten. Den ligner sterkt på larven til heibørstespinner (Calliteara fascelina), men er litt mørkere på afreg.
♂
♀
Denne sommerfuglen er knyttet til myrer. Larvene lever på ulike slags busker, mest på lyng-arter. De voksne sommerfuglene flyr om dagen, helst i solskinn, i mai – juni. Hunnen sitter mest stille og sender ut feromoner, som kan lokke hanner på lang avstand. Hun flyr meget sjelden, blant annet på grunn av den tunge eggmassen hun har i bakkroppen. Sommerfuglene tar ikke næring til seg og lever bare noen få dager. Som hos mange andre børstespinnere ser man larvene mye oftere enn de voksne sommerfuglene. Etter parringen legger hunnen 150 – 220 egg fordelt på flere eggklynger. De dekkes med noen av hårene fra hunnens bakkroppsspiss. En stor del av larvene blir ofte angrepet av parasitter, og mange dør i løpet av vinteren på grunn av soppangrep. Larven overvintrer, og forvandler seg til en puppe tidlig neste vår, denne klekkes etter omtrent en måned.
Arten forekommer bare i Europa, fra det sydøstlige Frankrike gjennom Mellom-Europa østover til Uralfjellene. I Norden finnes den bare i det sydligste Finland, der bestandene har svinget sterkt. Til tider har arten vært tallrik, andre ganger nesten helt borte.
Gynaephora selenitica er en sommerfugl i gruppen børstespinnere (Lymantriidae). Denne mørke arten forekommer ikke i Norge, de nærmeste bestandene er i det sørlige Finland.
Gynaephora selenitica Esper, 1789
Шерстолапка лунчатая или Волнянка лунчатая (лат. Gynaephora selenitica) — бабочка из семейства волнянок (Lymantriidae). Локальный и нечастый лесо-луговой ксеромезофильный вид.
Отличается ярко выраженным половым диморфизмом. Размах крыльев самцов до 30—35 мм, у самок до 40 мм, чьи крылья заметно более вытянутые. Передние крылья пестрые, светло-коричневого цвета, с пятнистым рисунком, который образован темно-бурыми полосами и беловатыми пятнами, особо выделяется светлое полулунное пятно в центральной ячейке. Задние крылья однотонного темно-бурого цвета у самца и светло-бурого цвета у самки. Гусеница черного цвета, с 5 желтовато-серыми, сверху черными щеточками и тремя черными кисточками волосков.
_(2795964365).jpg)
♂
♀
В европейской части России в лесной полосе и лесостепи, в Средней Европе на север до 63° с. ш., Финляндия, локально в Прибалтике, на Карельском перешейке. Единственная находка в Сибири — из Тюменской области.
Дает одно поколение за год и летают с мая по июнь. Бабочки населяют прогреваемые и сухие лесные опушки, особенно по южным склонам холмов. Имаго живут несколько суток. Самцы активно летают днём, отыскивая малоподвижных самок. Спаривание обычно происходит сразу же после выхода самки из куколки. Самка откладывает несколько десятков яиц, покрывая кладку черными волосками. В младшем возрасте гусеницы питаются бобовыми (клевер, чина и др.), в старших возрастах — на молодых древесно-кустарниковых растениях, часто на деревьях рода ива, березе, дубе, рябине, яблони, липе, клене и кустарниках из вересковых. Также зарегистрировано питание хвойными: лиственница, сосна, ель. Осенью гусеницы уходят на зимовку в почву.
Шерстолапка лунчатая или Волнянка лунчатая (лат. Gynaephora selenitica) — бабочка из семейства волнянок (Lymantriidae). Локальный и нечастый лесо-луговой ксеромезофильный вид.
白斑草原毛虫（学名：Gynaephora selenitica）是毒蛾科一种蛾的幼虫。它生活区域从欧洲中部到欧洲东部至乌拉尔区域。在欧洲西部、欧洲南部和斯堪的纳维亚没有被发现。[2]
翼展雄性为20-25毫米，雌性30-35毫米。[3]成蛾5月到6月有翅膀。
_(2795964365).jpg)
♂
幼虫食物多样性，主要以豆科植物为食（包括百脉根属、小冠花属、Hippocrepis和驴食草属），以及各种灌木（黑刺李、柳树、越橘属、帚石楠和蔷薇属）和其他植物（菊科、委陵菜属）。幼虫生活在4月到7月。 该物种以幼虫阶段过冬。[4]
_(2795964365).jpg)
_(2795964365).jpg)
![[1]](http://www.funet.fi/pub/sci/bio/life/insecta/lepidoptera/ditrysia/noctuoidea/lymantriidae/gynaephora/selenitica.jpg){kind=link}