Puolukka (Vaccinium vitis-idaea) on puolukoiden sukuun (Vaccinium) ja kanervakasvien heimoon kuuluva, 5–30 senttimetriä korkea ainavihanta varpu, joka kasvaa laajalla alueella pohjoisella pallonpuoliskolla. Puolukalla on vihreät ja suipot lehdet, jotka ovat 10–25 millimetriä pitkät. Puolukka kukkii touko-kesäkuussa ja punainen syötävä pohjusmarja on kypsä syyskuussa. Puolukka viihtyy parhaiten kuivien kangasmetsien puolukkatyypin metsissä.
Puolukka on yleisesti käytetty marja sekä Suomen tärkein luonnonmarja[2], myös Etelä- ja Keski-Euroopassa puolukkaa arvostetaan suuresti. Suomessa vuosittainen puolukkasato vaihtelee 180–500 milj. kg paikkeilla. Sitä poimitaan vuosittain noin 100 milj. kg, mutta kaupalliseen käyttöön vain noin 5–10 milj. kg.[3][4]
Yksi puolukkayksilö laajenee kasvullisesti noin neliödesimetrin kokoisen laikun verran vuodessa[5].
Puolukan varvut ovat 5–30 cm pitkiä[2], pystyjä tai kohenevia [5] sekä hieman karvaisia. Pohjois-Suomessa esiintyvän ”pitkän puolukan” varvun koko voi olla jopa 50 cm[2].
Puolukan lehdet ovat karvaisia[6] pitkänomaisia ja vastapuikeita, ja niiden alapinnalla on tummia pisteitä[5]. Lehtilapa on soikea ja melkein tasasuhtainen. Lehden yläpinta on uurteinen, tummanvärinen sekä nahkea. Lehden reuna kääntyy alaspäin, ja sen kärjessä on usein isohko nystermä. Lehtiruoti on kooltaan 1–2 mm[6].
Koska puolukka on kuivien kangasmetsien laji, se säästää vettä, kun se ei pudota lehtiään syksyisin. Puolukan lehtien elinikä on noin 2–4 vuotta. Puolukka kasvattaa vain noin kymmenen uutta lehteä joka kevät[7].
Puolukan kukinto nuokkuu verson latvassa. Kukat eli teriöt ovat valkoisia tai hieman vaaleanpunaisia ja muodoltaan kello- tai ruukkumaisia. Puolukka on sekä hyönteis- että itsepölytteinen[8]. Heteissä ei ole sarvimaisia lisäkkeitä, vaan siitepöly varisee ulos ponnenpuoliskojen päissä olevista sarvimaisista pidentymistä.[9] Kukkaperä on lyhyt ja nystykarvainen. Verhiö on kooltaan noin yhden millimetrin. Heteitä puolukalla on 4–8.[10] Emin vartalo on pitkä[6].
Puolukan kukkiminen ajoittuu yleensä kesä–heinäkuun tienoille. Joskus elo–syyskuussa ilmaantuu jälkikukintoja. Tärkeimpiä puolukan pölyttäjiä ovat kimalaiset ja maamehiläiset. Kärpäset, ripsiäiset sekä kovakuoriaiset ovat puolukan kannalta tehottomia pölyttäjiä[2].
Puolukan hedelmä on kypsänä pallomainen, punainen, läpimitaltaan noin 5–8 millimetriä oleva happamahko marja[10]. Marjoilla on paljon hyötykäyttöä taloustuotteena ja ihmisten sekä metsän eläintenkin ravintona. Puolukka kuuluu kanervakasveihin, mutta puolukoiden alaheimoa Vaccinidae on ehdotettu omaksi heimokseen, sillä sen hedelmänä on marja[11].
Puolukkakasvien maavarsistojen ikä on noin parikymmentä vuotta. Ilmaversot ja lehdet elävät puolestaan noin neljä vuotta, mutta itse puolukkakasvi voi olla yli 100 vuoden ikäinen, sillä se uusiutuu jatkuvasti[2].
Karussa ja happamassa kangasmetsähumuksessa puolukka elää myös symbioosissa joidenkin sienten kanssa[5]. Puolukkaan voivat iskeä myös erilaiset sienitaudit. Yleisimmät sienitaudit ovat pöhösienten (Exobasidium spp.) aiheuttamia, ja ne aiheuttavat puolukan lehtien turpoamista ja käpristymistä. Sieni valjastaa puolukan lehdet tällöin omien itiöidensä tuottamiseen, eivätkä ne enää sen jälkeen pysty yhteyttämään. Mycosphaerella rubefaciens -kotelosieni taas aiheuttaa lehtien värjäytymistä punaiseksi ja turpoamista. Toinen yleinen puolukassa esiintyvä sieni on myös harmaita laikkuja lehtien pintaan aiheuttava Mycosphaerella stemmatea. Gibbera vaccinii -hiilipahkasieni aiheuttaa nokimaista, paksua karstaa. Härmäsienet ovat Suomessa harvinaisia, mutta mustikanruostesieni on yleinen. Suomessa esiintyy harvinaisena ruostesieni Calyptospora geoppertina, joka muodostaa puolukan varressa talvi-itiöitään muuttaen sen paksuksi[2].
Puolukan latinankielisessä lajinimessä Vaccinium vitis-idaea vitis tarkoittaa latinaksi viiniköynnöstä ja idaea Idavuorella asuvaa[2]. Idavuorella viitataan Kreetalla olevaan vuoreen, joka tunnetaan nykyään nimellä Psiloreitis. Puolukka ei nimestään huolimatta kasva Psiloreitiksella. Nimi on peräisin antiikin kreikkalaisen Theofrastoksen tutkimuksesta, jossa hän todennäköisesti kuvailee vuorella kasvavaa mustikkaa ja jota tieteellisen nimen antanut Carl von Linné tulkitsi ilmeisesti väärin ja yhdisti Idavuorella esiintyvän lajin puolukkaan.[12]
Puolukkaa kasvaa Pohjois-Amerikassa ja Euraasiassa. Alalaji vitis-idaea kasvaa Euraasiassa ja alalaji minus Pohjois-Amerikassa. Euraasian alalajia tavataan Euroopassa Skandinaviasta Italian ja Kaukasuksen pohjoisosiin asti. Aasiassa sen levinneisyysalue kattaa mantereen pohjoisosat Siperiasta Pohjois-Kiinaan ja Koreaan. Lisäksi sitä kasvaa Japanissa. Pohjois-Amerikan alalaji kasvaa Grönlannin luoteisosista Kanadan eteläosiin ja Yhdysvaltain Uuden-Englannin alueelle. Sitä tavataan koko mantereen pohjoisosissa, lännessä aina Brittiläisessä Kolumbiassa ja Beringinmeren saarilla asti.[13]
Puolukka on levittäytynyt laajalti pohjoisen lauhkeisiin metsiin, ja sitä kasvaa myös arktisissa ja vuoristoisissa ympäristöissä. Levinneisyysalueensa eteläosissa se kasvaa pääasiassa soilla, mutta muualla sen kasvuympäristöksi käyvät sekä kuivat että kosteat paikat.[13] Puolukka viihtyy Suomen metsätyyppiopin mukaan erityisesti valoisissa ja kuivahkoissa kangasmetsissä. Sitä tavataan silti myös korvissa, rämeillä, kallioilla, tunturikankailla, pellonpientareilla ja tienvarsilla.[10]
Puolukan saattaa sekoittaa sianpuolukkaan (Arctostaphylos uva-ursi). Se kasvaa puolukan tavoin kuivilla kankailla ja kalliorinteillä. Sianpuolukan erottaa puolukasta esimerkiksi sen lehdistä: sianpuolukan lehdillä on alapinnalla verkkosuonitus ja puolukan lehtien alapinnalla on tummia pisteitä, ilmarakokuoppia. Sianpuolukan lehdet ovat myös tyvestään kapenevat eli suikean vastapuikeat. Lisäksi sianpuolukan marjat ovat mauttomia, kuivia ja jauhoisia eikä niillä ole juuri käyttöä talousmarjoina. Sianpuolukka on kuitenkin puolukkaa tunnetumpi ja käytetympi rohdoskasvi.[14]
Puolukka risteytyy myös mustikan kanssa, (Vaccinium x intermedium). Risteymän marjasato on niukkaa heikkolaatuisen siitepölyn takia ja sen lehdet ovat puolukan ja mustikan välimuoto[2].
Ravintoarvojen lähde: [15] (Finelin tietokanta, elintarvike nro 440)
Infobox OKPuolukka on yleisesti käytetty marja sekä Suomen tärkein luonnonmarja[2], ja myös Etelä- ja Keski-Euroopassa puolukkaa arvostetaan korkealle. Suomessa vuosittainen puolukkasato vaihtelee 200–500 milj. kg paikkeilla. Sitä poimitaan vuosittain noin 100 milj. kg, mutta kaupalliseen käyttöön vain noin 5–10 milj. kg.[3][4] Sato vaihtelee paljon vuodesta toiseen.[16]
Puolukka on ruoanlaitossa monikäyttöinen marja. Siitä tehdään mehua, hilloa, puuroa, sosetta, hyytelöä sekä paljon muuta. Sitä voidaan myös lisätä leipään ja mämmiin[17]. Ihmisten lisäksi puolukoita syövät ainakin kanalinnut, rastaat, karhut, mäyrät, muutkin petoeläimet sekä metsähiiret sekä -myyrät.
Puolukat säilyvät erittäin hyvin ilman säilöntäaineita niiden sisältämän bentsoehapon takia. Survottuina ne säilyvät erinomaisesti alle viiden asteen lämpötiloissa[2].
Puolukka on hapan marja. Sen kokonaishappopitoisuus on noin 2,5 %, mistä noin 0,05–0,2 % on bentsoehappoa[2] ja loput pääasiassa omena- tai sitruunahappoa. Marjojen sokeripitoisuus on noin 8–9 %. Puolukka sisältää myös arbutiinia, vakkiniinia[7] sekä vähän vitamiineja, C-vitamiinia siinä on noin 5–10 milligrammaa sataa grammaa kohti ja A-vitamiinia 100 kansainvälistä yksikköä.
Puolukan tärkeimmät terveysvaikutukset perustuvat sen erilaisiin polyfenoliyhdisteisiin sekä kivennäis- ja hivenaineisiin, joita se sisältää paljon. Puolukassa on runsaita määriä ainakin mangaania, polyfenoliyhdisteitä (kuten resveratroli, lignaanit sekä proantosyanidiinit), flavonoideja sekä bioflaviineja[18]. Mangaani on tärkeä ravintoaine energia-, valkuaisaine- sekä kolesteroliaineenvaihdunnan entsyymeille. Resveratrolilla on tulehdusta ehkäiseviä vaikutuksia ja proantosyanidiinit ehkäisevät haitallisten aineiden kiinnittymistä limakalvoille[18]. Puolukka on myös hyvä kuidun lähde[19]. Lisäksi puolukka sisältää paljon polyfenoleja (”P-vitamiinia”)[20].
Marjat edistävät maksan, sapen sekä vatsan toimintaa, pitävät suoliston terveenä, edistävät raudan sekä kivennäisaineiden imeytymistä. Antibioottiset aineet torjuvat munuaisten ja virtsateiden tulehduksia[21].
Eräiden marjojen ravintoarvot per 100 g[22]
Puolukka Mansikka Mustaherukka Mustikka Energiaa 33,8 kcal 47 kcal 59 kcal 44 kcal Hiilihydraatteja 6,8 g 8,4 g 7,8 g 6,4 g Proteiinia 0,4 g 0,5 g 1,1 g 0,5 g Rasvaa 0,5 g 0,2 g 0,4 g 0,6 g Ravintokuitua 2,6 g 1,9 g 5,8 g 3,3 g Sokereita 6,7 g 8,4 g 7,8 g 6,4 g C-vitamiinia 7,5 mg 60 mg 120 mg 15 mgPuolukan lehdillä on myös rohdoskäyttöä. Niistä voidaan valmista teetä, joka tepsii reumavaivoihin, virtsatietulehduksiin sekä verensokerin alentamiseen. Puolukan lehdissä on 4–9 prosenttia arbutiinia, joka on tärkeimpiä virtsatietulehduksen hoitoon vaikuttavia aineita[19]. Yliannos puolukanlehtiteetä voi kuitenkin aiheuttaa myrkytyksen, joten sitä pitää käyttää hillitysti. Rohdoskasvina puolukka jää ravintokasvina vähemmän käytetyn sianpuolukan varjoon[5].
Puolukasta on jalostettu Ruotsissa useita lajikkeita, joissa on isommat marjat ja suurempi sato kuin villissä puolukassa. Viljeltyjä lajikkeita ovat muun muassa:[23]
Puolukka (Vaccinium vitis-idaea) on puolukoiden sukuun (Vaccinium) ja kanervakasvien heimoon kuuluva, 5–30 senttimetriä korkea ainavihanta varpu, joka kasvaa laajalla alueella pohjoisella pallonpuoliskolla. Puolukalla on vihreät ja suipot lehdet, jotka ovat 10–25 millimetriä pitkät. Puolukka kukkii touko-kesäkuussa ja punainen syötävä pohjusmarja on kypsä syyskuussa. Puolukka viihtyy parhaiten kuivien kangasmetsien puolukkatyypin metsissä.
Puolukka on yleisesti käytetty marja sekä Suomen tärkein luonnonmarja, myös Etelä- ja Keski-Euroopassa puolukkaa arvostetaan suuresti. Suomessa vuosittainen puolukkasato vaihtelee 180–500 milj. kg paikkeilla. Sitä poimitaan vuosittain noin 100 milj. kg, mutta kaupalliseen käyttöön vain noin 5–10 milj. kg.
