Lapinuunilintu (Seicercus borealis) on uunilintujen heimoon kuuluva varpuslintu, Suomessa melko harvinainen.
Lapinuunilintu on päältä vihertävänharmaa, vatsapuolelta vaalea. Eroaa uunilinnusta voimakkaampien päänkuvioiden, laulun ja siipijuovan avulla.
Linnun pituus on 11,5–13 cm ja paino noin 10 g. Pajulinnun kokoinen. Ulkomuodoltaan muistuttaa kuitenkin enemmän idänuunilintua.
Vanhin suomalainen rengastettu lapinuunilintu on ollut vähintään 2 vuotta 5 päivää vanha.
Kutsuääni terävä ”tsrit”. Laulu tyystin erilainen kuin muilla uunilinnuilla: hakkaava, toistava säe joka tuo mieleen hernekertun tai keltasirkun laulun alun – ”sri sri sri sri sri sri sri sri sri sri sri sri sri”.
Lapinuunilintu pesii Fennoskandian pohjoisosissa ja Pohjois-Siperiassa sekä paikoin Alaskassa. Suomessa vähälukuinen pesimälaji Itä- ja Pohjois-Suomessa. Saapuu talvehtimisalueiltaan Kaakkois-Aasiasta vasta kesäkuussa, poistuu jo elokuussa.
Euroopan noin 5 000 parin kanta pesii valtaosin Suomessa, sillä Ruotsissa on vain kymmenkunta ja Norjassa 10–100 pesivää paria.
Lapinuunilintu viihtyy koivu- ja sekametsässä, mielellään rannalla. Usein läpitunkemattomissa koivuryteiköissä tai mäntyrääseiköissä.
Pesä on yleensä maassa mättäässä tai ojan/joen penkassa, joskus myös vähän maanpinnan yläpuolella esimerkiksi kannolla. Muninta alkaa juhannuksen tietämissä. Munia on 6–7. Haudonta-aika lienee vajaa 2 viikkoa, samoin pesäpoikasaika. Koiras voi pesiä kahden naaraan kanssa.
Lapinuunilintu syö hyönteisiä.
Lapinuunilintu (Seicercus borealis) on uunilintujen heimoon kuuluva varpuslintu, Suomessa melko harvinainen.