Microcebus berthae on hiirimakeista pienikokoisin ja maailman pienin kädellinen. Aikuinen maki on häntä mukaan luettuna noin yhdeksän senttimetriä pitkä ja painaa 30 grammaa. Aiemmin niitä luultiin suurempien lajien poikasiksi.[2] Muiden puoliapinoiden tapaan sillä on suuret silmät. Väritykseltään se on punertavan ruskea.[3] Eläin on nimetty madagaskarilaisen eläintieteilijän Madame Berthen mukaan.[2] Näitä pieniä nisäkkäitä asuu vain pienellä alueella läntisessä Madagaskarissa, 5 000 km2 alueella. Lajin pahimpana uhkana on laiton metsätalous ja kaskeaminen.[1] Nämä pienet yöeläimet liikkuvat helposti metsässä ja pensaikossa ja etsivät ruoakseen hedelmiä, hyönteisiä ja pieniä liskoja. Vaikka ne syövät monenlaista, tärkein ravinnonlähde on erään hyönteislajin erittämä mesikaste. Niitä puolestaan metsästävät esimerkiksi suuremmat puoliapinat, mangustit, sivettikissat, pöllöt ja käärmeet.
Talviaikaan nämä pikku kädelliset hidastavat elintoimintojaan osaksi vuorokautta ja vajoavat eräänlaiseen hetkelliseen horrokseen, jolloin niiden ruumiinlämpö laskee lähelle ympäristön lämpötilaa. Näin ne säästävät vettä ja energiaa.[4]
Microcebus berthae on hiirimakeista pienikokoisin ja maailman pienin kädellinen. Aikuinen maki on häntä mukaan luettuna noin yhdeksän senttimetriä pitkä ja painaa 30 grammaa. Aiemmin niitä luultiin suurempien lajien poikasiksi. Muiden puoliapinoiden tapaan sillä on suuret silmät. Väritykseltään se on punertavan ruskea. Eläin on nimetty madagaskarilaisen eläintieteilijän Madame Berthen mukaan. Näitä pieniä nisäkkäitä asuu vain pienellä alueella läntisessä Madagaskarissa, 5 000 km2 alueella. Lajin pahimpana uhkana on laiton metsätalous ja kaskeaminen. Nämä pienet yöeläimet liikkuvat helposti metsässä ja pensaikossa ja etsivät ruoakseen hedelmiä, hyönteisiä ja pieniä liskoja. Vaikka ne syövät monenlaista, tärkein ravinnonlähde on erään hyönteislajin erittämä mesikaste. Niitä puolestaan metsästävät esimerkiksi suuremmat puoliapinat, mangustit, sivettikissat, pöllöt ja käärmeet.
Talviaikaan nämä pikku kädelliset hidastavat elintoimintojaan osaksi vuorokautta ja vajoavat eräänlaiseen hetkelliseen horrokseen, jolloin niiden ruumiinlämpö laskee lähelle ympäristön lämpötilaa. Näin ne säästävät vettä ja energiaa.
