Clinopodium vulgare ye una especie yerbácea de la familia de les llabiaes.
Planta común en melojares y pinares[1] En montes abiertos, maleces, sebes y praderíes caliares.
Yerba perenne, cubierta de pelos en toes los sos partes. Tarmos erectos d'hasta 80 cm d'altor. Fueyes opuestes, ovdas o ováu-llanceolaes, peciolaes, colos cantos llixeramente crenado-serruchaos. Flores densamente dispuestes en falsos verticiloss más o menos alloñaos ente ellos; bráctees lineares, plumoses, de llargor aproximao igual a la del mota; corola tubular, bilabiada, de 12-22 mm, de color púrpura o arrosáu. Frutu formáu por 4 nozuques. Floria dende finales de primavera y nel branu.
El vinu de clinopodio (preparáu por maceración de les flores nun bon xerez) resulta ser un escelente aperitivo y úsase en medicina familiar como estomacal y pa combatir los estaos de murria.[1]
.
Esta páxina forma parte del wikiproyeutu Botánica, un esfuerciu collaborativu col fin d'ameyorar y organizar tolos conteníos rellacionaos con esti tema. Visita la páxina d'alderique del proyeutu pa collaborar y facer entrugues o suxerencies. Kransbørste (Clinopodium vulgare) er en flerårig, urteagtig plante med en opret til opstigende vækst. Stænglerne er firkantede og tæt behårede. De bærer korsvist modsat stillede, stilkede og ægformede blade med savtakket rand. Oversiden er gråligt græsgrøn, mens undersiden er lyst grågrøn. Begge bladsider er tæt hårede. Blomstringen foregår i juli-august, hvor man finder blomsterne siddende 3-20 sammen i kranse ved bladhjørnerne. De enkelte blomster er 5-tallige og uregelmæssige med lyserøde kronblade og tydelige læber. Overlæben er indskåren eller tofliget. Frugterne er kapsler med få frø.
Rodsystemet består af en forveddet rodstok, der sender spinkle, vandrette jordstængler ud. De bærer de trævlede rødder.
Kransbørste når en højde på 0,50 m eller mere og en bredde på ca. 0,25 m. Den årlige tilvækst er henholdsvis 50 cm og 25 cm.
Planten kan ligne Merian, men har ikke denne arts prikkede bladundersider.
Kransbørste har sin naturlige udbredelse i Nordafrika, Mellemøsten, Sibirien, Canada og USA samt det meste af Europa. I Danmark er arten almindelig i Østjylland og på Øerne, men ellers sjælden. Arten er knyttet til plantesamfund i klassen Trifolio-Geranietea sanguinei, og den findes på solåbne eller let skyggede, tørre voksesteder, f.eks. overdrev, skovbryn og skrænter. Ved Lunge Bjerge på Wedellsborg Banker vokser arten på overdrev sammen med bl.a. Merian, Alm. Pimpinelle, Bakke-Nellike, Bitter Bakkestjerne, Blåmunke, Bredbladet Timian, Feber-Nellikerod, Gul Rundbælg, Humle-Sneglebælg, Hvid Okseøje, Liden Storkenæb, Mark-Krageklo, Prikbladet Perikon, Skov-Gøgelilje, Stor Knopurt, Stortoppet Hvene og Vellugtende Gulaks.[1]
Kransbørste (Clinopodium vulgare) er en flerårig, urteagtig plante med en opret til opstigende vækst. Stænglerne er firkantede og tæt behårede. De bærer korsvist modsat stillede, stilkede og ægformede blade med savtakket rand. Oversiden er gråligt græsgrøn, mens undersiden er lyst grågrøn. Begge bladsider er tæt hårede. Blomstringen foregår i juli-august, hvor man finder blomsterne siddende 3-20 sammen i kranse ved bladhjørnerne. De enkelte blomster er 5-tallige og uregelmæssige med lyserøde kronblade og tydelige læber. Overlæben er indskåren eller tofliget. Frugterne er kapsler med få frø.
Rodsystemet består af en forveddet rodstok, der sender spinkle, vandrette jordstængler ud. De bærer de trævlede rødder.
Kransbørste når en højde på 0,50 m eller mere og en bredde på ca. 0,25 m. Den årlige tilvækst er henholdsvis 50 cm og 25 cm.
Planten kan ligne Merian, men har ikke denne arts prikkede bladundersider.
Der Gemeine Wirbeldost (Clinopodium vulgare), auch Gewöhnlicher Wirbeldost genannt, ist eine Pflanzenart der Gattung Bergminze in der Familie der Lippenblütler (Lamiaceae).
Der Gewöhnliche Wirbeldost wächst als ausdauernde krautige Pflanze und erreicht Wuchshöhen von 20 bis, meist 30 bis 60 Zentimetern. Vom holzigen „Wurzelstock“ gehen Ausläufer aus. Der Wirbeldost ist schwach aromatisch. Der aufsteigende Stängel ist mehr oder minder ästig und abstehend behaart. Die Blätter sind kreuzgegenständig, kurz gestielt, eiförmig und schwach gekerbt bis ganzrandig. Die ein bis vier Scheinquirle werden von einer Hülle umgeben, die aus lang-bewimperten borstigen Blättern besteht und von den tragenden Laubblättern überragt wird.
Die Blütezeit reicht von Juli bis Oktober.[1] 10 bis 20 Blüten stehen in dichten Scheinquirlen zusammen. Meist blühen nur wenige Blüten eines Quirls gleichzeitig. Neben zwittrigen Blüten kommen auch kleinere weibliche Blüten oder auch rein weibliche Pflanzenexemplare vor.[2]
Die Blüten sind zygomorph mit doppelter Blütenhülle. Die purpurfarbenen oder gelegentlich weißen Kronblätter sind 10 bis 15 Millimeter lang, außen flaumig behaart, mit leicht gekrümmter Kronröhre.
Die Klausenfrüchte zerfallen in Klausen. Die kastanienbraunen Klausen sind kugelig und etwa 1 Millimeter lang.
Nichtblühende Pflanzen ähneln dem Oregano (Origanum vulgare).[3] Im Unterschied zum Oregano sind beim Wirbeldost die Laubblätter auf der Unterseite nicht punktiert.
Der Gewöhnliche Wirbeldost ist ein Hemikryptophyt (Schaftpflanze).[2]
Blütenökologisch handelt es sich um „Eigentliche Lippenblüten“. Ihre Narben und Staubbeutel sind nur von oben bedeckt. Nektar ist reichlich vorhanden, aber wegen der langen Kronröhre ist er nur Hummeln (Gattung Bombus) und Schmetterlingen zugänglich; auch Selbstbestäubung ist erfolgreich.[2]
Die Diasporen sind die Klausen, die als Windstreuer und Klebhafter ausgebreitet werden.[2]
Die Raupen der Grasminiermotte Stephensia brunnichella[4] leben (nur) am Wirbeldost.
Der Wirbeldost wird manchmal vom Pfefferminzrost Puccinia menthae befallen.
Der Gewöhnliche Wirbeldost kommt in ganz Europa (in Norwegen bis zum 66. Breitengrad), in Nordafrika, im gemäßigten Asien sowie in Nordamerika vor. Nach Gustav Hegi[5] hängt die zirkumpolare Verbreitung dieser Art mit ihren geringen Standortansprüchen und ihrem starken vegetativen Ausbreitungsvermögen zusammen.
Der Wirbeldost wächst in Staudenfluren und an Säumen trockener Standorte (Klasse Trifolio-Geranietea sanguinei)[6] vom Meeresniveau bis in die subalpine Höhenstufe. Er kommt in Höhenlagen bis zu, beispielsweise im Wallis von 2000 Metern, in der Türkei von 2500 Metern[5][7] vor und in den Allgäuer Alpen steigt er an den Ochsenhofener Köpfen in Vorarlberg bis in eine Höhenlage von 1900 Meter auf.[8] In Mitteleuropa ist er eine Charakterart der Ordnung Origanetalia.[9]
Clinopodium vulgare wurde 1753 von Carl von Linné in Species Plantarum[10] erstveröffentlicht. Wichtige Synonyme für Clinopodium vulgare L. sind Calamintha clinopodium Spenner und Satureja vulgaris (L.) Fritsch.
Von Clinopodium vulgare sind etwa drei[11][12] Unterarten anerkannt:
Die Chromosomenzahl aller drei Unterarten beträgt 2n = 20.[11]
Für den Gemeinen Wirbeldost bestehen bzw. bestanden, zum Teil auch nur regional, auch die weiteren deutschsprachigen Trivialnamen: Wild Basilien, Hauptdost (Schlesien), Wilde Nessel (Eifel bei Kerpen), Werbeldost, Wilddost (Schlesien), Wirbeldost und Klein Wohlgemut.[13]
Eine Pflanze Clinopodium wird bereits im 1. Jahrhundert nach Christus vom römischen Arzt und berühmtesten Pharmakologen des Altertums Pedanios Dioscurides im 99. (109.) Kapitel Περὶ κλινοπόδιου („Über Clinopodium“) des III. Buches beschrieben. Dioscurides schreibt:
„Das Klinopodium ... hat Blätter ähnlich denen des Quendels und Blüten, die Bettfüßen in gewisser Weise gleichen. ... Das Kraut und die Abkochung davon wird gegen die Bisse giftiger Tiere, gegen Krämpfe, innere Rupturen und Harnzwang genommen. Einige Tage hindurch genommen, befördert es die Monatsblutung, treibt den Embryo hinaus und vertreibt auch gestielte Warzen.“
Der Name Clinopodium leitet sich daher von griechisch κλίνη „das Lager, Bett“ und πούς-ποδός „Fuß“ ab: Die Form der Blüten des Wirbeldostes ähnelt den Knäufen antiker Bettfüße.
Der Wirbeldost wird in der Volksmedizin als stopfendes, herzstärkendes, wind- und schweißtreibendes, schleimlösendes Mittel eingesetzt[14]. In der bulgarischen Volksmedizin wurde der Wirbeldost zur Wundheilung verwendet. Opalchenova und Opreshkova[15] untersuchten seine antibakteriellen Wirkungen. Ein anderes bulgarisches Team, Dzhambazov, Daskalova, Monteva und Popov[16], untersuchte die Wirkungen eines Clinopodium-vulgare-Extraktes zur Hemmung des Tumorwachstums. Junge Triebe vom Wirbeldost enthalten Betulin[17]. Betulin ist antientzündlich, antibakteriell, antiviral, hepatoprotektiv und antitumoral. Damit wird der Wirbeldost zu einer interessanten Heilpflanze.
Die frischen oder getrockneten Blätter können als Gewürz Speisen zugegeben werden, sie helfen bei der Verdauung. Die frischen Blätter können Salaten beigefügt werden. Außerdem kann das Kraut als Teeersatz und zur Gewinnung von gelben und braunen Farbstoffen verwendet werden.
Der Gemeine Wirbeldost (Clinopodium vulgare), auch Gewöhnlicher Wirbeldost genannt, ist eine Pflanzenart der Gattung Bergminze in der Familie der Lippenblütler (Lamiaceae).
Bazélique[1] o Bazlique[2] (Clinopodium vulgare; ancien nom: Calamintha clinopodium)
Bazélique o Bazlique (Clinopodium vulgare; ancien nom: Calamintha clinopodium)
Агәы́хьхәшә[1] (алаҭ. Clinopódium vulgáre) — ҵиаа.
Clinopodium vulgare, the wild basil, is a species of flowering plant in the family Lamiaceae.
Wild basil is a perennial rhizomatous herb with square, upright, hairy stems and opposite pairs of leaves. The leaves are hairy, ovate or lanceolate in shape, and have short or no stalks, wedge-shaped bases and bluntly-toothed margins. The inflorescence is a terminal spike consisting of several loose whorls of clusters of flowers growing in the axils of the leaves. Each flower has a short stalk, five sepals about 10 mm (0.39 in) long and five petals 12 to 15 mm (0.47 to 0.59 in) in length which are fused into a tube. The flowers are pink, violet or purple and have two lips. Each has four stamens, a long style and fused carpels.[2]
Wild basil occurs in suitable locations in most of Europe, western and central Asia, North America and North Africa. Its typical habitat is dry grassland and heathland, usually on limestone or chalky soils.[3] Though its distribution is patchy it is widespread and not threatened in the UK.[4]
The leaves of wild basil are used as an aromatic herb in the preparation of food dishes and to make a herbal tea. They can also be used in the preparation of both a brown and a yellow dye.[3]
This plant has traditionally been used as an astringent, a cardiac stimulant, an expectorant, to reduce flatulence and to increase perspiration.[3] It has been used traditionally in Bulgaria for the healing of wounds and has been shown to have anti-bacterial properties.[5]
Pollination is by bees and Lepidoptera.[6]
Clinopodium vulgare, the wild basil, is a species of flowering plant in the family Lamiaceae.
Clinopodium vulgare es una especie de planta herbácea de la familia de las labiadas.
Hierba perenne, cubierta de pelos en todas sus partes. Tallos erectos de hasta 80 cm de altura. Hojas opuestas, ovdas u ovado-lanceoladas, pecioladas, con los bordes ligeramente crenado-aserrados. Flores densamente dispuestas en falsos verticilos más o menos distanciados entre ellos; brácteas lineares, plumosas, de longitud aproximadamente igual a la del cáliz; corola tubular, bilabiada, de 12-22 mm, de color púrpura o rosáceo. Fruto formado por 4 nuececillas. Florece desde finales de primavera y en el verano.
Planta común en melojares y pinares[1] En bosques abiertos, malezas, setos y praderas calcáreas.
Toda Europa, excepto Islandia.
El vino de clinopodio (preparado por maceración de las flores en un buen jerez) resulta ser un excelente aperitivo y se usa en medicina familiar como estomacal y para combatir los estados de melancolía.[1]
Datos: Q163952
Multimedia:
Especies: Clinopodium vulgare
Mäkiminttu (Clinopodium vulgare synonyymeja Satureja vulgaris, Calamintha vulgaris, Calamintha clinopodium) on monivuotinen, ruohovartinen huulikukkaiskasvi. Sen on perinteisesti katsottu kuuluvan laajasti käsitettyyn sukuun Satureja, josta on käytetty suomenkielistä nimeä käenmintut. Tällöin siitä on käytetty myös nimiä punainen käenminttu tai yleinen käenminttu. Tämä suku on ehdotettu jaettavaksi eri tavoin, minkä seurauksena mäkimintusta on käytetty myös useita tieteellisiä nimiä.[2][3]
Mäkiminttu muodostaa maarönsyjen avulla harvoja kasvustoja. Yksittäiset varret ovat yleensä haarattomia ja 20–60 cm pitkiä, joskus pitempiäkin. Varret ovat pystyjä, mutta voivat varsinkin pidemmiksi kasvettuaan painua tyveltä maanmyötäisiksi. Lyhytruotiset lehdet ovat huulikukkaiskasvien tapaan vastakkain varressa. Lehdet ovat 2–4 cm:n pituisia ja muodoltaan puikeita. Lehtien kärki on pyöreähkö ja reunat lähes ehyet, enintään heikosti hampaiset. Varret ja lehdet ovat pehmeäkarvaisia. Kukat ovat viuhkoina varren yläosan lehtihangoissa niin, että latvaan ja ylimpien lehtiparien yhteyteen muodostuu yhdestä neljään valekiehkurakukintoa. Ne ovat puolipallomaisia, tiheitä ja runsaskukkaisia. Yleensä kuitenkin vain muutama kukka kerrallaan on avoinna. Kukkien verhiö on tyveltä kapea ja käyrätorvinen. Sen laide on kaksihuulinen; ylähuulessa on kolme ja alahuulessa kaksi pitkää ja teräväkärkistä liuskaa. Myös verhiö on pehmeäkarvainen. Teriö on noin puolentoista senttimetrin pituinen. Sen tyviosa on suora ja torvimainen. Teriön ylähuuli on lyhyt ja litteä. Teriö on väriltään vaaleanpunainen.[2][3]
Mäkiminttu on Keski- ja Etelä-Euroopan laji, jonka levinneisyysalue ulottuu vain Fennoskandian etelä- ja keskiosissa jonkin verran havumetsävyöhykkeen puolelle. Etelässä sitä esiintyy Afrikan pohjoisosassa rannikon tuntumassa. Idässä lajin alue ulottuu Etelä-Uralille ja toisaalta Etelä-Venäjän arojen eteläpuolitse vuoristoissa Mustanmeren rantojen, Kaukasuksen ja Pohjois-Iranin kautta Pamirille ja Himalajan länsiosaan. Pohjoisempana Siperiassa lajia esiintyy muutamilla alueilla ihmisen mukana sinne levinneenä. Itä-Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa esiintyy muotoja, joita pidetään samaan lajiin kuuluvina muunnoksina.[3][4]
Suomessa mäkiminttu kasvaa lehdoissa, varsinkin niiden reunoissa ja aukkopaikoilla, lehtomaisissa kangasmetsissä, ahoilla ja kedoilla. Se on kalkinsuosija. Lajin esiintymisalue on Suomessa melko selvästi kaksiosainen, yhtäältä lounaassa varsinkin Ahvenanmaalla, mutta myös rannikon lähellä Etelä-Satakunnasta Uudellemaalle, toisaalta Itä-Suomen sisämaassa, varsinkin Etelä-Savossa. Yksittäisiä havaintoja on pohjoisessa Pirkanmaalle ja Pohjois-Savoon asti. Mäkiminttu on Suomessa alkuperäinen laji, jonka luontaisia kasvupaikkoja ovat ilmeisesti olleet kuivahkot lehdot, erityisesti rinnelehdot, joissa usein on kivien ja kallioiden vuoksi luonnostaan ketomaisia, valoisia aukkopaikkoja. Lounais-Suomessa se kasvaa erityisesti lehtoniityillä. Itä-Suomessa se on hyötynyt kaskiviljelystä ja metsälaidunnuksesta, jotka ovat synnyttäneet sille sopivia valoisia ja melko avoimia, mutta reheviä ahoja ja hakamaita.[2][3][5]
Mäkiminttu (Clinopodium vulgare synonyymeja Satureja vulgaris, Calamintha vulgaris, Calamintha clinopodium) on monivuotinen, ruohovartinen huulikukkaiskasvi. Sen on perinteisesti katsottu kuuluvan laajasti käsitettyyn sukuun Satureja, josta on käytetty suomenkielistä nimeä käenmintut. Tällöin siitä on käytetty myös nimiä punainen käenminttu tai yleinen käenminttu. Tämä suku on ehdotettu jaettavaksi eri tavoin, minkä seurauksena mäkimintusta on käytetty myös useita tieteellisiä nimiä.
Clinopodium vulgare, le Clinopode commun est une plante herbacée vivace de la famille des Lamiaceae et du genre Clinopodium.
Le Clinopode commun mesure de 30 à 70 cm de haut, les limbes foliaires sont légèrement dentés et densément pubescents à la face supérieure.
Espèce eurasiatique, subméditerranéenne.
Espèce mésophile à mésoxérophile qui affectionne les sols calcaires.
C'est une plante médicinale utilisée comme tonique.
La plante est tinctoriale et fournit une teinture jaune. C'est une plante mellifère.
A l'état non fleuri, cette espèce peut être confondue avec Origanum vulgare (l'origan) dont le limbe foliaire est muni de glandes translucides (visibles à la loupe) à sa face inférieure et dont le limbe foliaire est glabre ou garni de poils épars à la face supérieure[1].
Clinopodium vulgare, le Clinopode commun est une plante herbacée vivace de la famille des Lamiaceae et du genre Clinopodium.
Wšědna čisćica (Clinopodium vulgare, [=Calamintha clinopodium]; prjedy Satureja vulgaris (L.) Fritsch) je rostlina ze swójby cycawkowych rostlinow (Lamiaceae). Dalše serbske mjeno je lěsny płónčik.
Wšědna čisćica je trajne zelo, kotrež docpěwa wysokosć wot 30 hač 60 cm. Rostlina wonja při rozrybowanju tróšku aromatisce.
Stołpik je wotstejo cybaće kosmaty.
Łopjena su w křižu přećiwostejne, jejkojte, cyłokromne, słabje karbowane a docpěwaja dołhosć wot 2 hač 4 cm.
Kćěje wot julija hač septembra. Swětłopurpurowe kćenja docpěwaja dołhosć wot 1 hač 1,5 cm. Hornja hubka je płona, mjeztym zo delnja hubka je třidźělna. Kćenja steja po dźesaćoch hač po dwacećoch w hač štyri hustych, wjelekćenjowych, nimale kulowatych mutličkach w hornich łopjenowych porach. Keluškowe zubki su kochtate. Króna docpěwa dołhosć wot 1 hač 1,5 cm.
Rosće na kerčinowych, lěsnych a pućowych kromach, w žiwych płotach a swětłych lěsach a na połsuchich trawnikach. Preferuje bazowe pódy na słónčnych hač połchłódkojtych stejnišćach.
Rostlina je w Europje rozšěrjena.
Wšědna čisćica (Clinopodium vulgare, [=Calamintha clinopodium]; prjedy Satureja vulgaris (L.) Fritsch) je rostlina ze swójby cycawkowych rostlinow (Lamiaceae). Dalše serbske mjeno je lěsny płónčik.
Il clinopodio dei boschi (Clinopodium vulgare L.) è una pianta erbacea della famiglia Lamiaceae[1], affine alla menta.
È una pianta erbacea perenne, a maturità alta dai 30 ai 70 cm, con fusti in parte striscianti e in parte eretti. Ha peli patenti o crespi di 1-1,5 mm.
Le foglie hanno una lamina di forma ovale o lanceolata, con brevissimi dentelli sul margine; a maturità sono larghe da 15 a 23 mm e lunghe da 32 a 46 mm. Hanno un picciolo di 2–6 mm.
L'infiorescenza è composta da alcuni verticillastri, che possono comprendere da 14 a 40 fiori, posti all'ascella delle foglie. Alla base dei fiori sono presenti delle bratteole filiformi larghe 0,2 mm e lunghe 10–13 mm. I fiori hanno un calice gamosepalo di 7–12 mm, con denti lunghi la metà o due terzi del tubo, e una corolla bilabiata lunga 12–14 mm, di colore rosa o porpora. Fiorisce da giugno ad agosto.
Il Clinopodium vulgare cresce in boschi di latifoglie, fino a 1500 m di quota.
Questa pianta ha una distribuzione circumboreale; in Italia la subsp. vulgare è presente su tutto il territorio ad eccezione delle isole, mentre la subsp. arundanum è presente in Sardegna, Sicilia, Toscana, Marche, Friuli Venezia Giulia, e tutte le regioni del meridione a partire da Molise e Campania.
La specie Clinopodium vulgare appartiene al genere Clinopodium della famiglia Lamiaceae.
Si possono distinguere due sottospecie:
È una pianta officinale, le foglie e i fiori hanno proprietà toniche, stimolanti e carminative.
Il clinopodio dei boschi (Clinopodium vulgare L.) è una pianta erbacea della famiglia Lamiaceae, affine alla menta.
Krūminė šunmėtė (lot. Clinopodium vulgare, angl. Wild Basil) – notrelinių (Lamiaceae) šeimos, šunmėčių (Clinopodium) genties augalų rūšis.
Daugiametis žolinis augalas. Stiebas 30-60 cm aukščio, status, kartais kylantis, dažniausiai nešakotas, plaukuotas. Lapai 2-5 cm ilgio, 1-2 cm pločio, smulkiai karbuotai dantyti, plaukuoti. Žiedai susitelkę į gausiažiedžius menturius viršutinių lapų pažastyse ir stiebo viršūnėje. Vainikėlis purpurinis, kartais balsvas. Vaisius – 0,9-1,1 mm ilgio, rudas arba gelsvas riešutėlis.
Žydi liepos–rugsėjo mėn. Vaisiai subręsta rugpjūčio–rugsėjo mėn. Dauginasi sėklomis ir šakniastiebiais.
Auga šviesiuose miškuose, pamiškėse, krūmuose, kalkinguose šlaituose.
Žaliavoje yra eterinio aliejaus, saponinų, glikozidų, askurbino, betulino, kumaro, vanilino ir kitokių organinių rūgščių, dažinių ir mineralinių medžiagų.
Vartojama kaip arbatos pakaitalas ir kaip prieskonis.
Augalas medingas, dažinis.
De borstelkrans (Clinopodium vulgare, synoniem: Satureja vulgaris) is een vaste plant, die behoort tot de lipbloemenfamilie (Lamiaceae). De soort staat op de Nederlandse Rode lijst van planten als zeer zeldzaam en matig afgenomen. De botanische naam Clinopodium is Oudgrieks voor voetenbankje en verwijst naar de harige schutbladen, die een bankje voor de bloemen vormen.
De plant komt van nature voor in Eurazië en ruikt iets naar tijm.
De plant wordt 30-60 cm hoog. De dunne bladeren zijn eirond tot langwerpig en iets gekarteld.
De borstelkrans bloeit van juli tot september met donkerroze, zelden witte, ongeveer 6 mm lange bloemen, die in dichte, rijkbloemige schijnkransen zitten. De kelkbuis heeft geen zakachtige knobbel. De bloemen zijn omgeven door vele priemvormige, lang behaarde schutbladen. De bloemen produceren veel nectar en worden dan ook bezocht door bijen, vlinders en andere insecten.
De vrucht is een vierdelige splitvrucht.
De plant komt voor op droge, kalkrijke grond tussen het gras, struikgewas en op kapvlakten.
De namen in andere talen kunnen vaak eenvoudig worden opgezocht met de interwiki-links.
De borstelkrans (Clinopodium vulgare, synoniem: Satureja vulgaris) is een vaste plant, die behoort tot de lipbloemenfamilie (Lamiaceae). De soort staat op de Nederlandse Rode lijst van planten als zeer zeldzaam en matig afgenomen. De botanische naam Clinopodium is Oudgrieks voor voetenbankje en verwijst naar de harige schutbladen, die een bankje voor de bloemen vormen.
De plant komt van nature voor in Eurazië en ruikt iets naar tijm.
De plant wordt 30-60 cm hoog. De dunne bladeren zijn eirond tot langwerpig en iets gekarteld.
De borstelkrans bloeit van juli tot september met donkerroze, zelden witte, ongeveer 6 mm lange bloemen, die in dichte, rijkbloemige schijnkransen zitten. De kelkbuis heeft geen zakachtige knobbel. De bloemen zijn omgeven door vele priemvormige, lang behaarde schutbladen. De bloemen produceren veel nectar en worden dan ook bezocht door bijen, vlinders en andere insecten.
De vrucht is een vierdelige splitvrucht.
De plant komt voor op droge, kalkrijke grond tussen het gras, struikgewas en op kapvlakten.
Klinopodium pospolite, czyścica storzyszek[3] (Clinopodium vulgare L.) – gatunek rośliny wieloletniej należący do rodziny jasnotowatych. Znany też jako storzyszek pospolity[4]. Występuje w Afryce Północnej, w całej niemal Europie, w Ameryce Północnej oraz w Azji Zachodniej i na Syberii[2]. W Polsce średnio pospolity.
Bylina, hemikryptofit. Kwitnie od lipca do września, jest owadopylny. Nasiona rozsiewane przez wiatr. Siedlisko: suche lasy i zarośla, wzgórza, przeważnie na glebach luźnych, żyznych. W klasyfikacji zbiorowisk roślinnych gatunek charakterystyczny dla Cl. Trifolio-Geranietea[5]
Roślina lecznicza. Surowiec zielarski : ziele Herba Clinopodii zawiera glikozydy, saponiny, kwasy organiczne. Było stosowane w medycynie ludowej, jako środek przyspieszający gojenie się ran, wyciąg ma działanie bakteriobójcze[6].
Młode liście są jadalne na surowo lub po ugotowaniu, mogą być używane jako przyprawa lub herbatka[7].
Klinopodium pospolite, czyścica storzyszek (Clinopodium vulgare L.) – gatunek rośliny wieloletniej należący do rodziny jasnotowatych. Znany też jako storzyszek pospolity. Występuje w Afryce Północnej, w całej niemal Europie, w Ameryce Północnej oraz w Azji Zachodniej i na Syberii. W Polsce średnio pospolity.
Clinopodium vulgare é uma espécie de planta com flor pertencente à família Lamiaceae.
A autoridade científica da espécie é L., tendo sido publicada em Species Plantarum 2: 587–588. 1753.[1]
Trata-se de uma espécie presente no território português, nomeadamente em Portugal Continental, no Arquipélago dos Açores e no Arquipélago da Madeira.
Em termos de naturalidade é nativa das três regiões atrás indicadas.
Não se encontra protegida por legislação portuguesa ou da Comunidade Europeia.
Clinopodium vulgare é uma espécie de planta com flor pertencente à família Lamiaceae.
A autoridade científica da espécie é L., tendo sido publicada em Species Plantarum 2: 587–588. 1753.
Bergmynta (Clinopodium vulgare) är en växtart i familjen kransblommiga växter. Den är sambyggare och har blå till blåröda blommor.
Utbredning är större delen av Europa, norra Afrika, västra och centrala Asien samt Sibirien. I USA finns bergmynta i ungefär hälften av staterna. I Indiana är den utrotningshotad.
Trivs i såväl sur som kalkrik mark, som bör vara sandig eller lerig och fuktig. Växtplatsen kan vara solig eller i halvskugga.
Som odlad kan bergmynta förökas såväl genom frön som genom delning av rotklumpar.
Viss risk finns för missförstånd, när man läser engelsk litteratur i det att där bergmynta oegentligt kallas Wild Basil. Kryddväxten basilika, Ocimum basilicum, kallas enbart Basil på engelska, alltså utan epitetet Wild. "Basil" är sålunda inte någon förädlad form av "Wild Basil", lika litet som "Wild Basil" skulle vara någon förvildad "Basil". Utseendemässigt finns ingen förväxlingsrisk. Det rör sig om vitt skilda arter, som inte alls liknar varandra. Alltså:
Bergmynta ger gula och bruna färger vid växtfärgning.
Som naturläkemedel anses beredningar baserade på bergmynta ha följande egenskaper:
En analys[2] av bergmyntas eteriska oljor visar 40 olika ämnen inom 99,4 % av provet, därav de viktigaste:
Ämne % tymol[3] 38,9 γ-terpinen[4] 29,6 p-cymen[5] 9,1 Summa 77,6 Wikimedia Commons har media som rör Bergmynta.
Bergmynta (Clinopodium vulgare) är en växtart i familjen kransblommiga växter. Den är sambyggare och har blå till blåröda blommor.
Utbredning är större delen av Europa, norra Afrika, västra och centrala Asien samt Sibirien. I USA finns bergmynta i ungefär hälften av staterna. I Indiana är den utrotningshotad.
Trivs i såväl sur som kalkrik mark, som bör vara sandig eller lerig och fuktig. Växtplatsen kan vara solig eller i halvskugga.
Som odlad kan bergmynta förökas såväl genom frön som genom delning av rotklumpar.
Це незавершена стаття про Глухокропивові.Clinopodium vulgare là một loài thực vật có hoa trong họ Hoa môi. Loài này được L. mô tả khoa học đầu tiên năm 1753.[1]
.jpg)
Clinopodium vulgare là một loài thực vật có hoa trong họ Hoa môi. Loài này được L. mô tả khoa học đầu tiên năm 1753.
Clinopodium vulgare L.
Синонимы
Паху́чка обыкнове́нная (лат. Clinopódium vulgáre) — вид растений рода Пахучка семейства Яснотковые. Произрастает в Европе, Азии и США[2]. Другие названия: душица глухая, кошачья мята, шарушник, постельница. Многолетнее опушённое травянистое растение высотой от 30 до 60 см, с прямыми четырёхгранными стеблями.
Это заготовка статьи по ботанике. Вы можете помочь проекту, дополнив её. 
Паху́чка обыкнове́нная (лат. Clinopódium vulgáre) — вид растений рода Пахучка семейства Яснотковые. Произрастает в Европе, Азии и США. Другие названия: душица глухая, кошачья мята, шарушник, постельница. Многолетнее опушённое травянистое растение высотой от 30 до 60 см, с прямыми четырёхгранными стеблями.
_with_Ochlodes_sylvanus_(Hesperiidae)_Bijela_gora_Montenegro.JPG)
.jpg)
