noms dans le fil d’Ariane
Keltalevät eli keltaviherlevät (Xanthophyta) on ruskeisiin leviin kuuluva leväryhmä, johon kuuluu noin 600 lähinnä makeissa vesissä elävää lajia. Muutamia lajeja on tavattu myös merivedestä ja kosteasta maasta. Sukuja on kuvattu noin 100. Valtaosa on yksisoluisia tai pieniä kolonioita muodostavia lajeja, mutta myös muutamia monisoluisia sekovarsia tuottavia lajeja tunnetaan. Keltalevät on yleensä esitetty kaari- tai luokkatason taksonina.
Keltalevät on aiemmin luettu kokonaan toiseen eliökuntaan kuuluviin viherleviin (Chlorophyta) tai kultaleviin (Chrysophyta), joista ne kuitenkin eroavat usealla tavalla. Erot löytyvät soluseinän ja lepoitiöiden hienorakenteesta ja yhteyttämispigmenteistä. Niiden viherhiukkasissa on vaucheriaksantiinia, joka antaa keltaleville kellanvihreän värin. Keltalevät käyttävät ravintovarastonaan öljyä. Suurimmalla osalla ei ole uintisiimoja, mutta liikuntakykyisiäkin lajeja on. Soluseinä koostuu usein kahdesta limittäin sijoittuneesta puoliskosta piilevien tapaan. Keltalevien soluseinä koostuu selluloosan ja pektiinin ohella huomattavasta määrästä piitä. Ne lisääntyvät pääasiassa suvuttomasti itiöiden avulla; poikkeuksen muodostaa yksi ryhmän tunnetuimmista suvuista Vaucheria, jonka rihmamaisessa sekovarressa on suvulliseen lisääntymiseen erikoistunut rakenne.
Keltalevät eli keltaviherlevät (Xanthophyta) on ruskeisiin leviin kuuluva leväryhmä, johon kuuluu noin 600 lähinnä makeissa vesissä elävää lajia. Muutamia lajeja on tavattu myös merivedestä ja kosteasta maasta. Sukuja on kuvattu noin 100. Valtaosa on yksisoluisia tai pieniä kolonioita muodostavia lajeja, mutta myös muutamia monisoluisia sekovarsia tuottavia lajeja tunnetaan. Keltalevät on yleensä esitetty kaari- tai luokkatason taksonina.
Keltalevät on aiemmin luettu kokonaan toiseen eliökuntaan kuuluviin viherleviin (Chlorophyta) tai kultaleviin (Chrysophyta), joista ne kuitenkin eroavat usealla tavalla. Erot löytyvät soluseinän ja lepoitiöiden hienorakenteesta ja yhteyttämispigmenteistä. Niiden viherhiukkasissa on vaucheriaksantiinia, joka antaa keltaleville kellanvihreän värin. Keltalevät käyttävät ravintovarastonaan öljyä. Suurimmalla osalla ei ole uintisiimoja, mutta liikuntakykyisiäkin lajeja on. Soluseinä koostuu usein kahdesta limittäin sijoittuneesta puoliskosta piilevien tapaan. Keltalevien soluseinä koostuu selluloosan ja pektiinin ohella huomattavasta määrästä piitä. Ne lisääntyvät pääasiassa suvuttomasti itiöiden avulla; poikkeuksen muodostaa yksi ryhmän tunnetuimmista suvuista Vaucheria, jonka rihmamaisessa sekovarressa on suvulliseen lisääntymiseen erikoistunut rakenne.
