Kivikoivu (Betula ermanii) on koivukasveihin kuuluva kesävihanta puu, joka kasvaa alkuperäisenä Itä-Aasian rannikkoseuduilla ja saarilla.[3][4][5] Sillä on punertavampi kaarna kuin esimerkiksi rauduskoivulla ja kovempi puuaines kuin millään muulla koivulajilla.[5][6]
Kivikoivun korkeus on keskimäärin 8–12 metriä mutta enimmillään jopa 24 metriä.[2][6] Sillä on vanhemmiten kellan- tai punertavanvalkoinen runko ja leveän kartiomainen latvus.[7] Tuohi voi hilseillä puusta ohuina, paperimaisina suikaleina ja siinä on vaakasuoria korkkihuokosia.[5][7] Oksat ovat siirottavia ja punaruskeita ja kuluvan kesän kasvainranka ruskeanvihreä, kalju ja nystyinen.[2][4]
Kivikoivun poimuttuneet lehdet ovat sulkasuoniset ja syysväriltään keltaiset.[2][7] Niiden yläpinta on harvakarvainen ja alapinta nystyinen ja keskisuonta myöten karvainen. Lehtilapa on 5–10 senttimetriä pitkä, toissahainen, kolmiomaisen puikea, pitkäsuippuinen ja tyvestä suippo tai lähes herttamainen.[2][4] Lehdissä on 1–2,4 senttimetriä pitkä ja nystyinen ruoti sekä pienet korvakkeet, jotka karisevat lehtien puhjetessa.[2][3][4] Silmut ovat 2–3 millimetriä pitkiä, perättömiä ja tahmeita.[3][4] Lehtiasento on kierteinen.[3]
Kivikoivu on yksikotinen kasvi, joka kukkii pienin, yksineuvoisin kukin vasta lehtien puhjettua kesä–heinäkuussa.[2][3] Hedekukissa on vähäinen kehä ja ne muodostavat pitkiä ja riippuvia, kellertäviä norkkoja. Emikukat ovat kehättömiä ja muodostavat lyhyitä ja pystyjä, vihreitä norkkoja.[3][7] Norkkoperät ovat yleensä 3–6 millimetriä pitkiä mutta joskus lähes huomaamattomia.[2]
Emikukista kehittyy heinä–elokuussa siipipalteisia, litteitä pähkylöitä, joita suojaavat kolmiliuskaiset norkkosuomut.[2][3] Pähkylöiden siipipalteet ovat pähkylän levyisiä tai kapeampia.[4] Norkkosuomujen sivuliuskat ovat siirottavia ja keskiliuskaa vähän lyhyempiä.[2][4] Hedelmänorkot ovat pähkylöiden varistessa hajoavia.[3]
Kivikoivu kasvaa alkuperäisenä Itä-Aasian lauhkeissa osissa. Sitä tavataan Burjatiassa, Taka-Baikalian aluepiirissä ja Sahan tasavallassa Siperiassa; Kamtšatkan niemimaalla ja Sahalinin saarella Venäjän kaukoidässä; Heilongjiangissa, Jilinissä, Liaoningissa ja Sisä-Mongoliassa Pohjois-Kiinassa; Korean niemimaalla sekä Hokkaidōn, Honshūn ja Shikokun saarilla Japanissa.[8] Kivikoivu menestyy hyvin myös Etelä-Suomessa.[5]
Kivikoivu on mereinen, keski- tai hemiboreaalisen vyöhykkeen kasvi, joka kasvaa yleensä 1 000 – 1 700 metrin korkeudessa.[2][4] Se on metsäaukioiden pioneeripuu, joka selviää myös niukkaravinteisessa maaperässä ja kuivilla kasvupaikoilla.[4][6] Tavallisesti se kasvaa vuorten rinteillä puhtaina metsikköinä mutta muodostaa joskus myös sekametsiä havupuiden ja toisten lehtipuiden kanssa.[2][4]
Kivikoivun nimi juontuu sen kovasta ja vahvasta puuaineksesta, josta valmistetaan huonekaluja ja rakennustarvikkeita.[2][9] Siitä on jalostettu myös useita koristekasviksi soveltuvia lajikkeita, esimerkiksi matala ja leveäkasvuinen ’Grayswood Hill’ sekä oranssikaarnainen ’Hokkoda Orange’, joka on peräisin Hokkodavuorelta Japanista.[6]
Kivikoivu (Betula ermanii) on koivukasveihin kuuluva kesävihanta puu, joka kasvaa alkuperäisenä Itä-Aasian rannikkoseuduilla ja saarilla. Sillä on punertavampi kaarna kuin esimerkiksi rauduskoivulla ja kovempi puuaines kuin millään muulla koivulajilla.
