nimet breadcrumb-navigoinnissa
Pujo (Artemisia vulgaris) on marunoiden (Artemisia) sukuun ja asterikasvien (Asteraceae) heimoon kuuluva monivuotinen, jopa kahden metrin korkuiseksi kasvava ruohovartinen kasvi. Pujo aiheuttaa tyypillisesti voimakkaita siitepölyallergioita.
Pujo on monivuotinen ruohovartinen kasvi, jonka varsi voi olla jopa kaksi metriä pitkä. Varsi on tummanpunaruskea, uurteinen ja yleensä niukkakarvainen.[2]
Pujon lehtien asento on kierteinen. Alimmissa lehdissä on lyhyt ruoti, mutta muissa lehdissä ei ole ruotia ollenkaan. Lehtilapa on syvään pariliuskainen. Lehden yläpinta on vihreä ja niukkakarvainen, alapinta vaaleakarvainen.[2]
Pujo kukkii elo–lokakuussa punaruskein mykerökukinnoin, jotka ovat kiinni terttuina varsien latvoissa. Yhdessä pujossa saattaa olla jopa 55 000 kukkaa ja 6 000 mykeröä.[3] Kukissa on viisi hedettä. Emiö on yhdislehtinen, ja siinä on kaksi luottia. Hedelmä puolestaan on pitkulainen ja kellertevä noin 1,8 millimetriä pitkä pähkylä.[2]
Pujoa kasvaa luonnollisesti Pohjois-Afrikassa, Aasian lauhkeissa osissa ja Euroopassa aivan pohjoisinta osaa lukuun ottamatta.[1] Suomessa pujoa kasvaa Oulun korkeudella asti. Pohjoisessa se on hyvin harvinainen.[3].
Pujoa tavataan jokien ja teiden varsilla, järven- ja merenrannoilla, ratapihoilla, pellonreunoilla, pihoilla, niityillä ja joutomailla. Se on typensuosija.[2][1]
Rannikkoalueilla esiintyy harvinaisena meripujoa (Artemisia vulgaris var. coarctata), jonka lehtiliuskat ovat kapeampia ja niiden reunat alaskäänteisiä, mykeröstö on hyvin tiivis ja kehto tiheäkarvainen.
Talvella pujon lakastuneiden varsien pähkylät ovat tärkeä lintujen ravinnonlähde.[3]
Pujo on paha siitepölyallergian aiheuttajia, koska se tuulipölytteisenä kasvina tuottaa runsaasti siitepölyä. Pujoa yritetäänkin sen takia hävittää sen tavallisilta kasvupaikoilta: tienvarsilta, joutomailta ja niityiltä.[2]
Pujoa on haitallisuudestaan huolimatta käytetty humalan asemasta oluen maustamiseen.[4] Myös liharuokia on maustettu pujolla, koska pujon lehdet edistävät ruuansulatusta ja pehmittävät lihaa. Esimerkiksi linnun täytteeksi käytettävät pujot kastetaan kuitenkin ensin kiehuvaan veteen, jotta haitalliset aineet poistuisivat niistä. Ruokia kannattaa maustaa pujolla hillitysti, sillä se sisältää myrkyllistä tujonia ja on varsin karvaan makuinen.
Pujon kukkivia versonlatvoja ja lehtiä käytetään, lisäjuurien lisäksi, myös rohtona. Pujon lisäjuurista valmistetuilla lääkkeillä on Arabiassa ja Euroopassa hoidettu keskushermoston häiriöitä kuten epilepsiaa. Tärkein merkitys on kasvin eteerisellä öljyllä, joka sisältää tujonia, sineolia, kamferia ja linalolia. Tujoni edistää kuukautisten alkamista ja ruokahalua sekä ehkäisee ilmavaivoja. Öljyn koostumus vaihtelee kuitenkin pujon kasvupaikan mukaan, esimerkiksi Intiassa öljy on erilaista kuin Suomessa. Pujon versoissa on myös borneolia, farnesolia, absitiinia, vulgariinia ja sitosteriinia. Aiemmin pujoa käytettiin yleisrohtona moniin särkyihin ja kipuihin. Pujosta saatava terpeeniyhdiste tappaa bakteereja ja sieniä. Pujolla on myös hyönteisiä torjuva vaikutus.
Pujon eteeristä öljyä ei pidä käyttää raskauden aikana keskenmenoriskin takia. Suuret yliannokset saattavat myös aiheuttaa kouristuksia sekä maksa- ja munuaistulehduksia.[5]
Pujo (Artemisia vulgaris) on marunoiden (Artemisia) sukuun ja asterikasvien (Asteraceae) heimoon kuuluva monivuotinen, jopa kahden metrin korkuiseksi kasvava ruohovartinen kasvi. Pujo aiheuttaa tyypillisesti voimakkaita siitepölyallergioita.
