Mäkihärkki (Cerastium semidecandrum) on valkokukkainen, kohokkikasveihin kuuluva kuivien kasvupaikkojen kasvi.
Yksivuotinen tai toisinaan ylitalvinen mäkihärkki kasvaa 5–12 cm korkeaksi. Pysty ja ohut varsi on harmaanvihreä ja ainakin yläosastaan nystykarvainen. Kukattomat tyviversot puuttuvat. Lehdet ovat soikeita. Kukinto on kaksihaarainen viuhko ja kukinnon tukilehdet ovat leveälti kalvolaitaisia. Kukkia on 10–40 kappaletta. Sekä verhiö että teriö ovat viisilehtisiä. Verholehdet ovat 3–5 mm pitkiä, suippoja ja kaljukärkisiä. Matalasti kaksihalkoiset valkoiset terälehdet ovat kaljuja ja verholehtiä lyhyempiä. Heteitä on 5–10 kappaletta. Suomessa mäkihärkki kukkii touko-kesäkuussa. Hedelmä on pitkähkö, kymmenliuskaisesti aukeava kota.[1][2]
Mäkihärkki muistuttaa tahmahärkkiä (Cerastium glutinosum) ja nurmihärkkiä (Cerastium fontanum).
Mäkihärkkiä tavataan Euroopassa Pyreneiden niemimaan Etelä- ja keskiosista ja Britteinsaarilta Kreikkaan, Romaniaan, Länsi-Ukrainaan, Puolaan, Baltiaan sekä Fennoskandian eteläosiin. Lisäksi sitä kasvaa muutamin paikoin myös Venäjällä. Euroopan ulkopuolella lajia on tavattu Turkista, paikoin Keski-Aasiasta, Tunisiasta sekä Libyasta. Ihmisen mukana mäkihärkki on kulkeutunut Etelä-Australiaan ja Yhdysvaltoihin, lähinnä itärannikolle.[3] Mäkihärkki on Suomessa eteläinen alkuperäislaji. Sitä kasvaa Ahvenanmaalla, Varsinais-Suomessa, Satakunnassa ja Uudellamaalla.[4][5]
Mäkihärkki viihtyy kuivilla, avoimilla kallioilla, aukkoisilla kedoilla, hiekkaisilla mäenrinteillä, dyyneillä, rantavalleilla, sorakuopissa ja tienpietareilla.[2][4]
Mäkihärkki (Cerastium semidecandrum) on valkokukkainen, kohokkikasveihin kuuluva kuivien kasvupaikkojen kasvi.