nimet breadcrumb-navigoinnissa
Lapakkapuut (Phyllocladus) on havupuusuku.[3] Se kuuluu käytetystä luokittelusta riippuen joko podokarpuskasveihin (Podocarpaceae) tai omaan yksisukuiseen heimoonsa Phyllocladaceae. Lapakkapuihin kuuluu neljä tai viisi lajia, joita esiintyy luonnonvaraisena Kaakkois-Aasiassa ja Australaasiassa Indonesiasta ja Filippiineiltä Australian Tasmaniaan ja Uuteen-Seelantiin. Lapakkapuut ovat ainavihantia puita tai pensaita. Suvun lajeilla varsinaiset lehdet ovat hyvin pieniä ja pitkälti surkastuneita, ja pienet, litteät versot toimivat kasvien pääasiallisina yhteyttävinä eliminä lehtien sijaan. Näitä litteitä, yhteyttäviä versoja kutsutaan laakavarsiksi eli kladodioiksi tai fyllokladioiksi. Suku onkin saanut nimensä epätavallisista laakavarsistaan.[2][4]
Suvun tieteellinen nimi Phyllocladus viittaa fyllokladioihin eli laakavarsiin. Laakavarsi on kasvitieteellisessä latinassa phyllocladium, ja se on johdettu muinaiskreikan kielen sanoista phyllon (φύλλον), joka tarkoittaa lehteä, ja klados (κλάδος), joka tarkoittaa vartta tai versoa.[2]
Lapakkapuut ovat puuvartisia kasveja. Ne ovat useimmiten puumaisia, mutta voivat joskus jäädä myös pensasmaisiksi. Oksitus on tavallisesti tiheää. Oksat voivat olla sivusuuntaisesti siirottavia tai kohenevia. Rungon kuori on sileä ja hilseilee vanhemmiten suurina, pitkinä liuskoina. Kuori ja versot ovat pihkaisia.[2][4]
Lapakkapuut ovat ainavihantia. Niiden varsinaiset lehdet ovat yleensä hyvin pieniä, suomumaisia ja surkastuneita. Surkastuneiden lehtien sijaan lapakkapuiden pääasiallisina yhteyttävinä eliminä toimivat pienet lehtivihreälliset versot, jotka muodostavat litteitä laakavarsia. Myös kladodioiksi ja fyllokladioiksi kutsutut litteät laakavarret ovat havupuiden keskuudessa ainutlaatuisia, ja niiden perusteella lapakkapuut on helppo erottaa kaikista muista havupuista. Laakavarret voivat olla muodoltaan soikeita tai kolmiomaisia, ja niiden rakenne vaihtelee ehyestä moniliuskaiseen. Nuorilla taimilla on lisäksi surkastuneita myöhäislehtiä suurempia tasasoukkia tai suikeita varhaislehtiä.[2][4]
Lapakkapuut ovat yleensä yksikotisia, mikä tarkoittaa hede- ja emikukintojen kasvavan samassa kasviyksilössä. Lapakkapuilla on kuitenkin yleistä, että osaan kasveista muodostuu vain joko hede- tai emikukintoja. Hedekukinnot eli hedekävyt ovat lieriömäisiä ja kasvavat ryppäissä laakavarren hangassa. Emikukinnot eli kävyt voivat kasvaa yksittäin tai ryppäissä laakavarren tyvellä tai kärjessä. Käpy koostuu kolmesta tai useammasta käpysuomusta ja näitä suojaavista peitinsuomuista. Suomut ovat asettuneet rangan ympärille kierteisesti. Vain osa käpysuomuista tuottaa siemenaiheen. Kuten useimmilla podokarpuskasveilla, kävyn suomut turpoavat kävyn kypsyessä muodostaen kävylle mehevän, hedelmämäisen pohjuksen, joka ympäröi siemenen tyveä.[2][4] Lapakkapuilla siemeniä kuitenkin ympäröi kärjestään avoin siemenkuoresta kehittynyt siemenvaippa eli arillus, toisin kuin podokarpuskasveilla yleensä, joilla siementä ympäröi emisuomusta kehittynyt vaippa eli epimatium.[2][5]
Lajin P. trichomanoides lehtimäisiä laakavarsia eli fyllokladioita.
Kapean tasasoukkia varhaislehtiä lajin P. aspleniifolius taimella.
Lajin P. trichomanoides hedekävyt kasvavat pienissä ryppäissä.
Lajin P. aspleniifolius mehevissä kävyissä on punainen pohjus ja valkoinen siemenvaippa.
Lapakkapuita esiintyy Kaakkois-Aasiassa ja Australaasiassa osissa Indonesiaa, Malesiassa, Filippiineillä, Papuassa-Uudessa-Guineassa, Australian Tasmaniassa sekä Uudessa-Seelannissa. Suurin lajirunsaus on Uudessa-Seelannissa, jossa esiintyy kaksi tai kolme eri lajia.[2][4]
Lapakkapuut kasvavat yleensä kosteissa sademetsissä. Laji Phyllocladus hypophyllus on trooppinen ja kasvaa Kaakkois-Aasian ja Australaasian trooppisissa sademetsissä, kun taas suvun muut lajit kasvavat Tasmanian ja Uuden-Seelannin lauhkeissa sademetsissä. Osa lajeista on suurehkoja latvuskerroksen puita, kun taas tasmanianlapakkapuu voi kasvaa pensasmaisena lähes puurajalla vuoristossa.[4]
Lapakkapuut kuuluvat havupuihin. Niiden lähimmät sukulaiset ovat sekä morfologian että molekyylibiologisen genetiikan tutkimuksen perusteella podokarpuskasvien heimo, mutta tarkka sukulaisuussuhde on ollut pitkään kiistanalainen. Suvun alkuperäisessä kuvauksessa se luokiteltiin podokarpuskasveihin. Kasvitieteilijä Robert Pilger ehdotti vuonna 1903 sen kuuluvan omaan alaheimoonsa Phyllocladoideae podokarpuskasvien alla. Charles Bessey luokitteli suvun ensimmäisen kerran omaan lapakkapuukasvien heimoonsa vuonna 1907. Modernin genetiikan tutkimuksen perusteella lapakkapuukasvit ovat läheistä sukua podokarpuskasveille, mutta ovat eriytyneet yhteisestä kehityslinjasta varhaisimmin ja siten muodostavat basaalisen sisarryhmän kaikille muille podokarpuskasveille.[1] Eräät tieteilijät, kuten havupuihin erikoistunut kasvitieteilijä Aljos Farjon vuoden 2010 teoksessaan A Handbook of the World's Conifers, luokittelevat tämän perusteella lapakkapuut yksisukuiseksi heimoksi, kun taas toiset, kuten kansainvälinen kasvien luokitusta kehittävä ryhmä Angiosperm Phylogeny Group, luokittelevat lapakkapuut podokarpuskasveiksi.[1][6]
Lajeja tunnetaan neljä tai viisi. Aljos Farjon määrittelee lajille Phyllocladus trichomanoides kaksi muunnosta, joista muunnosta Phyllocladus trichomanoides var. alpinus toiset tieteilijät pitävät omana lajinaan Phyllocladus alpinus.[2][4]
Lapakkapuiden puuta käytetään jonkin verran puurakentamisessa ja huonekalujen valmistuksessa. Joitakin lapakkapuita käytetään myös koristekasveina.[7][8][9]
Lapakkapuut (Phyllocladus) on havupuusuku. Se kuuluu käytetystä luokittelusta riippuen joko podokarpuskasveihin (Podocarpaceae) tai omaan yksisukuiseen heimoonsa Phyllocladaceae. Lapakkapuihin kuuluu neljä tai viisi lajia, joita esiintyy luonnonvaraisena Kaakkois-Aasiassa ja Australaasiassa Indonesiasta ja Filippiineiltä Australian Tasmaniaan ja Uuteen-Seelantiin. Lapakkapuut ovat ainavihantia puita tai pensaita. Suvun lajeilla varsinaiset lehdet ovat hyvin pieniä ja pitkälti surkastuneita, ja pienet, litteät versot toimivat kasvien pääasiallisina yhteyttävinä eliminä lehtien sijaan. Näitä litteitä, yhteyttäviä versoja kutsutaan laakavarsiksi eli kladodioiksi tai fyllokladioiksi. Suku onkin saanut nimensä epätavallisista laakavarsistaan.
_cones_(8711563882).jpg)
