Skovburre (Arctium nemorosum), ofte skrevet skov-burre, er en 80-150 centimeter høj plante i kurvblomst-familien. Den har store blomsterkurve, der sidder på bueformet udstående grene.
Skovburre er en toårig urt med matgrønne blade, der er filtede på undersiden og glatte på oversiden. De 3-4 centimeter brede kurve sidder på bueformet udstående grene. Kurvens svøbblade er mere eller mindre hvidfiltede. Både de indre og ydre svøbblade har en indadbøjet, krogformet spids, hvilket skiller arten fra filtet burre, hvor de indre svøbblade har ret spids. Blomsterne har rød krone og blå støvknapper.
Arten er udbredt i Europa.
I Danmark er skovburre temmelig almindelig på frodig og fugtig bund i skove. Den er dog sjælden i Vest- og Nordjylland. Blomstringen sker i juli til september.[1]
Skovburre (Arctium nemorosum), ofte skrevet skov-burre, er en 80-150 centimeter høj plante i kurvblomst-familien. Den har store blomsterkurve, der sidder på bueformet udstående grene.
Wood burdock (Arctium nemorosum) is a species of flowering plant belonging to the family Asteraceae.[1]
Its native range is Europe to Caucasus. It was first described in 1833.[1]
Wood burdock (Arctium nemorosum) is a species of flowering plant belonging to the family Asteraceae.
Its native range is Europe to Caucasus. It was first described in 1833.
Salutakjas (Arctium nemorosum) on kaheaastane ühekojaline rohttaim korvõieliste sugukonnast takja perekonnast.
Taim enamasti 60–200 cm kõrguste vartega, millel on vitsjad, allapoole käändunud harud. Liitõisik on üldkujult kobarjas, mitte kännasjas (nagu suurel ja villtakjal) ning õisikud on 2–6 kaupa varte tippudes ja lehtede kaenlais. Õisikud on vähemalt 3 cm läbimõõdus, üldkatise lehed on võrkvillata. Seemnised on 6–9 mm pikad. [1]
Salutakjas võib hübridiseeruda teiste liikidega, eelkõige väikese ja suure takjaga, ning see raskendab liigi määramist. Peale liigiomaste tunnustega isendite võib leida ka kahe liigi vahepealseid.
Üldlevilalt on salutakjas Eurosiberi areaaliga. Eestis jõuab levila kirdepiirile. Esmakordselt leitud 19. sajandil, ent algul valesti määratud. Uuemal ajal taasavastas salutakja Tõnu Ploompuu 1994. aastal Suur-Pakri saarelt. Hiljem on salutakjat leitud mitmelt poolt Lääne-Eesti mandriosast. [2] Kuulub kaitstavate taimeliikide teise kategooriasse. Liikide ohustatuse hindamisel pälvinud staatuse "väljasuremisohus", kuna populatsioonid on väikesed ja pigem ajutised. Samas võib kahtlustada ka taime vähest tuntust.
Salutakjas (Arctium nemorosum) on kaheaastane ühekojaline rohttaim korvõieliste sugukonnast takja perekonnast.
Lehtotakiainen (Arctium nemorosum, syn. A. vulgare) on Euroopassa tavattava suurikokoinen takiaislaji. Suomessa lehtotakiainen on harvinainen lehtojen kasvi. Laji on määritelty Suomessa uhanalaiseksi.[1]
Kaksivuotinen lehtotakiainen kasvaa 100–250 cm korkeaksi. Vankka varsi ja lehtiruodit ovat lyhytkarvaisia. Isokokoinen lehtilapa on ohut, leveänpuikea, herttatyvinen, usein isohampainen, päältä tummanvihreä, alta harmahtava. Kukinto on terttumainen, kaarevarankainen mykeröstö. Mykeröstön kehto on lopulta kooltaan 2–2,5 × 3–3,5 cm, kalju ja piikkinen. Pähkylä on vaalean harmaanruskea, litteä ja selvästi käyrä. Kukat ovat väriltään purppuranpunaisia. Kukkien teriö on suurin piirtein kehdon pituinen. Lehtotakiainen kukkii Suomessa heinä-syyskuussa.[2][3]
Lehtotakiainen muistuttaa erittäin paljon Suomessa yleisempää pikkutakiaista (A. minus) ja lajeja on toisinaan erittäin vaikea erottaa toisistaan. Lajit myös risteytyvät keskenään, ja niitä on välillä pidetty saman lajin alalajeina. Lehtotakiainen on pikkutakiaista yleensä suurempi, mykerön kehto on isompi ja mykerö on kaarevarankainen.[3]
Lehtotakiainen on eurooppalainen laji, jota tavataan Britteinsaarilta ja Pyreneiltä itään läntiseen Siperiaan ja Lähi-itään. Esiintymisalue on kuitenkin hyvin laikukkainen ja painottuu vahvasti Keski-Eurooppaan. Skandinaviassa lajia tavataan Keski-Norjan ja -Ruotsin korkeudelle saakka.[4] Suomessa lehtotakiainen on yleisin Ahvenanmaalla sekä lounaissaaristossa. Manner-Suomessa lajia on tavattu muutamalta paikkakunnalta Uudeltamaalta. Kaikissa Suomen esiintymispaikoissaan laji on kuitenkin harvalukuinen.[3]
Lehtotakiainen on Suomen ainoa alkuperäinen takiaislaji. Sitä kasvaa laidunnetuissa lehdoissa, rantalepikoissa, lehtoniityillä, joskus myös kulttuuriympäristössä, kuten teiden varsilla. Lehtotakiainen on harvinaistunut metsälaidunnuksen loppumista seuranneen kasvupaikkojen umpeenkasvun takia.[2][3]
Muiden takiaislajien tapaan myös lehtotakiaisen juurakko, lehdet ja nuoret versot ovat syötäviä. Takiaisia on käytetty perinteisesti myös erilaisten ihovaivojen hoitoon.[5][6]
Lehtotakiainen (Arctium nemorosum, syn. A. vulgare) on Euroopassa tavattava suurikokoinen takiaislaji. Suomessa lehtotakiainen on harvinainen lehtojen kasvi. Laji on määritelty Suomessa uhanalaiseksi.
La Bardane des bois (Arctium nemorosum) est une plante herbacée de la famille des Astéracées.
La bardana selvatica (Arctium nemorosum Lej., 1833) è una pianta erbacea angiosperma dicotiledone appartenente alla famiglia delle Asteraceae.[1][2]
Il nome Arctium, come tanti altri, fu introdotto nella sistematica da Linneo, ma sicuramente l'origine è più antica. "Arctium" (in greco "arction") vuol dire orso (= "arctos"). Probabilmente si fa riferimento alla villosità e all'aspetto ispido della pianta.[3] L'epiteto specifico nemorosum (dal latino "nemos" = radura, bosco[4]) fa riferimento all'habitat tipico di questa specie.
Il binomio scientifico attualmente accettato è stato proposto dal botanico Alexandre Louis Simon Lejeune (1779–1858) nella pubblicazione "Magasin d'horticulture. Liège" del 1833.[5]
La bardana selvatica è alta da 8 a 25 dm. La forma biologica è emicriptofita bienne (H bienn): si tratta quindi di una pianta a ciclo di sviluppo biennale (nel primo anno si formano solamente le foglie; i fiori si sviluppano nel secondo), mentre la riproduzione avviene tramite gemme poste a livello del terreno. Spesso la forma complessiva della pianta è piramidale e a consistenza robusta. L'altezza varia da 8 a 25 dm.[6]
La radice è di tipo fittonante.
Le foglie sono in genere intere, a lamina allargata e ruvide con bordi grossolanamente dentati e ondulati. Il picciolo è cavo (a volte solo alla base). Sono glabre e verdi nella parte superiore; biancastre e ragnatelose o grigio-tomentose inferiormente. Lunghezza del picciolo: 1 - 3 dm.
L'infiorescenza è costituita da diversi capolino sferici riuniti in corimbi. La struttura dei capolini è quella tipica delle Asteraceae: un peduncolo (o pedicello) sorregge un involucro composto da diverse brattee (o squame) lesiniformi, verdi e sub-glabre disposte su più serie e formanti un riccio di aculei uncinati giallastri all'apice (rossastri appeno sotto), che fanno da protezione al ricettacolo più o meno piano sul quale s'inseriscono i fiori tubulosi. Le squame sono di dimensioni diverse e comunque di poco inferiori ai fiori, i bordi sono finemente seghettati e sono inoltre persistenti. Diametro dei capolini: 3 – 4 cm. Lunghezza dei peduncoli: 1 – 3 cm. Dimensione delle squame: larghezza 1,5 mm; lunghezza 15 mm.
I fiori sono tutti del tipo tubuloso (il tipo ligulato, i fiori del raggio, presente nella maggioranza delle Asteraceae, qui è assente), sono ermafroditi, attinoformi, tetra-ciclici (con quattro verticilli: calice – corolla – androceo – gineceo) e pentameri (ossia sia il calice che la corolla sono composti da cinque elementi).
, [C (5), A (5)], G 2 (infero), achenio[7]
Il frutto è un achenio di pochi millimetri (8 – 11 mm) di colore scuro. Il pappo presenta una coroncina di brevi setole.
Dal punto di vista fitosociologico la specie di questa voce appartiene alla seguente comunità vegetale[9]:
La famiglia di appartenenza di questa voce (Asteraceae o Compositae, nomen conservandum) probabilmente originaria del Sud America, è la più numerosa del mondo vegetale, comprende oltre 23.000 specie distribuite su 1.535 generi[11], oppure 22.750 specie e 1.530 generi secondo altre fonti[12] (una delle checklist più aggiornata elenca fino a 1.679 generi)[13]. La famiglia attualmente (2021) è divisa in 16 sottofamiglie.[1][14][15]
Il genere Arctium (con 44 specie, 4 delle quali nella flora spontanea italiana) appartiene alla sottotribù Arctiinae (in precedenza era descritto nel gruppo tassonomico informale Arctium-Cousinia Group)[16] (tribù Cardueae, sottofamiglia Carduoideae).[15][17][18][19] In natura esistono inoltre molti ibridi in quanto le singole specie sono interfertili.
Il numero cromosomico di A. nemorosum è: 2n = 34 e 36.[6][20]
Il basionimo per questa specie è: Arctium lappa L. subsp. nemorosum (Lej.) P.D.Sell, 2006[5]
Al Nord dell'Italia e nell'Appennino Settentrionale si possono trovare degli ibridi con Arctium minus (Hill) Bernh..[21]
Nell'elenco seguente sono indicati alcuni ibridi interspecifici:[22]
Questa entità ha avuto nel tempo diverse nomenclature. L'elenco seguente indica alcuni tra i sinonimi più frequenti:[2]
La bardana selvatica in altre lingue viene chiamata nei seguenti modi:
La bardana selvatica (Arctium nemorosum Lej., 1833) è una pianta erbacea angiosperma dicotiledone appartenente alla famiglia delle Asteraceae.
Miškinė varnalėša (lot. Arctium nemorosum) – astrinių (Asteraceae) šeimos daugiametis žolinis augalas.
Aukštis 100–200 cm. Graižai beveik visai pliki, išsidėstę ant lanku išsilenkusių šakų. Jų skersmuo 2-3 cm. Žydi liepos rugpjūčio mėnesiais.
Auga paupių šlaituose, mišriuose ar lapuočių miškuose. Lietuvoje miškinė varnalėša reta, įrašyta į Raudonąją knygą.
Łopian gajowy (Arctium nemorosum Lej.) – gatunek rośliny z rodziny astrowatych. Jako gatunek rodzimy występuje w Europie[2]. W Polsce rośnie w rozproszeniu na obszarze całego kraju z wyjątkiem części centralnej[3].
Roślina dwuletnia, hemikryptofit. Rośnie w lasach i zaroślach. Kwitnie w lipcu i sierpniu. Owoce rozsiewane są głównie przez zwierzęta (zoochoria), do sierści których koszyczki kwiatowe przyczepiają się haczykowatymi łuskami okrywy koszyczka. Gatunek charakterystyczny zespołu Arctietum nemorosi[5].
Tworzy mieszańce z łopianem mniejszym (Arctium minus).
Gatunek umieszczony na polskiej czerwonej liście w kategorii DD (stopień zagrożenia nie może być określony)[6].
Łopian gajowy (Arctium nemorosum Lej.) – gatunek rośliny z rodziny astrowatych. Jako gatunek rodzimy występuje w Europie. W Polsce rośnie w rozproszeniu na obszarze całego kraju z wyjątkiem części centralnej.
Lundkardborre (Arctium nemorosum) är en växtart i familjen korgblommiga växter.
Wikimedia Commons har media som rör Lundkardborre.
Lundkardborre (Arctium nemorosum) är en växtart i familjen korgblommiga växter.
