Kurkkukasvit (Cucurbitaceae) on kaksisirkkaisiin kuuluva kasviheimo. Lajeja on noin 800, joita esiintyy etupäässä trooppisella ja subtrooppisella vyöhykkeellä. Heimoon kuuluu monia tärkeitä ruokakasveja, kuten kurkut, melonit ja kurpitsat. Suurin osa lajeista on ruohomaisia kärhillä kiipeileviä köynnöskasveja, joilla on melko suuret ja näyttävät kukinnot.[1]
Kurkkukasvit ovat kiipeileviä köynnöksiä, jopa puuvartisia liaaneja, joilla on lehtihankaisia tuen ympärille kiertyviä kärhiä. Sekundaarinen aineenvaihdunta tuottaa mm. alkaloideja, triterpenoideja, sitrulliini-aminohappoa, saponiineja ja oksalaattikiteitä. Kasveja peittää karkea karvoitus, jonka soluseinät ovat kalkkeutuneita ja soluissa on usein kystoliitteja; karvat ovat usein myös erittäviä. Lehdet ovat korvakkeettomia ja kourasuonisia. Lehdissä saattaa olla mesirauhasia. Kasvit ovat yleensä kaksikotisia (hede- ja emikasvi erikseen), harvoin yksikotisia. Kukinto sijaitsee lehtihangassa, jossa sen lisäksi ovat myös hankasilmu ja kärhi tai vielä monimutkaisempi rakenne. Kukat ovat 3-7-lukuisia, tavallisesti kuitenkin viisilukuisia, ja niiden pohjus on tavallisesti maljamainen hypanthium tai verhiön ja teriön yhteenkasvu muodostaa putken. Verhiö on usein yhdislehtinen, harvoin se puuttuu; terälehdetkin ovat kasvaneet yhteen keltaiseksi tai toisinaan punaiseksi torveksi. Hedekukissa on eri tavoin yhteen kasvanut tai erilehtinen hetiö, joka on erillinen myös hypanthiumista. Heteenponnet ovat kiertyneitä ja yksiteekaisia, eikä hedekukassa ole emiön jäännettä. Emikukissa sen sijaan on joutoheteitä ja kehänalainen sikiäin, joka muodostuu 1-5 emilehdestä, ja jossa on turvonneet laitaistukat. Niissä on riippuvia siemenaiheita. Hedelmä on kota, joka avautuu kärjestään. Siemenet ovat tavallisesti litteitä ja vailla ravintovarastoa eli endospermiä.[2]
Kurkkukasvit kasvavat enimmäkseen tropiikissa ja subtropiikissa, jonkin verran myös lauhkeassa vyöhykkeessä.[3] Satunnaisesti voi meillä Suomessa tavata viljelykarkulaisina tai -jäänteinä mustakoiranköynnöksen (Bryonia alba), vesimelonin (Citrullus lanatus), kurkun (Cucumis sativus) ja kurpitsan (Cucurbita pepo).[4]
Kurkkukasvit kuuluvat Cucurbitales-lahkossa kladiin, jossa ovat myös heimot Tetramelaceae, Datiscaceae ja Begoniaceae eli begoniakasvit. Kladia luonnehtivat mm. ruohovartisuus, monivuotisuus, kukurbitasiini-triterpeenit, hampaiset lehtilaidat, lehtien korvakkeettomuus, kukkien yksineuvoisuus, laitaistukata, sikiäimen laitaan kiinnittyvät vartalot, kookkaat luotit ja hedelmän monisiemenisyys.[2]
Kurkkukasvien heimossa on viisi kehityslinjaa eli kladia:[2]
Kurkkukasveihin kuuluu 98 sukua ja niihin 975 lajia.[2][5]
Kurkkukasvit (Cucurbitaceae) on kaksisirkkaisiin kuuluva kasviheimo. Lajeja on noin 800, joita esiintyy etupäässä trooppisella ja subtrooppisella vyöhykkeellä. Heimoon kuuluu monia tärkeitä ruokakasveja, kuten kurkut, melonit ja kurpitsat. Suurin osa lajeista on ruohomaisia kärhillä kiipeileviä köynnöskasveja, joilla on melko suuret ja näyttävät kukinnot.