nimet breadcrumb-navigoinnissa
Orjanlaakerikasvut (Aquifoliaceae) on Aquifoliales-lahkoon kuuluva kasviheimo, jonka ainoa suku on orjanlaakerit (Ilex). Siihen kuuluu noin 405 lajia, jotka ovat levinneet enemmän tai vähemmän yleismaailmallisesti. Erityisesti orjanlaakerilajeja kasvaa Amerikassa ja Kaakkois-Aasiassa saaristoineen. Afrikassa on vain yksi laji.[1]
Orjanlaakerien lehtiasento on kierteinen. Lehdet ovat hammaslaitaisia, ja lavan alapinnalla saattaa olla korkkiutumia. Korvakkeet ovat vähäpätöiset ja mustahkot. Kukinto on viuhkomainen ja usein lähes sarjamainen. Hedelmä on usein kuiva ja leveän pullon muotoinen, ja sen päässä on selvä, leveä ja musta luotti. Hedelmässä on useita kiviä. [2]
Orjanlaakerit ovat tavallisesti ainavihantia puuvartisia kasveja, joissa on myös jokunen liaanilaji. Kasvit sisältävät tanniineja, mutta iridoidit (välkehtivät yhdisteet) puuttuvat. Varren solukoissa esiintyy ympäristöstään erottuvia pihkaa ja maitiaisnestettä sisältäviä soluja. Nivelten anatomia on vaihteleva. Orjanlaakerit kasvattavat uusia haaroja edellisvuotisista versoista. Lehtilavan laitahampaissa on yksi suoni ja läpikuultava, rauhasmainen ja pian kariseva kärki. Kasvit ovat usein kaksikotisia ja kukkalehtien määrä kussakin kiehkurassa vaihtelee neljästä yhdeksään. Teriö on usein tyvestään yhdislehtinen ja heteet tavallisesti kiinnittyvät sen tyveen. Yhdislehtinen emiö koostuu kahdesta tai useammasta, tavallisesti neljästä, viidestä tai kuudesta emilehdestä, jotka sijaitsevat kohdakkain terälehtien kanssa. Sikiäimessä on mesiäinen eli nektaario. Luotti on leveä. Siemenaiheet kiinnittyvät sikiäimen alaosassa aksiletyyppiseen keski-istukkaan, yläosassa vapaaseen keski-istukkaan. Siemenaiheessa on 12–15 solukerrosta käsittävä kalvo eli integumentti, sen sydämessä noin yhden solukerroksen paksuinen reunasolukko ja eräitä muita erilaistuneita solukoita (ns. hypostaasi ja obturaattori). Siemenkuoressa on mm. tanniinipitoinen kerros ja siemenvalkuainen on hemiselluloosapitoinen. Orjanlaakereiden kromosomiluku on n = 9, 10.[3]
Orjanlaakerikasvien lähimmät sukulaiset ovat heimon Phyllonomaceae ja Helwingiaceae, joiden kanssa ne muodostavat yhteisen evoluutiopuun haaran eli kladin. Kladin ominaisuuksiin lasketaan mm. yksinkertaiset putkiloelementtien perforaatiot, varsinivelten yksiaukkoinen anatomia (yksi johtojänne eroaa kussakin nivelessä johtojännelieriössä jättäen siihen yhden aukon), poikkileikkaukseltaan kaareva ruodin johtojänne, kierteinen lehtiasento, lavan hammaslaitaisuus, pienten ja varteen kiinnittyvien korvakkeiden olemassaolo, terälehtien kärkien taive, emiön vartalon puuttuminen, yksi siemenaihe kussakin emilehdessä ja hedelmä, jossa on erilliset kivet (pyreniot). Tämä kolmen heimon kladi on arvioitu noin 62 miljoonaa vuotta vanhaksi, mutta tunnetaan orjanlaakerifossiileja, jotka ovat selvästi paljon vanhempia: siitepölylöytöjä on liitukaudelta noin 80 miljoonan vuoden takaa.[4]
Aikaisemmin orjanlaakerikasvien heimoon liitettiin toisinaan myös suvut Phelline ja Sphenostemon. Edellinen on nykyään heimossa Phellinaceae, joka kuuluu Asterales-lahkoon, ja jälkimmäinen heimossa Paracryphiaceae (lahko Paracryphiales). Cronquist (1981) liitti orjanlaakerikasvit hyvin epäyhtenäiseen Celastrales-lahkoon.[5]
Seuraavilla orjanlaakerilajeilla on suomenkielinen nimi:[6]
Orjanlaakerikasvut (Aquifoliaceae) on Aquifoliales-lahkoon kuuluva kasviheimo, jonka ainoa suku on orjanlaakerit (Ilex). Siihen kuuluu noin 405 lajia, jotka ovat levinneet enemmän tai vähemmän yleismaailmallisesti. Erityisesti orjanlaakerilajeja kasvaa Amerikassa ja Kaakkois-Aasiassa saaristoineen. Afrikassa on vain yksi laji.
