nimet breadcrumb-navigoinnissa
Maa-antilooppi (Raphicerus sharpei) on melko pieni Afrikassa elävä sorkkaeläin. Sillä ei nykykäsityksen mukaan ole alalajeja. Se muistuttaa suuresti muita Raphicerus-suvun lajeja, mutta sen on myös esitetty olevan lähempänä kääpiöantilooppeja (Neotragus). Lajin elintavat tunnetaan melko huonosti.[2] Maa-antilooppi on saanut tieteellisen nimensä Sir Arthur Sharpen mukaan.[3]
Maa-antiloopilla on pituutta 65–75 senttiä ja painoa 7–16 kiloa. Säkäkorkeus on 45–55 senttiä ja hännän pituus 4–8 senttiä. Naaraat ovat hieman uroksia suurempia[2] Sarvet ovat 6–10 sentin pituiset ja ne kasvavat vain uroksille.[4] Turkki on punertavanruskea ja siinä on valkoisia täpliä, jotka saavat maa-antiloopin näyttämään harmahtavalta. Naaman sivuilla, otsassa, kuonon yläosassa ja jalkojen ulko-osassa on kellertävänruskeaa väriä. Vatsa, jalkojen sisäpuoli, kaulan alapuoli ja korvat ovat vaaleat. Silmien ympärillä on valkoinen rengas.[2]
Maa-antilooppi elää Afrikassa päiväntasaajan eteläpuolella.[2] Sitä tavataan Tansanian etelä- ja keskiosista Kongo-Kinshasa kaakkoisosiin, Sambiaan, Malawiin, Mosambikiin ja sieltä Botswanan koillisosiin ja Namibian Capriviin, Zimbabween, Etelä-Afrikan koillisosiin ja itäiseen Swazimaahan. Laji elää monilla suojelualueilla, mutta on niiden ulkopuolella harvinaistunut asutuksen leviämisen, elinalueiden kaventumisen ja metsästyksen vuoksi. Se ei kuitenkaan ole uhanalainen.[1]
Lajin tyypillisintä elinympäristöä ovat kukkula- ja kallioalueet, joissa kasvaa pensaikkoa mutta ei juurikaan pitkää heinikkoa. Maa-antilooppi on tavallinen metsäisissä ja suojaisissa miombo-savanneilla. Lajia voidaan joskus harvoin tavata myös sellaisilta alueilta, joissa ei ole suojaisaa aluskasvillisuutta, mutta se on epätavallista.[1][2]
Maa-antilooppi on enimmäkseen yksineläjä, mutta voi elää pareittainkin. Ne ja ruokailevat yöllä tai viileällä säällä ja viettävät suurimman osan päivästään lepäämällä piilossa. Ne sulautuvat hyvin ympäristöönsä.[2][3] Ravintonaan ne käyttävät lähinnä pensaiden lehtiä ja nuoria versoja, mutta myös heiniä, kukkia ja hedelmiä.[4] Niiden ei ilmeisesti ole pakko juoda, mutta tekevät niin tilaisuuden tullen. Hajuviestinnässä käytetään silmien ja kasvojen rauhasten eritteitä.[2] Maa-antiloopit ovat reviiritietoisia ja puolustavat aluettaan yksin tai pareittain. Kamppaillessaan urokset syöksyvät toisiaan kohti, laskeutuvat polvilleen ja iskevät sarvillaan tai lyövät ne yhteen. Maa-antiloopilla on paljon vihollisia, kuten petolintuja, pytoneita ja petonisäkkäitä aavikkoilveksistä leijoniin.[3] Pelästyessään ne eivät yleensä pakene petoa, vaan painautuvat maahan ja ojentavat päänsä ja kaulansa ja jäävät aluskasvillisuuden suojiin piiloon. Ne saattavat paeta vasta pedon tultua aivan niiden vierelle. Maa-antilooppien tiedetään käyttävän pakopaikkoina koloja, jotka useimmiten maasika on kaivanut.[2]
Maa-antiloopit voivat lisääntyä mihin aikaan vuodesta tahansa, mutta eniten marras-joulukuussa. Tällöin eteläisessä Afrikassa alkavat kevät ja sateet. Maa-antiloopin kiimakäytöstä ei tunneta. Kantoaika kestää keskimäärin 180 vuorokautta ja poikueessa on yksi tai kaksi poikasta. Niitä imetetään noin kolme kuukautta ja poikaset tulevat sukukypsiksi joskus 6–19 kuukauden jälkeen.[2]
Maa-antilooppi (Raphicerus sharpei) on melko pieni Afrikassa elävä sorkkaeläin. Sillä ei nykykäsityksen mukaan ole alalajeja. Se muistuttaa suuresti muita Raphicerus-suvun lajeja, mutta sen on myös esitetty olevan lähempänä kääpiöantilooppeja (Neotragus). Lajin elintavat tunnetaan melko huonosti. Maa-antilooppi on saanut tieteellisen nimensä Sir Arthur Sharpen mukaan.
