Lehtoukonhattu (Aconitum lycoctonum syn. Aconitum lycoctonum ssp. septentrionale) on Euraasian lehtojen näyttävä kasvi, jonka lajikkeita ja sukulaislajeja viljellään myös koristekasvina. Lehtoukonhattu on Suomessa rauhoitettu laji.[1] Muiden ukonhattulajien tapaan lehtoukonhattu on hyvin myrkyllinen kasvi.[2]
Monivuotinen lehtoukonhattu kasvattaa vankan, 100–200 cm korkean tahmeakarvaisen varren. Kasvin juurakko on mukulamainen. Aluslehdet ovat pitkäruotisia, varsilehdet lyhytruotisia ja aivan ylhäältä ruodittomia. Karvaiset lehdet ovat suurikokoisia, lehden lapa on jopa 40 cm leveä. Lehtilapa on 3–5-jakoinen tai -osainen, lehtiliuskat ovat toistamiseen liuskaisia sekä iso- ja terävähampaisia. Lehtoukonhatun kukinto on melko tiheä, 20–50 cm pitkä päätteinen ja useimmiten haaraton terttu. Isot ja vastakohtaiset kukat ovat tumman sinivioletteja. Verhiö on teriömäinen ja viisilehtinen. Kukan kypärämäinen verholehti, josta kasvi on saanut nimensä, on kooltaan 15–25 x 3–8 mm. Terälehdet ovat muuttuneet mesilehdiksi. Näistä kaksi ylintä ovat kierrekärkisinä mesikannuksina verholehden sisällä, muut mesilehdet ovat hyvin pieniä tai puuttuvat kokonaan. Lehtoukonhattu kukkii Suomessa kesä-heinäkuussa. Kustakin kukasta kypsyy kolme 11–17 mm pitkää tuppiloa, joissa on noin 3 mm:n pituisia siemeniä.[3]
Suomessa lehtoukonhattua muistuttavat puutarhakarkulaisina joskus tavattavat lähilajit tarhaukonhattu (Aconitum x stoerkianum) ja aitoukonhattu (Aconitum napellus ssp. lusitanicum).[3]
Suomessa kasvavan lehtoukonhatun taksonomisesta asemasta on ollut erilaisia käsityksiä. Sitä on pidetty eri lajina (Pohjolan ukonhattu, A. septentrionale) tai keskieurooppalaisen keltaukonhatun alalajina (A. lycoctonum ssp. septentrionale). Keski-Euroopassa tavattavat lehtoukonhattulajit kuitenkin poikkeavat Suomessa kasvavasta muun muassa kukkien keltaisen värin osalta.[4]
Lehtoukonhatun päälevinneisyysalue ulottuu Luoteis-Venäjältä ja Ukrainan pohjoisosista Siperiaan ja Keski-Aasiaan. Lisäksi sitä kasvaa Kölivuoristossa Norjan ja Ruotsin etelä- ja keskiosissa. Suomen lähialueilla lehtoukonhattu kasvaa Kuolan niemimaalla, Laatokan luoteisrannan lehtokeskuksessa ja Äänisen alueella. Nykyisen Suomen alueella lehtoukonhattua tavataan harvinaisena vain itärajan tuntumassa Kiteellä ja Tohmajärvellä. Lajin muut esiintymät Keski- ja Etelä-Suomessa ovat peräisin koristekasveista.[5][6]
Lehtoukonhattu kasvaa runsasravinteisissa, melko valoisissa kosteissa tai tuoreissa lehdoissa. Suomessa Kiteen ja Tohmajärven esiintymiä ovat aikaisemmin tuhonneet rehevien lehtojen raivaaminen pelloiksi. Nykyisin kasvupaikkojen suuri uhka on niiden kuusettuminen ja puronvarsien tuhoaminen.[5][7] Paikallisesti lehtoukonhattua saattaa esiintyä myös viljelykarkulaisena.[3]
Lehtoukonhatun tehokkaaseen pölyttämiseen pystyvät vain muutamat kimalaislajit, kuten Euroopan ainoa selvästi yhteen ravintokasviin erikoistunut kimalaislaji ukonhattukimalainen (Bombus consobrinus). Myös ukonhattukimalainen on Suomessa uhanalainen.[5]
Myrkyllisen lehtoukonhatun juuresta on aikaisemmin tehty myrkkyä syöpäläisten torjumiseen.[6] Se on myös perinteinen puutarhojen koristekasvi.[3]
Kaikki lehtoukonhatun osat ovat hyvin myrkyllisiä, ja myrkytysoireet vaativat sairaalahoitoa. Sen myrkylliset aineosat ovat alkaloideja: akoniitti ja akonitiini. Pienikin määrä aiheuttaa vatsaoireita, mutta kuolema seuraa aineen aiheuttamasta sydämen vajaatoiminnasta. Kasvi maistuu pahalta joten myrkytyksiä ei juuri tapahdu vahingossa.[8][9] Myrkyllisyyteen viittaa myös lajin tieteellinen nimi lycoctonum ("sudenmyrkky"), joka johtuu kreikan sanoista lykos, susi, ja ktonos, murha.[6]
Lehtoukonhattu (Aconitum lycoctonum syn. Aconitum lycoctonum ssp. septentrionale) on Euraasian lehtojen näyttävä kasvi, jonka lajikkeita ja sukulaislajeja viljellään myös koristekasvina. Lehtoukonhattu on Suomessa rauhoitettu laji. Muiden ukonhattulajien tapaan lehtoukonhattu on hyvin myrkyllinen kasvi.
