dcsimg

Celebesinkakadu ( Fince )

wikipedia FI tarafından sağlandı

Celebesinkakadu eli aiemmalta nimeltään keltatöyhtökakadu[2] (Cacatua sulphurea) on äärimmäisen uhanalainen Indonesiasta kotoisin oleva kakadulaji.

Ulkonäkö

Celebesinkakadu on kooltaan noin 33–35 cm ja sen pääväri on valkoinen. Posken kohdalla, sekä siipien ja pyrstön alapinnoilla on kuitenkin keltaista väritystä. Celebesinkakadun päätä koristaa koristeellinen, kirkkaan keltainen töyhtö. Kultatöyhtökakadu muistuttaa ulkonäöltään celebesinkakadua, mutta on kuitenkin kooltaan huomattavasti suurempi. Lintu ääntelee usein hyvin kovaäänisesti, mutta päästelee myös hiljaisempia vihellyksiä ja vingahduksia.[1]

Celebesinkakadulla, kuten muillakin papukaijoilla, on suuri, koukkunokka, ja varpaat jakautuneet kaksi eteen ja kaksi taakse. Jalat ovat tumman harmaat, nokka musta. Naaraiden silmät ovat punaruskeat, koirailla tummemmat, jopa mustat.Levinneisyys

 src=
Kolmen kuukauden ikäinen poikanen Děčínin eläintarhassa.

Celebesinkakaduja tavataan Indonesian ja Itä-Timorin alueella Sumban, Komodon, Timorin, Sulawesin, Sumbawan ja Rincan saarilla, sekä joillakin muilla pienemmillä saarilla. Vuonna 2007 lajin maailmanlaajuiseksi kannaksi arvioitiin vain alle 7 000 yksilöä, joista 3 200-5 000 eli Sumban saarella.[1] Lajin alkuperäisen elinalueen ulkopuolella sitä tavataan myös Hongkongissa, jossa elävät yksilöt polveutuvat vapaaksi päästetyistä lemmikeistä.[3] Hongkongin tapaan lajia tavataan myös Singaporessa.[1]

Lajia pidettiin aikaisemmin kokonaan riippuvaisena tiheälatvaisesta metsäympäristöstä, mutta sitä tavataan myös aukeilla savanneilla. Laji tarvitsee kuitenkin puita pesimistä varten. Lajin pesimäkausi kestää syyskuusta toukokuuhun ja se rakentaa pesänsä puun koloihin. Kolot ovat usein muiden eläinlajien tekemiä ja sijaitsevat usein kuolleissa ja lahoavissa puissa.[1]

Uhat ja suojelu

Celebesinkakaduin kannat ovat pudonneet romahdusmaisesti. Suurimmat syyt tälle ovat laiton eläinkauppa ja elinympäristön tuhoutuminen metsien katoamisen seurauksena. Paikallinen väestö tämän lisäksi suhtautuu lintuun tuhoeläimenä.[4] Lintuja on pyritty suojelemaan erilaisin projektein paikallisissa kylissä. Sen kuvaa tuhoeläimenä on pyritty ehkäisemään esimerkiksi istuttamalla auringonkukkaviljelmiä, joiden tarkoituksena on houkutella linnut pois paikallisten viljelijöiden viljelmiltä.[1]

Historiassa

Celebesinkakadun tai kultatöyhtökakadun alalajin lahjoitti sulttaani al-Kamil keisari Fredrik II:lle. Tieto on peräisin Fredrik II:n teoksesta De arte venandi cum avibus. Lajia ovat selvitelleet suomalaiset tutkijat, ja tutkimuksen perusteella on voitu osoittaa varhaisin kulttuuriyhteys Euroopan ja Wallacen linjan itäpuolisten alueiden välillä.[5]

Lähteet

  1. a b c d e f BirdLife International: Cacatua sulphurea IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2013. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 2.5.2014. (englanniksi)
  2. BirdLife Suomi 1999: Muuttuneet suomenkieliset nimet
  3. Mark Kinver: New beginning for illegally traded endangered species BBC Science & Environment. BBC. Viitattu 5.1.2017. (englanniksi)
  4. Yle Uutiset yle.fi. 23. lokakuuta 2008. Viitattu 23. lokakuuta 2008. (suomeksi)
  5. Antti Kivimäki: Rauhan kakdu tuli Fredrkin hoviin kaukaa. Helsingin Sanomat, 21.6.2018, s. B 14 – B 15.

lisans
cc-by-sa-3.0
telif hakkı
Wikipedian tekijät ja toimittajat
orijinal
kaynağı ziyaret et
ortak site
wikipedia FI

Celebesinkakadu: Brief Summary ( Fince )

wikipedia FI tarafından sağlandı

Celebesinkakadu eli aiemmalta nimeltään keltatöyhtökakadu (Cacatua sulphurea) on äärimmäisen uhanalainen Indonesiasta kotoisin oleva kakadulaji.

lisans
cc-by-sa-3.0
telif hakkı
Wikipedian tekijät ja toimittajat
orijinal
kaynağı ziyaret et
ortak site
wikipedia FI