Piilevät eli diatomit (Bacillariophyta) on ruskeisiin leviin kuuluva leväryhmä, johon kuuluu yleisimmän käsityksen mukaan noin 20 000 – 100 000 lähinnä yksisoluista lajia. Ryhmä on lähteestä riippuen esitetty sekä kaari- että alakaaritason ja myös luokkatason taksonina. Piileviä esiintyy kaikissa maailman vesissä; etenkin viileissä merissä ne muodostavat merkittävän osan kasviplanktonista. Piilevät ovat saaneet nimensä piidioksidista koostuvasta soluseinästään, joka muodostaa levälle kaksiosaisen kuoren. Piilevät ovat tavallisesti väriltään ruskehtavia ja muodoltaan silmiinpistävän symmetrisiä.
Piilevät lisääntyvät lähinnä suvuttomasti jakautumalla kahtia, jolloin rasian tavoin limittäin sijaitsevat piikuoren puolikkaat, kansi ja pohja, erkanevat toisistaan ja näin syntyneet tytärsolut kasvattavat pienemmän kuoripuoliskon eli pohjan alkuperäisen sisään. Sukupolvien kuluessa uusien piilevien koko pienenee jopa 60 prosenttia muutamassa kuukaudessa, kunnes minimikoon saavutettuaan levät synnyttävät (yleensä suvullisesti) itiöitä, jotka kasvavat jälleen normaalikokoisiksi soluiksi ja sykli alkaa uudelleen.
Vanhimmat tunnetut piilevien fossiilit ovat peräisin varhaiselta jurakaudelta; eniten fossiileja syntyi liitukaudella. Kuolleiden piilevien piikuoret ovat aikojen kuluessa valuneet valtamerten pohjiin ja muodostaneet sinne piimaata.
Piileviä esiintyy sekä planktisina että alustalla kasvavina. Piilevillä ei niiden sukusolumuotoja lukuun ottamatta ole uintisiimoja, joten planktonissa elävät solut pyrkivät vajoamaan valottomaan alusveteen, ellei jatkuva veden sekoittuminen palauta niitä takaisin päällysveteen. Joillain lajeilla piikuoresta esiin pistävät pitkät piikit aiheuttavat virtausvastusta ja hidastavat vajoamista. Alustalla kasvavat lajit kykenevät liikkumaan hitaasti alustaansa pitkin erittämällä kuoressaan olevista huokosista limaa, joka työntää solua eteenpäin.[2]
Piilevät eli diatomit (Bacillariophyta) on ruskeisiin leviin kuuluva leväryhmä, johon kuuluu yleisimmän käsityksen mukaan noin 20 000 – 100 000 lähinnä yksisoluista lajia. Ryhmä on lähteestä riippuen esitetty sekä kaari- että alakaaritason ja myös luokkatason taksonina. Piileviä esiintyy kaikissa maailman vesissä; etenkin viileissä merissä ne muodostavat merkittävän osan kasviplanktonista. Piilevät ovat saaneet nimensä piidioksidista koostuvasta soluseinästään, joka muodostaa levälle kaksiosaisen kuoren. Piilevät ovat tavallisesti väriltään ruskehtavia ja muodoltaan silmiinpistävän symmetrisiä.
Piilevät lisääntyvät lähinnä suvuttomasti jakautumalla kahtia, jolloin rasian tavoin limittäin sijaitsevat piikuoren puolikkaat, kansi ja pohja, erkanevat toisistaan ja näin syntyneet tytärsolut kasvattavat pienemmän kuoripuoliskon eli pohjan alkuperäisen sisään. Sukupolvien kuluessa uusien piilevien koko pienenee jopa 60 prosenttia muutamassa kuukaudessa, kunnes minimikoon saavutettuaan levät synnyttävät (yleensä suvullisesti) itiöitä, jotka kasvavat jälleen normaalikokoisiksi soluiksi ja sykli alkaa uudelleen.
Vanhimmat tunnetut piilevien fossiilit ovat peräisin varhaiselta jurakaudelta; eniten fossiileja syntyi liitukaudella. Kuolleiden piilevien piikuoret ovat aikojen kuluessa valuneet valtamerten pohjiin ja muodostaneet sinne piimaata.
Piileviä esiintyy sekä planktisina että alustalla kasvavina. Piilevillä ei niiden sukusolumuotoja lukuun ottamatta ole uintisiimoja, joten planktonissa elävät solut pyrkivät vajoamaan valottomaan alusveteen, ellei jatkuva veden sekoittuminen palauta niitä takaisin päällysveteen. Joillain lajeilla piikuoresta esiin pistävät pitkät piikit aiheuttavat virtausvastusta ja hidastavat vajoamista. Alustalla kasvavat lajit kykenevät liikkumaan hitaasti alustaansa pitkin erittämällä kuoressaan olevista huokosista limaa, joka työntää solua eteenpäin.
